Mä oon selaillut täysin päämäärättömästi Cockerspanielit ry:n pentulistaa. Ehei, älkää kuvitelkokaan, tänne ei ole tulossa supersuloista luppisvauvaa! Mä vaan olen utelias ja musta on niin kauhean kiva syynätä pentueita läpi, että vietän aikaani tuolla pentulistalla. Homma tosin on hauskaa vaan hetken aikaa, kunnes suuri sapetus valtaa mielen. Yleisesti ottaen; tämän vuoden aikana tyrkyllä on ollut tasan yksi (näyttis)pentue, josta olisin koiran itselleni huolinut (kyse on samaisesta pentueesta, josta Anne kävi itselleen nappaamassa Femma-pennelin ja sekin oli sekalinjainen pentue, jos tarkkoja ollaan). Toi fakta on mun mielestä jotenkin surullinen, koska mä en ole luullut toivovani ihmeitä. Jedin löytyminen taisi aikoinaan olla aikamoinen onnenkantamoinen. Lyhyesti sanottuna, cockerilistalta löytyi huonolonkkaisia, kyynäristä ja polvista tutkimattomia koiria, joiden ainoat harrastustulokset olivat vakuuttavat Mejä ALO0-tulokset sekä satunnaiset läpäistyt taipparit. Tällä hetkellä listalla tosin poikkeuksellisesti keikkuu astutus, jossa emällä on agituloksiakin ja joka muutenkin vaikutti kohtuullisen näppärältä! Yritin antaa mahdollisuuden yhdistelmille ja kävin kasvattajien sivuilla urkkimassa, josko jollakulla olisi harrastava koira, jolla ei syystä tai toisesta ole kokeita (krhm, koska onhan mullakin tokon avointa luokkaa treenaava koira, jolla ei ole tuloksia edes tokon alokasluokasta, koska olen saamaton tokon suhteen), mutta vedin vesiperän. Tai siis en, olihan niillä niitä pitkälle arvostettuja näyttelymeriittejä. Läjäpäin. Ainakin osalla. Terveystuloksista sentään löytyi lonkkaindeksejä, jotka oli pitkälle päälle 100, mutta surullisen paljon myös alle sadan jääviä. Löysinpä D/D-lonkkaisen (BULP 68) nartun, jonka pentue oli toinen 10 kuukauden sisään. Siis mitä? Olen kyllä tietoinen, että kaikki rodun edustajat eivät voi olla muotovalioita ja lisäksi haalineet tuloksia eri harrastuksissa ollen vielä moitteettoman terveitä jokaiselta kantilta, mutta silti. Olin mä vähän enemmän odottanut.
Noita lukiessa rupesin pakostakin miettimään omaa Jeppistäni, koska mulle tulee enenevissä määrin pentukyselyitä Jedistä. Nyt en puhu edes sellaisesta kerran puoleen vuoteen puolivitsillä heitetyistä, vaan niitä oikeasti tulee reilusti. Viimeksi lauantaina kisoissa tuli muutamakin ihminen tiedustelemaan, että onko tällä pentuja ollut tai mahdollisesti tulossa. Normaaliin tapaan vastasin, ettei Jedillä tehdä pentuja, koska en ole tyytyväinen sen purentaan. Muutamat ihmiset ovat kohautelleet harteitaan ja todenneet, ettei kaikkea voi saada, valitse hyväsuinen uros hyväsuisesta suvusta ja get over it, e niille pennuille välttämättä tule purentavikaa ja voi tulla, vaikka olisi vanhemmilla hyvät suut (köhköh, Jedi itse). Mä oon ollut aina vastaan, koska se purenta. Jedillä siis painuu molemmat kulmurit ikeniin ja hampaat käydään poistamassa loppuvuodesta. Muutenhan Jedin terveys on aika kiva: lonkat A/A ja kyynärät ja polvet 0/0 eikä mitään muutoksia missään. Priimat kintut, totesi lääkäri. Turkkia ei tosin ole ja silloin kun oli, niin se oli aika… lammasmainen. Joskin täytyy mainita, etten mä jaksanut monien cockeri-ihmisten tavoin pestä Jediä kerta viikkoon tai puunata turkkia muutenkaan, mikä ehkä osaltaan vaikutti turkin kiharaisuuteen ja hamppumaisuuteen. Luonteestahan mä löydän paljon plussia: Jedi on mutkaton ja kiva kaveri, äärimmäisen helposti motivoituva, tekemisestä ja etenkin ruoasta palkkautuva, sillä on viettiä ja hyvän hermot. Sanalla sanoen sellainen ihmisen paras (harrastus)kaveri. Ja