Koska epäilemättä jokin muukin painii saman uimattomuusongelman kanssa, ajattelin kasata yhteen nippuun sen, miten me päästiin tähän pisteeseen, vaikka lähtökohta oli se, ettei koira halunnut varpaitaan kastaa veteen. Tässäpä siis meidän vinkit:
1. Totuta veteen. Minä toteutin tämän niin, että houkuttelin Jediä namilla matalaan veteen niin, että sen tassut kastuivat. Palkkasin hurjasti. Jedi alkoi aika nopeasti itse hakeutumaan seisomaan kaikkiin mataliin vesiin ja se sai palkan joka kerta. Aluksi palkka tuli myös kuraojiin hakeutumisesta ja lätäköistä, koska koiran silmissä nekin on yhtälailla vettä.
2. Houkuttele omatoimisesti veteen. Meillä toteutui niin, että Jedille heitettiin keppiä rantaveteen, niin ettei sen tarvinnut kuin kahlata pieni matka. Palkka tuli jokaisella noudolla, vaikka keppi olisi jäänyt puolitiehen. Tärkeintä on, että koira lähtee hakemaan sitä. Nopeasti keppi alkoi kulkeutumaan aina lähemmäs ja lähemmäs ja matka piteni hiljalleen. Viime kesän Jedi nouti keppiä pääosin kahlausetäisyydeltä. Muutaman kerran ui parin vedon verran.
3. Valitse helppo ranta. Jos koira ei ui, on epäreilua laittaa se uimaan heti äkkisyvään. Hyvä aloittelijan ranta on sellainen, jossa on hitaasti syvenevä pohja, jossa koira voi kahlata ennen uiman lähtöä.
4. Harjoittele uimista. Jedille ostettiin kelluntaliivit, joiden ansiosta koira ei tunne uppoavansa. Jedin kanssa helpoin tapa totutella uimiseen oli hyvin simppeli: kahlasin itse vedessä ja syötin jatkuvasti namia, kun koira ui. Joskus lähdettiin yhtä aikaa rannasta, joskus kutsuin Jediä vedestä. Palkkaa on hyvä antaa runsaasti ja pitää uimamatkat ja -ajat lyhyinä. Kaikilla koirilla ei ole hyvää uimatekniikkaa, joten sitä on syytä kehittää ennen pitkiä matkoja.
5. Pidennä noutomatkaa. Jedi alkoi tänä keväänä noutaa keppiä hiljalleen pidempää ja pidempää. Matkaa on hyvä pidentää hiljalleen, kun koiran rohkeus lisääntyy. Tänä keväänä Jedi ei uinut edes metriä, vaan se mieluiten nappasi kepin ja peruutti pois vedestä. Hiljalleen se alkoi uimaan pidemmälle ja pidemmälle. Liivit ovat edelleen päällä, koska ne tuovat Jedille lisää varmuutta. Edelleen palkka jokaisen noudon jälkeen.
6. Vaikeuta rantoja. Hiljalleen voi totuttaa koiraa uimaan erilaisilta rannoilta. Jedi oppi tällä viikolla hyppäämään järveen, kun aikaisemmin se on uinut ainoastaan hitaasti syvenevällä rannalla. Videolla Jedin eilisen ensimmäinen loikka, joka selkeästi edelleen vähän jännitti. Videon kuvaamisen jälkeen Jedi kuitenkin loikki kokoajan innostuneempana veteen ja aina vain pidempiä loikkia. Me toteutettiin tämä veteen hyppäämisen opettelu niin, että heitin kepin, jota Jedi jäi kuikuilemaan rannalle. Nostin Jedin uimaliiveistä veteen ja se lähti noutamaan keppiä. Kun keppi palautui, palkkasin. Seuraavalla noudolla riitti, että astuin lähemmäksi Jediä ja se hyppäsi itse. Kolmannella kerralla Jedi hyppäsi itse omatoimisesti ilman, että jouduin edes liikkumaan. Huom., tätä tapaa soveltaessa koiran pitää osata jo noutaa esine. Muuten se kääntyy takaisin rantaan heti.
Meillä palkataan edelleen jokaisesta noudosta. Pidemmistä noutomatkoista saa extrapaljon namia, samoin vaikeammilta rannoilta loikkaamisesta. Pidetään uintimäärät lyhyinä ja lopetan aina niin, että Jedi on vielä rannalla kyttäämässä, lentäisikö veteen jotain noudettavaa. Nyt Jedille tulee uimisistakin taukoa, kun joutuu sterkattavaksi, mutta toivottavasti tauon aikana uimisen jalo taito ei unohdu.
Ojoj jos vaan joskus pääsisi tähän lopputulokseen :) Nyt tää projekti vaan tuntuu todella epätoivoiselta naksuttimesta, houkuttelusta ja megapalkasta huolimatta!
VastaaPoistaKyllä se siitä varmasti vielä! Itse olin myös vaipumassa viime kesänä epätoivoon, puhumattakaan sitä edeltäneestä kesästä.
PoistaTänään. TÄNÄÄN se tapahtui. Spanieli ui hulluna kepin perässä kuin mikäkin uimamaisteri :) Megapalkka ja superkehut jokaisen reissun jälkeen :)
PoistaHienoa! Siitä se lähtee, pitää vaan muistaa olla aluksi sinnikäs :)
PoistaTosi hienosti toinen ui! Ja selkeät neuvot oot antanut niitä tarvitseville, pointsit siitä! :) Mulla on vajaa 4kk belgipentu, joka on ihan pienestä saakka ollut kova uimari. Saa ihan hätistellä pois vedestä, kun muuten vain uisi maailman tappiin :D Vielä pitäs opettaa hakemaan lelua/keppiä/jotain, mutta kuitenkin osaa jo hienosti uida :) Täytynee kaverille vilauttaa näitä sun ohjeita, sillä on 3v sakemanni joka kastautuu mahaan asti, mutta ei tule uimaan. Ei ole tuosta mun pienestä ilopilleristä ollut tälle apua, mutta ehkä se siitä :D Jään seurailemaan blogiasi!
VastaaPoistahttp://playingwithyatzy.blogspot.fi/
Toiset on vaan luonnostaan uimareita! Mun äidillä on samasta pentueesta kaksi bullia, joista toinen on aina ollut uimahullu ja toinen opetettiin liiveillä uimaan vanhoilla päivillä :D
PoistaToivottavasti vinkeistä on tosiaan jollekin apua!