torstai 23. tammikuuta 2014
Kun missään ei näkynyt mitään ja sitä rataa
Joulukuun rakennekuvauksen tulokset tipahti vihdoin sähköpostiin ja Koiranetiin. Odottelin niitä luottavaisin mielin, koska eläinlääkäriä vaadin kuvia esittelemään ja selostamaan juurta jaksaen, mitä sieltä löytyi ja tenttasin harrastusten ja muun elämän jatkamismahdollisuuksista. Vastaus kuului, että missään näy mitään, mistä pitäisi missään määrin huolestua, harrastuksia (myös niitä vähän rankempia) voi jatkaa normaalisti ja kaikki on kunnossa. Polvet ja kyynärät tulikin takaisin nollina, mutta pari kertaa jouduin lukemaan tulokset lonkkien osalta. C/C. Siis mitä, lonkat, joissa ei ole mitään vikaa ja jotka on oikein hyvät, on ceeceet. Tuli vähän hölmö olo, miten niissä voi olla jotain, jos ei kerran pitäisi olla. Ja jos eläinlääkäri sanoi, ettei mitään ole, niin mitä niissä sitten todellisuudessa oli? Nivelrikkotilanteen tenttasi heti lääkäriltä, ja mitään siihen viittaavaakan ei ollut, mutta pitihän lonkkien olla muutenkin oikein passelit. C-lonkista kuitenkin löytyy jo muutoksia, joten ei niitä mun mielestä pitäisi vetää sellaiseen "ei mitään ongelmaa missään" -boxiin.
Mua ei loppujen lopuksi harmita toi itse tulos yhtään niin paljon kuin se, että en saanut eläinlääkäriltä ilmeisesti mitään oikeaa kommenttia lonkkien tilasta. En mä mennyt lääkäriin siksi, että saisin taputtelua päälaelle ja kuulla, ettei missään ole mitään vikaa, vaan siksi, että jos jossain on yhtään mitään, niin haluan tietää asiasta, jotta voidaan sitten toimia sen mukaisella tavalla. Pelkästään tuo kirjain ei kerro mulle juuri mitään, koska en ymmärrä kuvia. On kuitenkin olemassa hyviä huonoja lonkkia ja huonoja huonoja lonkkia, ja haluaisin tietää, että mikä Raxun kohdalla noi lonkat pudotti tuonne C:hen ja mitä asialle pitää jatkossa tehdä. Seurailla? Kenties tiputtaa agilityssa hypyt mataliksi? Poistaa jotakin esteitä? Lopettaa vetojutut? Hankkia joku kunnolla lonkkia suojaava takki, ettei nivelet ärry? Onko siellä jo kenties sittenkin nivelrikkoa? Mahdollisesti aloittaa jonkunlainen ennaltaehkäisevä kuntoilu, kuten lisätä uimista? Nämä on niitä asioita, joita mä toivoin kuulevani. Nyt niiden kuulemista varten joudun soittamaan Kennelliittoon ja kysymään, koska itse odottelin takaisin A-lonkkia, korkeintaan B-lonkkia. C-lonkat ei kuitenkaan ole enää puhtaat, ja nyt sitten täytyy vielä selvittää, että mikä siellä on vinossa. Raxu ei ole sellainen pieni ja hentoinen sheltti, vaan sillä on massaa (40cm/10kg), joskaan paino ei onneksi ole läskiä. Kuitenkin sillä tulee enemmän rasitusta lonkille kuin monille saman korkuisille rotutovereilleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Aika jännästi eläinlääkäri kuitannut tulokset :D Toivottavasti selviää Kennelliitosta tarkempia tietoja!
VastaaPoistaNo joo! Melko hämmentävää kieltämättä. Olisi pitänyt ajella Tampereelle ortopedille sitten kuitenkin...
VastaaPoistaPeriaatteessa ne ceet voi olla vielä puhtaat, siis nivelrikottomat. Myös siisti, mutta riittävän löysä lonkka on C. Mulla on tällainen koira himassa. Todennäköisesti sille ei koskaan tule kehittymään mitään rikkoa niveleen, mutta ihan varmastihan sitä ei voi etukäteen tietää.