se on itse ystävällisyys ja rrrrrakastaa kaikkia. Jopa puolivuotiasta ihmislasta, joka tarrasi molemmilla käsillä korviin kiinni. Lisäksi sen kanssa on testattu monia eri lajeja ja kisataan aktiivisesti yhdessä, jossa se oikeastaan on varsin pätevä, ainakin kun katsoo millä vauhdilla ollaan juostu noita kisoja eteenpäin. Lisäksi Jedillä on omasta mielestäni nätti, kevyt ja simppeli rakenne ja rodunomainen ilme. Jedi näyttää siltä, että se kykenee edelleen toimimaan rodun käyttötarkoituksen vaatimalla tavalla, mitä ei valitettavasti voi kaikista näyttiksistä sanoa. Harmillisen paljon näkee todella raskaita koiria, joiden kohdalla mietin, kuinka niiltä luonnistuisi työskentely haastavissa metsäolosuhteissa useiden tuntien ajan. Kuten sanottu; paljon hyviä puolia ja muutamia huonoja puolia. Silmätutkimusta en ole Jedille edes tehnyt (hups, pitääkin tehdä se, olin unohtanut koko homman), mutta muuten sen terveys on aika kiva, jos ei hampaita lasketa. Luonne on ehdoton plussa. Pentulistaa selatessani en voniut olla leikkimielisesti miettimättä, olisiko Jedin pennut nyt niin kuraa tuolla muiden seassa. Etenkin, jos pentujen isäksi valitsisi rodunomaisen, näyttelyissäkin pärjänneet, terveen ja hyväsuisen uroksen, jolla on kiva luonne ja mahdollisesti vähän harrastuskokemustakin. Olisihan sellaisessa yhdistelmässä jo paljon hyvää ja varmasti jotain annettavaa rodulle. Vähän näyttöä hyvistä koivista, luonteesta ja harrastusominaisuuksista nyt ainakin.
Tämä kaikki on ihan vaan teoriapohjalta mietittyä – Jeppikselle ei ole sulhoa katsottuna enkä ole pentuja edes miettinyt tämän kirjoituksen teoreettista pohdintaa enempää, joten ei paniikkia ihmiset! Tänne ei ole tulossa cockeripenneliä (tai -penneleitä!) omasta takaa eikä muualta, kunhan pyörittelen ajatuksen tasolla kysymyksiä mielessäni ja herättelen keskustelua kiinnostavasta aiheesta. Jedi sai kunnian olla esimerkkikoira, koska omaa koiraa kun on niin helppo käyttää esimerkkinä, kun siitä osaa jotain sanoa. Cockeri tuntuu rotuna kiinnostavan ihmisiä, mutta monilla (onneksi!) tökkii se, että cockereilta harvemmin löytyy näyttöä harrastuksista ja terveyskin tuntuu joskus olevan toissijainen. Surullisen usein näyttelyssä menestyneellä koiralla tehdään pennut, vaikka terveydessä olisi parantamisen varaa. Näyttelymenestys rullaa terveystulosten ohi, mikä on mun mielestä ehdottoman väärä suunta. Toki kaikki rodun yksilöt eivät voi olla täydellisen priimoja, kyllä sen käsitän. Jos tehtäisiin pentuja vain niillä täydellisillä, olisi meillä aika pieni geenipooli käytössä. Jostain on tämän vuoksi karsittava. Sitten herää aina vaan kysymys, että mistä lähdetään karsimaan. Jouduitteko te karsimaan jostakin pentua hankkiessa? Mistä itse olisitte pentuja tehdessä valmiita karsimaan? Itse olen pohdiskellut näitä paljonkin teoriapohjalta ja miettinyt, mikä on se raja, jonka itse vedän. On sanomattakin selvää, että itse suljen molemmat shelttini pois jalostuskoirista, koska ne eivät täytä niitä vaatimuksia, joita itse asetan. Uutilla on sydänvika ja IMHA, jotka ovat mielestäni ehdottoman huonoja juttuja. Raxulla puolestaan on niin kehno luonne ja C-lonkat, että myöskään se ei (pallienkaan kanssa) olisi mielestäni sellainen koira, jolla voisi pentuja tehdä. Selkeät tapaukset on helppo sulkea jalostuksen ulkopuolelle, mutta rajatapausten kanssa keikutaan... No, rajalla. Missä vaiheessa kasvattaja joutuu miettimään, painaako vaakakupissa enemmän priima terveys vai täydellinen luonne? Voiko kaiken saada, kun etsitään täydellistä jalostuskoiraa?
