Oi agilityriemu ja voi tokomasennus

Meillä on ollut aktiivinen harrasteviikko ja nyt on luvassa kaikkien treenipostausten äiti. Maanantaina käytiin Lotta Vuorelan uudella hallilla seuran omissa agitreeneissä tekemässä aika perushauskaa rataa, jossa kohdattiin kuitenkin voittajamme. Radalle oli oli vedetty kinkkinen aita, jolle yritin kovasti ehtiä valsaamaan, mutta pieleenhän se meni. Päätin kokeilla persjättöä, koska linja oli niin suora, mutta mulla taisi olla jatkuvasti joku varvas väärässä linjassa, koska Jedin mielestä aita olisi kuulunut mennä ihan toiselta puolelta. Kouluttaja käski kokeilla silmukan tekoa, ja sillähän se toimi. Yleensä yritän välttää noita silmukoita kaikkialla, koska me hävitään ajassa muutenkin niin hirveästi kaikille nopeille koirakoille, että noi ylimääräiset silmukoihin käytetyt sekunnit harmittaa. Tuli kauhea sisuuntuminen, ja taidan seuraavissa omatoimisissa jäljitellä tuota samaista tilannetta ja ruveta hiomaan persjättöä. Kepit yllätti positiivisesti samaisissa treeneissä, koska Jedi meni niitä niin kovin tarmokkaasti, että pystyin toisella radoista jopa leikkaamaan koiran takaa toiselle puolelle sen jatkaessa pujottelua. Mahtava Jedi!

Keskiviikkona puolestaan suunnattiin tokotreeneihin kotihallille joulutauon jälkeen. Kolme viikkoa oli taukoa välissä, ja ennen joulutaukoa meidän seuruu kosahti täysin, joten jännitin koko koulutusta. Edellisellä kerralla koiraa piti seuruuttaa rallytokomaisesti kartioiden välistä, ja epähuomiossa astuin Jedin tassulle. Kahdesti. Jedihän päätti sen jälkeen, että musta ja mun kengistä on syytä pysyä kaukana, ja seuruu olikin sitten sellaista menoa ettei paremmasta väliä. Tai paremminkin ettei pahemmasta väliä. Jedin etupää oli jotakuinkin oikeassa linjassa, mutta takapäätä se yritti viedä mahdollisimman kauas pelottavista kengistä sillä seurauksella, että koko koira oli vinossa. Pahimmillaan Jedi oli vinossa ja edisti. Kotona tehdyissä (ilman kenkiä-)treeneissä Jedi on seurannut nätisti, mutta hallilla sama meno jatkui. Se ei selkeästi halunnut tulla liian lähelle etten astuisi sen tassulle. Nappasin kengät pois jalasta, mutta homma ei muuttunut mihinkään. Pyörittiin tiukkaa ympyrää ja tein suunnan muutoksia palkaten tiuhaan oikeasta seuruusta, mutta heti, kun mentiin yhtään pidempään suoraa seuruuta alkoi sama homma. Jotta homma ei olisi ollut liian helppoa, oli tunnin aiheena hyppy, nouto ja jäävä seisominen. Meidän kolme pahinta. Ja neljä, jos lasketaan ennen niin varma seuraaminen, joka hajosi. Jedin nouto on siinä kuosissa, että se avaa suunsa ja ottaa kapulan suuhun, mutta ei pidä sitä. Kouluttajalta saatiin vinkiksi, että siirrän seuraavaksi kapulan ensin polvien päälle ja siitä hiljalleen lattialle. Mitään kovin kaksista neuvoa en saanut siihen, kuinka vahvistaa kapulan suussa pitämistä. Seisominen on meidän ikuinen jännä-liike, joka varmaan johtuu enemmänkin mun pään sisäisestä toiminnasta kuin siitä, että Jedi ei osaisi seistä. Meidän seisomisen alkutaival oli melko kivikkoinen, koska silloisen kouluttajan opetustapa ei toiminut meillä, ja melkein vuosi kierrettiin kehää ja epäonnistuttiin kerta toisensa jälkeen. Sen seurauksena Jedi pahimmillaan yhdisti seisomisen liikesarjaan "seiso ja istu mahdollisimman nopeasti sen jälkeen". Nykyään istuminen on tosi harvinaista, mutta mulla meinaa paniikki iskeä, kun päässä pyörii vaan ajatus älä vaan istu, älä vaan istu. Omalla vuorollamme tehtiin jäävä seisominen rumalla seuruulla (kouluttaja ei kommentoinut mitään) ja Jedi jäi nätisti seisomaan. Yritin kouluttajalle kertoa meidän seuraamisepävarmuudesta, ja saatiin vaan ohje seuraavassa harjoituksessa tehdä jäävä maahan meno. Okei, meillä on ongelma, ja se ratkaistaan sillä, ettei tehdä sitä liikettä? Kehittävää ja rakentavaa. Jäävä maahan meno tehtiin ryhmäliikkeenä, ja koko tunnin fiilikset pelasti Jedi, joka ei noussut ylös, vaikka yli-innokas sulhoehdokas päätti karata omalta paikaltaan nuuskimaan. Hieno spanieli! Estehyppy tehtiin alokasluokan versiona, ja ensimmäistä kertaa lähemmäs vuoteen. Hyvin spanieli hyppäsi ja hienosti jäi seisomaan, vaikka itsellä kädet tärisi ja hikosi.

