Sairasloma on lusittu. Tai paranemisloma, mikä lie. Raxun haavat on nätisti parantunut ja eläinlääkärin suosittelema varoaika pidetty. Onneksi selvittiin ilman tulehduksia, vaikka säät oli täällä etelässä sellaiset oikein bakteeriystävälliset mutamössöineen. Pienen superpallon paikallaan pitäminen ei oikein onnistunut, mutta onneksi se ei myöskään repinyt auki haavojaan pompiessaan ympäri taloa.
Kummallista kyllä, näinä viikkoina kun Raxu on ollut vaan kotona, mulla on ehtinyt tulla sitä kamala ikävä. Vaikka aina valitankin siitä, että sillä on hiukkasen huonot hermot ja äkkipikainen luonne, niin silti se on Mun Oma Koira. Oon visioinut ja ideoinut kaikenlaista Raxulle ja mulle ja koko lepoloman ajan oon ollut enemmän ja enemmän fiiliksissä siitä, että Raxuhan on oikeestaan varsin kiva kaveri kaikkine pikku omituisuuksineen. Niiden kanssa pitää vain oppia elämään.
Yhtenä iltana bongasin netistä pallopaimennusvideoita, ja innostuin vallan mahdottomasti! Oon selannut netin läpi kaiken maailman opetusvideoista ja aloitettiin Raxun kanssa sheippaamaan nenällä koskemista sekä harjoittelemaan kohteen kiertämistä ja pysähtymistä. Kohteen kiertäminen oli Raxun mielestä hillitöntä ja kerran näytin kädellä mistä mennä ja seuraavaksi Raxu kiersi tuolin käskystä molemmin päin. Fiksu kettu. Tää voisi olla Raxun juttu, ei (toivottavasti) liian pelottavaa tai kuormittavaa. Ja pikku paimenelle, jolta löytyy paimenviettiä, varmasti tosi hauskaa puuhaa.
Mutta jee, tervetuloa takaisin meidän normaaliin arkeen, Raxuli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!