VastaaPoistaEihän sitä valitettavasti voi tietää, mutta mua olisi nimenomaan kiinnostanut tietää mitä siellä sitten oli. Tiedän itse sekä D-lonkkaisen, joka luvan kanssa treenaa agia, sekä C-lonkkaisen, joka ell:n suosituksesta jäi agista pois. Kiinnostaa se syy tuloksen takana.
VastaaPoistaSusun lonkat lähtivät aikoinaan liittoon lausuttaviksi saatesanoilla "A/A, korkeintaan B/B" – tulivat takaisin C/C. Soitin silloin Limanille, joka kuvat lausui, koska halusin tietää kirjainten syyn. Susulla onneksi kirjainta tiputti vain löysyys eli mitään rikkomuutoksia tai muita ei onneksi ollut. Toivottavasti Raxullakin on sama juttu! Voisi luulla niin, koska kyllä ihan "perus"-eläinlääkäritkin varmasti rikon olisi huomannut ja siitä sanonut :) Mutta jos tosiaan on vain löysyyttä, niin omien kokemusten perusteella ei mitään hätää. Topi oli 25 kg eikä mikään kovin hyvärakenteinen, harrasti agilityä (eikä alkuvuosina edes tiedetty lämmittelyistä tai muista...) ja muita lajeja ahkerasti eivätkä koivet ikinä vaivanneet. Vielä kymmenvuotiaanakin olivat ihan siistit röntgenissä. Susukin on saanut elää ihan täysillä eikä fyssarilla/osteopaatillakaan ole löytynyt lonkkien alueelta jumituksia tai muita. Takapäälle ei onneksi myöskään agissa tule samassa voimakkuudessa rasitusta kuin etupäälle. Pidän peukkuja, että Raxun lonkat ovat C:t löysyyden takia! :)
VastaaPoistaAi – ja siis Topillakin oli C/C, syynä väljyys, ei rikkomuutoksia.
PoistaOho, Susulla on siis käynyt samalla lailla. Toivotaan tosiaan että olisivat vain löysät Raxullakin.
VastaaPoistaHassua miten erilaiset mielipiteet voi samoista kuvista tulla eri lääkäreiltä.
Eikö tuommoisista kannattaisi soittaa myös kuvanneelle eläinlääkärille, ehkä hekin voisivat hyödyntää tietoa ja kehittää omaa kuvien lukutaitoaan?
VastaaPoistaToivotaan etteivät koskaan tule vaivaamaan!
Hyvä pontti, tuota en tullut ajatelleeksikaan! Taidan siis soittaa myös heille jahka saan jotain lisätirtoa Kennelliitosta.
VastaaPoistaEksyin blogiisi ihan googlailemalla kun omaltakin koiralta tuli lonkkatulokset takaisin B/C vaikka aluksi veikattiin mahdolliseks jopa A/A vähintäänkin A/B. Tutkin itse asiaa ja mittailemalla niitä asteita josta tultiin tulokseen että molemmissa oli asteet 102 sen ns. "oikean" 105 sijaan. Se selittää siis miksi toinen meillä on B, C-lonkassa oli lisäksi lonkkamaljan avoimuutta joka selittäisi sen C-tuloksen. Mitään nivelrikkoa ei siis käsittääkseni ollut näkyvissä eikä löysyyttä, ELL mukaan erittäin hyvät lonkat.
VastaaPoistaEpäilen siis että teillä voi olla jotain samankaltasuutta. Esimerkiks tää ei kuulemma vaikuta yhtään mitään mihinkään ja kaikkea voi jatkaa normaalisti. Siksi nuo arvioperusteet ovat sinänsä typerät varsinkin kun perustelua näille arvioille ei tule. Ja ainahan kennelliittoon voi soittaa ja kysyä perusteluita, itse olin malttamaton ja selvitin heti itse:D
On toki ihan mahdollista ettei tuolla ole mitään, mutta mä olen vähän hysteerinen lonkkien kanssa ja tahdon tarkat tiedot löydöistä ja jatkotoimenpiteistä sekä kaikesta mitä voidaan tehdä ennaltaehkäisemään sitä, ettei koira ala oireilemaan.
VastaaPoista