Ei voi saada, mutta riippuu paljon rodusta. Cockerista en paljon tiedä, mutta koikkereilla on tällä hetkellä tehtävä vähän surullisenkin paljon kompromisseja jos halutaan rotu mitenkään päin säilyttää. Tällä hetkellä terveys menee kaiken edelle. Tiedän, että ainakin shelttipiireissä on katsottu kauhulla, miten esim. teräville, ääniherkille tai aroille koikkereille tehdään pentuja. Katkera totuus vaan on, että tällä hetkellä ei ole muita vaihtoehtoja. Rotua on todella vähän jalostettu verrattuna moneen muuhun ja osaksi siksi tämä rotu kiehtookin itseäni, haluan nähdä mihin, toivottavasti parempaan suuntaan, tämä rotu on mahdollista viedä. Roturisteytykset saattaisivat tuoda nopemman (ja ehkä loppujen lopuksi ainoan?) avun ja pelastuksen joihinkin ongelmiin, mutta kaikkihan sen tietää miten kokeneemmissa kasvattajapiireissä roturisteytyksiin suhtaudutaan.
VastaaPoistaLokillahan on pentuna yksi alakulmuri poistettu juuri tuon takia, kun osui ikeneen. Rautahampaat asettuvat nätisti.
Onko Jedin suvussa muualla hammas-/alaleukaongelmia?
Mä taas oon kauhulla katsonut, miten shelttipiireissä tehdään tollaisilla koirilla pentuja :D Ja yleisesti ne pennut tehdään, koska vanhemmilla on niin kivat näyttelymeriitit. (Mä alan kuulostaa ihan näyttelyiden vihaajalta, mitä en oikeasti ole, vihaan vaan sitä, minkälaisia koiria siellä palkitaan)
PoistaHarmi, että koikkereiden tilanne on tollainen! Itse kannatan kyllä harkittuja roturisteytyksiä, jotta rodun terveyttä (henkistä ja fyysistä) saadaan kehitettyä eikä vedetä rotua vaan syvemmälle suohon. Esimerkiksi cavalierit on mun mielestä hyvä esimerkki. Itsessään oikein sympaattinen ja herttainen seurakoirarotu, jonka toivoisin kovasti pelastuvan. Tämän hetkinen tilanne ilman roturisteytyksiä näyttää vaan vähän kurjalta.
Jedin suvusta en ole kuullut muilla olevan tällaisia ongelmia. Mulle kerrottiin vasta pysyvien hampaiden tultua, että ne pentukulmurit olisi pitänyt nippaista pois, jotta suu olisi päässyt kehittymään -> tällaista ongelmaa ei luultavasti olisi. Jostakin syystä lääkäri ei penturokotusten yms. yhteydessä tätä kuitenkaan ääneen sanonnut, tiedä häntä sitten, että miksi. Käskivät vain paljon leikkiä rajuja vetoleikkejä, että kulmurit irtoaisivat omia aikojaan.
Pakko vähän pehmentää tuota omaa kommenttiani, ei tilanne ehkä koikkereilla ole niin toivoton mitä tossa annoin ymmärtää :D. Ei pitäisi kommentoida jos on huonolla tuulella ettei tule tarkoituksettoman kärkästä tekstiä. Mutta on tosiaan niitä ihan tervepäisiäkin ja terveitäkin yhdistelmiä.
