Maybe we are not a perfect match

Taas alkupisteessä.

Hetken meni taas kivasti. Maanantaina otin Raxun mukaan ohjattuihin treeneihin Jedin tilalle ja kaikki meni hienosti. Yllätyin itsekin, miten hienosti kakara meni ja toimi; ei kerännyt paineita ja toimi hyvin myös häiriössä. Tänään käytiin samalla hallilla, samoilla esteillä ja koira paineistui samalla lailla, kuin niin useasti ennenkin. Paineet alkoi kepeiltä, jotka sujui maanantaina kuin tanssia vaan, ja jatkuivat lempiesteelle eli A:lle (kontaktihullu), josta kasaantuivat niin, että koira karkasi varoittamatta kentän poikki häkille läähättämään ja makaamaan kasassa sen näköisenä, kuin olisi pelännyt että lyön sitä. Treenikaveri kysyi, että mikä sille tuli, mutta en mä osannut vastata. Joku iski taas. Yleinen ahdistus. Seinät kaatui päälle. Ja nyt ollaan taas siinä pisteessä, että opetellaan uudestaan menemään suoran putken läpi ja kiipeämään kontaktiesteille ja yritän saada koiran uskomaan, että mikään este ei pure sitä, aidoista voi mennä yli ja hallilta saa namia ja on oikeastaan ihan siistiä.

Harmittaa niin pirusti. Monen kuukauden työ valui taas hiekkaan. Juuri saatiin rengaskin sujumaan ilman mitään apuvälineitä ja keinu ei aiheuttanut minkäänlaista (ulkoisesti näkyvää) ahdistusta enää, vaan koira hakeutui sille ihan itsekin namien toivossa. Kontaktit oli varsin kivat ja homma toimi muutenkin. Ja nyt palattiin takaisin siihen, että putket laitetaan niin lyhyeksi kuin mahdollista ja yritän saada koiran niistä läpi. Tai edes koiran henkisen tilan siihen kuntoon, että se ei lähde vauhkona ja häntä koipien välissä pakoon. Tänään iski tajuntaan sekin, että ihan kuin se pelkäisi sekä hallia että minua. Oon Raxun kanssa vaihtanut tietoisesti omia koulutustapojani huomattavasti positiivisemmiksi ja hallilla vältän kaikkea negatiivista. Koskaan en kiellä mitään ja palkitsen hyvistä asioista ruhtinaallisesti. Yritän tehdä kaikesta kivaa ja pitää kouluttamisen ehdottoman positiivisena, koska Raxu ei vaan yksinkertaisesti kestä negatiivista palautetta. Oonko sitten antanut liikaa periksi vedoten siihen, että koira ei kestä negatiivista fiilistä ja mokannut itse asioita ja sekoittanut koiran päätä, kun olen jättänyt huomiotta A:lle karkaamisen ja sen sijaan vahvistanut positiivisesti estettä, jolta se luvattomasti karkasi, tarkoituksena tehdä siitä esteestä ihan yhtä kiva kun kontakteilta. Oon yrittänyt parhaani opetella lukemaan Raxun eleitä saadakseni selville, millaisella fiiliksellä se on ja pitänyt kaiken kivana. Silti se tänään yllätti mut ihan täysin ja huomasin, etten edelleenkään tiedä, mikä noita aiheuttaa. Ja hetki paineistumisen jälkeen Raxu pyrki haastamaan riitaa toisen uroksen kanssa, joka rauhassa istui omistajan jaloissa. Tulee mieleen se kerta, kun treenikaverin koira lähti hallilta karvatukkoa köyhempänä, kun Raxu varoittamatta nappasi kiinni hihnassa ollessaan. Syy, minkä takia me ei todellakaan moikata ketään remmissä.

Isona kysymysmerkkinä on myös se, että mistä kiikastaa. Eläinlääkärissä käytiin sen verran, että se taivutteli tassut ja tunnusteli selän sekä muut paikat, ja sanoi, ettei löydä tunnustellen mitään fyysistä syytä, mikä aiheuttaisi kipua, joka voisi selittää käytöksen. Rakennekuvaus tehdään kesällä, joten silloin saadaan enemmän tietoa. Entäpä sitten hermostovika? Suoraan sanottuna vika päässä, jos koira onkin pipipää? Jos sillä ei vaan yksinkertaisesti hermot kestä ja noihin paineistumisiin ei löydy järkevää selitystä. Tätä ajatusta tukee myös se, että mä en edes uskalla viedä Raxua meille ehdotettuun luonnetestiin tai MH-kuvaukseen, koska pelkään, että se lähtee vauhkona karkuun ja saan sen takaisin viikon päästä, kun se on löydetty tärisemästä metsästä kymmenen kilometrin päästä. Tai jos vika on sittenkin mussa? Jos mulla on joku ahdistava ele, minkä teen huomaamatta, mikä ahdistaa koiraa. Tai jos en ole tarpeeksi selkeä ohjaaja ja oon antanut, hyvää tarkoittaessani ja paineistumista estääkseni, liikaa vapaata hihnaa ja koiralle ei ole enää edes selkeää, kuka käskee. Tai jos me vaan ollaan huono yhdistelmä. Ehkä mä en vaan saa kiinni Raxusta ja sen pään sisäisestä toiminnasta niin kuin pitäisi saada, että meidän juttu toimisi täysillä.

Tässä pistää miettimään, että missä vaiheessa mä voin ja saan nostaa kädet ylös ja luovuttaa. Todeta, että hei, ikävä juttu, mutta ei tästä vaan tuu mitään. Missä menee se raja, että ajatellaan koiran parasta ja luovuttaminen on se etu ja missä se raja, jossa mä oon luovuttaessa luuseri, joka lopetti liian helposti ja antoi periksi ihan turhaan?

Muokkailin vähän meidän tageja, ja koska Raxun paineituminen on oikeasti näköjään aika iso ongelma eikä ole ihan heti menossa pois, niin jatkossa Raxun paineistumiset löytyvät kategoriasta Raxua ahdistaa.