Tokon kanssa iski kauhea epävarmuus, koska meidän vahvin liike kosahti totaalisesti ja sen myötä karisi itseluottamus muillakin osa-alueilla. Seuruu on kuitenkin tokon koko lähtökohta, ja nyt kun se ei toimi, niin ei tunnu mikään toimivan. Lisäksi harmittaa, että tuntuu, että ton koulutuksen idea tuntuu olevan, että kouluttaja katsoo kerran kaikkien liikkeen läpi oikeastaan puuttumatta siihen. Mulla ei ole tokon kouluttamisesta oikeastaan mitään käryä, ja harmittaa, ettei saa apua, kun sanoo että tämä ei toimi ja ei osata. Pitäisi löytää motivoitunutta ja osaavaa tokoseuraa akselilla 50km Hyvinkäältä, jos vaikka saisi oikeasti apua näihin ongelmiin. Kuka ilmoittautuu? Lupaan tarjota hauskaa spanieliseuraa ja pullakahvit kiitokseksi jollakin huoltarilla!

Torstaina oltiin juoksemassa Lotta Vuorelan valmennusryhmässä vähän kinkkisempää rataa. Heti alkuun pahoittelut ratapiirroksesta, joka on lähinnä suuntaa antava. Rataan tutustuessa meinasi tulla suru puseroon, kun numerot vain jatkuivat ja jatkuivat, ja olin ensimmäisten esteiden jälkeen jo ihan hukassa. Kokonaisestemäärä oli huikseat 26 estettä, mutta me ei taidettu koskaan päästä estettä numero 20 pidemmällä, eikä sinnekään yhtä soittoa. Meidän suoritusvuoro oli viimeisenä neljästä koirasta, ja Jedi oli ehtinyt kerätä kierroksia aika huolella ennen radalle pääsyä. Mulla ei ollut häkkiä mukana, enkä saanut koiraa mihinkään rauhoittumaan, joten radalle mennessä se oli menossa jokaiselle esteelle, joka oli sopivasti kohdalla. Ensimmäinen ongelma kohdattiin heti toisen hypyn jälkeen, kun olisi pitänyt jatkaa putken kauimmaiseen päähän. Jedin kanssa on tehty putkeen lähetyksiä samanlaisista kulmista, mutta spanieli oli päättänyt, että matka ei suinkaan jatku putkeen vaan pussille. Ensimmäiseksi jumahdettiin siis tekemään haltuunottoja esteiden kaksi ja kolme väliin, jossa normaalikierroksilla käyvä Jedi olisi viilettänyt oikeaan suuntaan leikiten. Välistävedoissa Lotta huusi mulle juoksukäskyjä kentän laidalta, jolloin havahduin siihen, että jään varmistelemaan välistävetoja kauheasti. Vauhtia niihin ja lenkkaria toisen eteen siis. Kepit Jedi haki hyvin, mutta seuraava stoppi tehtiin silti kepeille. Tarkemmin sanottuna kepeiltä putkelle lähetykseen. Pääsin ensin kuivaharjoittelemaan poispäinlähestystä ja tehtiin vissiinkin yksi onnistunut poispäinlähestys putkelle. Yllätäen kotiläksyksi tuli poispäinlähetykset samanlaisissa tilanteissa. Itse en ollut koskaan aikaisemmin edes ajatellut tuollaista ohjausta, mutta kieltämättä tosi näppärä. Puomin kontaktit oli tosi hyvät ja varmat, mutta puomille jäätiin joka tapauksessa, koska tietämättäni ohjasin vartalolla kokoajan Jediä kymppihypyn sijaan putkelle. Sain hyvän oppitunnin siitä, miten vartalon asento vaikuttaa ja siinä ei auta huitoa esteelle, kun koko muulla kropalla ohjaa toisaalle. Kun Jedi ohjautui putkeen, oli mun asento kumara, ja kun se ohjautui oikein, oli mulla itsellä selkä suorassa. Siihen väliin siis hieman saksalaisen harjoittelua ja oman asennon tajuamista. A:ta ei luonnollisesti suoritettu, mutta sen jälkeiselle hypylle (jonka numeron epähuomiossa sijoitin piirroksessa väärälle puolelle - hyppyhän oli luonnollisesti takaa) pysähdyttiin taas hiomaan pakkovalssia ja oikealla hetkellä kääntymistä. Huhhei, jalat huusi hoosiannaa treenien jälkeen ja pää oli niin täynnä uusia ajatuksia ja havaintoja, että treenipäiväkirjasta täyttyi sivu jos toinenkin. Fiilis oli samanlainen kun silloin, kun aloitin alkeiskurssin jälkeen ryhmässä ja joka kerta epäonnistuin useaan kertaan eri kohdissa rataa. Silloin kehitys oli kyllä niin selvästi nähtävissä, että yhä edelleen nautin näistä radoista, missä mokaan itse huolella. Silloin tuntee oppivansa. Lotta oli tosi mahtava kouluttaja, ja varmasti jatkossakin tullaan hänen opissaan käymään.

Nyt se on kuitenkin kai pakko myöntää, että mun ja valssaamisen rakkaussuhde rakoilee ja joudun ehkä tosissaan panostamaan muihinkin ohjauksiin. Lotan radalla laskin käyttäneeni persjättöä, saksalaista ja pakkovalssia, mikä on varmaan mun kautta-aikojen ennätysmäärä erilaisia ohjauksia yhdellä radalla.