PoistaMä oon ihan samaa mieltä näyttelyistä, ne ajaa tavallaan asiansa mutta mun mielestä arviointikriteerit monesti ihan päin peetä ja lisäksi näyttelyitä pitäisi solmia tiukemmin muihin harrastuksiin näiden valioitumisten sun muiden kanssa, ettei tulisi linjautumisia vaan rotu pysyisi yhtenäisempänä. Vaikka olisi miten suuri populaatio rodussa, niin ei voi tehdä hyvää rodun jakautuminen ihan eri tyyppisiin linjoihin. Pistää vihaksi nähdä, kun läskejä, murisevia, väistäviä tms. koiria palkitaan tai vaihtoehtoisesti ei palkita niitä joilla on korvat väärinpäin tai turkki väärän värinen.
Tosi jännä ettei teille pentutarkastuksissa missään noista hampaista mainittu. Toivottavasti lääkäri on saanut tästä myös palautetta että osaisi jatkossa muille mainita. Sekä Fionalla että Lokilla on vähän kapea alaleuka ja maitokulmurit aiheuttanut ongelmia, Fionallahan on poistettu molemmilta puolilta. Ja molemmilla aikoinaan leikin paljon palloleikkejä ja tarpeen mukaan myös vääntelin ohjeiden mukaan niitä kulmureita ulospäin.
Kuulostaa tosiaan siltä, että Jedilläkin tuolta olisi voinut välttyä jos olisi joku kertonut ja neuvonut. Ties minkä verran sitten on näitä hoidettuja tapauksia joilla nyt siksi "normaali" purenta.
Jos kerran suvussa ei vastaavaa ongelmaa ole, niin ei musta tuo kyllä ole niin suuri ongelma että sen takia pitäisi jättää käyttämättä muuten hyvää koiraa, ainakaan jos taso muuten on tuo mitä merkinnässäsi kirjoitat.
Kommenteista tuppaa aina tulemaan jotenkin kärkkäitä, mutta annettakoon se anteeksi :D Mäkin ehkä vähän kärkkäästi sanoin noista pentueista, vaikka faktahan on, että sieltä löytyi terveyden puolesta muutama ihan kiva pentuekin, mutta itsellä kun tökkii niin pahasti se, että koirasta ei ole muuta sanottavaa paperilla, kuin komea ulkonäkö ja isot näyttelymeriitit. Mitään sanottavaa luonteesta ei tunnu olevan, vaan kaikki mitä saa irti, on näyttelyseisotuskuvia, näyttelyarvosteluja ja näyttelytuloksia. Huoh. Itse vaan kaipasin tohon rotuun enemmän panostusta siihen, että säilytetään cockerin käyttö- ja harrastusominaisuuksia, jotka on mun mielestä mittaamattoman arvokas osa cockeria kokonaisuutena. Muuten meillä on vuosien päästä täydellisen seurakoiramuottiin istunut näyttelylinja ja siitä täysin erottunut käyttölinja hc-metsästäjille. Ja sitten ollaan me väliinputoajat, jotka jäädään ilman cockeria ja joudutaan vaihtamaan rotua.
PoistaMä olen ehdottoman samaa mieltä näyttelyistä. Multa menee esim. shelteissä yli hilseen se, että koira on syntynyt pystyillä korvilla, ja silti pystyistä korvista rokotetaan näyttelyissä. Itse hyväksyisin lupat, puolilupat ja pystyt, koska kaikkia esiintyy luonnostaan rodussa (etenkin luonnonpystyjä on paljon), kuten esim. bortuissa hyväksytään. Muutenkaan en tykkää sheltin näyttelykoirien linjauksesta, joka tuntuu etenkin uroksissa olevan liian raskasturkkinen ja muutenkin jytky uros, joka on aika kaukana siitä sirosta, pienestä ja ketterästä paimenesta, jollainen sheltti on alkujaan ollut. Sama homma on mun mielestä tosin näkyvissä nykyään enenevissä määrin myös näyttelylinjaisissa bortsuissa ja aussieissa...
