Sinä olet minä, enemmän kuin kukaan

Sinä olet minä

enemmän kuin kukaan

Kun sä lähdet maailmasta

tulen silloin mukaan

Sinutta oon vaan 

lintu siivetön tai kala kuivan maan 
Mut sä kun olet rinnallani

voin vain nauraa ja kiittää

 

Tänään koin heräämisen. Mun iso pieni koira täytti kolme vuotta pari kuukautta sitten. Iik, kolme jo. Emman poismenon jälkeen on alkanut jo valmiiksi ahdistaa se, että Jedikään ei tule elämään täällä siihen asti, kun mä olen rullatuolissa vanhainkodissa. Vaikka pitäisihän näitä vuosia tässä vielä olla.

Jedi on lyhyesti sanottuna Elämäni Koira Eniten Ikinä. Emma ja Rosa oli myös Elämäni Koiria, sellaisia piskejä, joihin saa ihan omalla tasolla olevan yhteyden, mutta Jedi menee vielä yhden askeleen ylemmäs. Se on kaikessa epätäydellisyydessään maailman täydellisin koira, jonka olisin voinut löytää. En mä voi edes kuvailla, mikä tekee Jedistä niin äärettömän upean koiran. Monet näkee siinä vaan energiaa pursuavan spanielin, joka varastaa pöydältä ruokaa ja kipittää nurkkaan pörisemään muille ja ahmimaan varastettua ruokaa. Tai pupuja jahtaavan urpon, joka haluaa tunkea kainaloon litimärkänä ja joka pitää naurettavaa "hyy-hyy"-ääntä milloin mistäkin syystä. Kaikki nämä, ja monet muut syyt, tekevät Jeppiksestä maailman parhaan koiran. Jedi ei ole vain koira, vaan se on Mun Koira. Ollaan tiimi, yksikkö, jengi ja lauma. Ei millään maailman rahalla voi korvata hassuja, jättikokoisia karvatassuja, jotka tapsuttaa vieressä, eikä ikiliikkuja-häntää, joka tiputtaa tavarat sohvapöydältä heiluessaan vauhdilla ympyrää, eikä isoa nenää, joka tunkee kiinni naamaan nuuskien samalla niin kovaa, että kuuluu vaan tuku tuku. Kaikesta huolimatta olen jo henkisesti valmistautunut siihen, että kun aika koittaa, saa Jedi lähteä niin, ettei sitä satu eikä se joudu kärsimään turhasta. Sen se on ansainnut. Niinkuin kaikki muutkin meidän koirat. Toivottavasti näitä vuosia on kuitenkin vielä edessä, ja joudun ainoastaan ahdistumaan siitä ajatuksesta, että joudun spanielin hyvästelemään, vaikka se kuitenkin tepsuttaa oikeasti vieressä.

Jedin kanssa ollaan koettu yhtä jos toista ja opittu vielä enemmän. Etenkin Raxun saapumisen jälkeen olen oppinut ihan eri tavalla arvostamaan Jedin mutkattomuutta ja sitä, miten helppoa sen kanssa on olla. Hetken mielijohteesta saatetaan lähteä johonkin ihan uuden lajin pariin tai kylään uppo-outoon paikkaan, eikä silti tarvitse ahdistua siitä, että koira saattaa panikoida tai stressaantua. Mulla on tosi hyvä tieto siitä, miten Jedi reagoi missäkin tilanteessa ja miten sen kanssa toimitaan. Ja ilmeisen hyvin Jedikin tietää, miten mä reagoin erilaisissa tilanteissa, koska ulkopuolisetkin on pistänyt merkille meidän tiimin yhteistyön. Yritän parhaani täydentää spanielin puutteita, ja spanieli todellakin täydentää mun puutteita. Tulihan se todettua silloin, kun napattiin kakkosista eka luvamme ja Jedi pelasti totaalisesti mun mokaaman radan pätkän.

Elämä olisi kovin paljon kurjempaa ja kaikenlainen harrastustoiminta kovin paljon vaikeampaa, jos ei olisi luppakorvaa rinnalla. Joten kiitos Jedi kolmesta yhteisestä vuodesta. Vietetään vielä ainakin kymmenen vuotta yhdessä!