Emma 27.12.2002 - 22.9.2013
Ja viimein sun matkaan ei pääse saattajatkaan.
Ja lohtu on mulle, että siellä on kaikki sulle
Rosa 6.3.1999 - 8.8.2013
Nuku vain, jos väsyttää.
Vielä valvon vierelläs.
Vielä valvon vierelläs.
Juuri kun luulin pääseväni yli mummobullin menetyksestä, tuli tänä aamuna toinen suru-uutinen. Spanielinpuolikas nukkui pois tänä aamuna eläinlääkärin avustuksella sisäisen verenvuodon vuoksi. Menetin kaksi Elämäni Koiraa reilun kuukauden aikana. Kaksi koiraa, jotka ovat koskettaneet sydäntä ja sielua enemmän, kuin valtaosakoirista. Niin, ettei sellaista voi ymmärtää, ellei sitä ole itse kokenut. Kahdet hyvästit liian lyhyen ajan sisällä.
Päällimmäisinä tunteina vellovat suru, ahdistus ja syyllisyys. Syyllisyys siitä, että perjantaina mun piti mennä käymään katsomassa Emmaa. Ottaa se mukaan lenkille ja päästää juoksemaan metsään. En muka ehtinyt ja lykkäsin sitä. Tänään piti mennä. Myöhästyin meidän viimeiseltä metsälenkiltä. Rosaa kävin katsomassa liian harvoin. Lupasin aina käydä, mutta en saanut aikaiseksi ajaa Poriin ja aina tuli joku este. Ne harvat kerran viime vuosina, kun kävin mummoa katsomassa, se heilutti vimmatusti häntää sohvalla ja köpötti perässäni ympäri taloa ja pihaa päästämättä mua silmistään, kuin iloiten siitä, että olin viimein tullut katsomaan sitä ja vain sitä. Päässä jyskyttää hirvittävä syyllisyys siitä, etten ollut tarpeeksi läsnä rakkaiden elämässä viimeisinä vuosina. Ystävien, jotka pysyivät uskollisesti rinnallani, kuin talon kivinen perustus ja joiden turkkeihin tuli itkettyä suruja ja naurettua iloja. Ja minkä kiitoksen annoin heille. Ja nyt on liian myöhäistä. Metsälenkit ja yhteiset sohvaköllöttelyt ovat vaihtuneet lohduttomiksi kyyneleiksi, joille ei näy loppua.
Olette ikuisesti sydämessäni, Emma ja Rosa, mitä tahansa tapahtuukin. Opetitte niin paljon rakkaudesta, ystävyydestä ja elämän pienistä iloista. Kiitos kaikesta ja anteeksi.
Kuten monet ovat monesti sanoneet, näitä kirjoituksia ei haluaisi koskaan lukea.
VastaaPoistaJaksamista ja voimia. Ja vaikka tunnet syylisyyttä siitä, että viimeiset yhteiset lenkit jäi tekemättä, koiraystäväsi eivät varmasti ole siitä pahoillaan. Sinulle jäi kuitenkin varmasti niin paljon kauniita, yhteisiä muistoja.
Lämpöinen osanotto <3
VastaaPoistaVoimia :(
VastaaPoistaOsanotot täältäkin rakkaiden poismenon johdosta. :(
VastaaPoistaKiitos kaikille osanotoista :( <3
VastaaPoistaOlen niin kovin pahoillani Jannika, lämmin osanotto :( Syyllisyys hiipii valtaa mieleen niin herkästi, vaikka se on ihan turhaa. Aina löytää uusia ja uusia juttuja, jotka olisi voinut tehdä "paremmin" – mutta noilla lainausmerkeillä on tosiaan virkansa. Koirat elävät niin lohdullisen hetkessä, että ne eivät osaa moisia murehtia. Eikä sitä voi koskaan tietää, milloin viimeinen päivä tulee. Voimia <3
VastaaPoistaKiitos Sirkku. Kaikeksi onneksi koirat elää hetkessä, joten tämä paha mieli ja syyllisyyden tunto on vaan mulla. Ja onneksi molemmat pääsivät pois sen enempiä kärsimättä, vaikkakin se tarkoitti, etten ehtinyt hyvästellä.
VastaaPoista