Musta on kanssa jännää, ettei lääkäri ottanut asiaan mitään kantaa. Kasvattaja puhelimitse silloin neuvoi heiluttelemaan hampaita, mutta paha se on neuvoa poistamaan, kun ei ole hampaiden silloista tilannetta nähnyt. Kaikki hampaita sittemmin katsoneet ovat ihmetelleet, miksei pentuna poistettu maitohampaita, koska siitä olisi ollut iso apu. Nyt on tosin turha enää asiasta kitistä, kun maidot on jo lattialla, vaikka kieltämättä vähän ketuttaa. Jos halutaan positiivista etsiä, niin tietääpä jatkossa tarkkailla suuta ja kysellä maitohampaiden poistosta.
Voivoi.. Jos mä sanoisin kaiken, mitä tästä aiheesta mietin, kukaan ei jaksaisi kuunnella / lukea. Mutta sen sanon, että cockereilla on niin paljon kapeaa / heikkoa alaleukaa, että sen suhteen ei todellakaan kannata tehdä kompromisseja.
VastaaPoistat. pentulistan päivittäjä (vielä hetken aikaa)
Mä olen itsekin ymmärtänyt, että purenta on nimenomaan harmillisesti ongelmana cockereilla, minkä vuoksi Jedi on ehdoton ei kun on puhuttu jalostuksesta ja siihen käytettävistä koirista.
PoistaSe on hyvä, että kasvattajilla on jalostuksellisista aiheista sanottavaa! Huolestuttavampaa olisi, jos ei olisi mitään sanottavaa mihinkään suuntaan ja pentuja tulisi ulos sen enempää miettimättä. Se että on painavia mielipiteitä kehittää kuitenkin rotua ihan erilailla, kuin se, että jätetään ajattelu muille ja tehdään niin kuin halutaan ihan vaan siitä ilosta, että voi tehdä niin!
Mielelläni lukisin kasvattajan näkemyksiä rodusta, vaikka tiivistetysti.
PoistaSpeck Linen Maaritin näkemyksiä kannattaa kuunnella ainakin mun mielestä! :) Tykkään henkilökohtaisesti siitä linjasta, mitä Maarit käyttää kasvatustoiminnassaan.
PoistaMeillä on jalostustoimikunnassa tämän vuoden päähommana JTO:n uusiksi kirjoittaminen Sielläpä sitten taas katsausta rotuun. :)
PoistaItse harrastan myös jatkuvasti pentulistan selailua, ihan vain kartoittaakseni kasvattajia (vaikka melkein jo tiedän mistä se mun eka oma spanielieläin ajan koittaessa tulee :D) ja kiinnostavia yhdistelmiä. Valitettavasti täytyy olla samaa mieltä noista terveystuloksista kanssasi, välillä siellä näkee yhdistelmiä, joissa selkeästi on menty meriitit eikä terveys edellä. Vaikka näyttelyitä itse harrastankin ja tulen myös joskus oman cockerin kanssa harrastamaan, mulle on ehdottoman tärkeää että yhdistelmästä löytyy terveyden lisäksi tuloksia muistakin harrastuslajeista, sillä itsellä on vakaa aikomus harrastaa ainakin jälkeä ja tokoa näyttelyiden lisäksi. Näyttelyharrastuksesta huolimatta skippaan pelkät näyttelymeriitit omaavat yhdistelmät, sillä cockeri on niin paljon enemmän kuin vain pelkkä näyttelykoira! Näistä monitoimicockereista löytyy onneksi malliesimerkkejä, joista erästä narttua olen tuolla oman blogin puolella useampaan otteeseen ihaillut.
VastaaPoistaOnneksi jollakin muullakin on sama harrastus :D Mä harrastin aikoinaan ahkerasti myös Apulan selaamista. Bongasin sieltä mitä ihmeellisempiä ilmoituksia ja kauhistelin niitä. Hullulla on halvat huvit, idiootilla ilmaiset - pätee ainakin mun tapauksessa näköjään :D
PoistaTollaiset monitoimicockerit on supereita! Onneksi on niitäkin, jotka arvostavat cockeria muutenkin kuin kivana näyttelykoirana. Ei sillä, näyttelyt on varmasti kiva harrastus, mutta kuten sanoit, cockeri on paljon muutakin!
Kirjoitin juuri pitkän kommentin, mutta se hävisi kuin tuhka tuuleen.
VastaaPoistaLyhyesti, luonteen ja terveyden tulisivat olla ne ykkösprioriteetit, muut asiat tulee seuraavaksi. Arvostan rotujen sisällä olevaa monimuotoisuutta, on hyvä että esim. cockeria käytetään alkuperäiseen tapaan metsällä, mutta on mahtavaa että sen kanssa voi tehdä paljon muutakin. Toiset tykkäävät käydä näyttelyissä, toiset metsällä, kolmannet harrastaa (tosissaan) ja neljännet aktivoida ja puuhailla. Se ei ole keneltäkään pois, kunhan koira ei kärsi.
Eri rotujen sisällä on niin paljon ongelmia, että melkein pahaa tekee. Rakenteet ovat muuttuneet liian raskaiksi ja terveyden kannalta väärän mallisiksi, lonkat on huonot, on silmä- ja hengitysongelmia jne. jne. Pidetään väkisin kiinni tietyistä asioista (kuten turkin pituus), eikä huomata kuinka paljon rotu on vuosien kuluessa muuttunut. Kehitys on aina hyväksi kunhan se on positiivista. (Tästä aiheesta pystyisi kirjoittamaan vaikka kuinka paljon..)
Voi harmi että kommentti katosi! :( Toivoinkin, että tämä herättäisi keskustelua ja kunnon kommentointeja suuntaan ja toiseen.
PoistaOlen itse samoilla jäljillä siinä, etät luonne ja terveys tulee ekana tärkeysjärjestyksessä. Mulla oma moraalinen tenkkapoo tulee siinä, kun on sellaisia rajatapauksia, joilta puuttuu joku ominaisuus tai joilla oman Jeppikseni tapaan on joku virhe, vaikka koira muuten on passeli. Tulee aina miettineeksi, että mistä sitä on varaa karsia vai onko mistään. Pitäisikö suosiolla karsia jalostuksesta pois kaikki, joilla on jotain puutteita (kuten vaikka huono purenta tai C-lonkat) vai käyttää niitä ja yrittää jollakin täydentää niiden puutteita. Kauhean hankalia kysymyksiä. Musta olisi tosi mielenkiintoista kuulla eri kasvattajilta mielipiteitä, että miten he itse toimivat ja miksi.
Tuo purenta on varmaan asia, jota kannattaa tutkia, mikäli olisi mahdollisuus että Jedillä teettäisi pentuja. En osaa ottaa kantaa siihen, mutta kannattaa varmasti selvitellä eri eläinlääkäreiltä sen periytyvyyttä. Onhan mahdollista, ettei vanhemmilla ole ollut purentaongelmaa, mutta muualla suvussa on.
VastaaPoistaJättäisin itse myös suosiolla pois jopa c-lonkkaiset, koska meille on käynyt niin huono tuuri että ne vanhemmiten alkoivat oireilemaan. Eivät varmasti kaikki oireile, mutta c-lonkissa näkyy kuitenkin jo muutoksia.
Geenipooli kaventuu, ellei tuoda ulkomailta tai risteytetä eri rotuja, mutta onko eri rotujen sekoittuminenkaan huono asia mikäli sitä tekee harkitusti?
Sehän se ongelma taitaakin olla, että kaikki vetävät rajan vähän eri kohtiin. Jos ostajilla on vaikeaa valita sopiva pentu(e), on kasvattajilla haastavaa kasvattaa sellainen.
Jedi pääsi tosiaan tähän postaukseen ihan vaan esimerkkikoiraksi! Pentuja sillä ei ole tarkoitus tehdä, juurikaan noiden hampaiden takia, kuten olen aina kaikille sanonutkin.
PoistaHarkitut roturisteytykset on tosi jees, mutta sittne taas herää kysymys, että mitä cockeriin mixataan, jotta saadaan pidettyä rotu ulkonäöllisesti ja käyttöominaisuuksiltaan suhteellisen samana. Muissa spanieleissa taitaa olla samoja tyyppivikoja ja isommat metsästyskoirat, kuten noutajat, saattaisivat kasvattaa rodun kokoa turhan paljon ja ne ymmärtääkseni toimivat metsätilanteessa erilailla, kuin spanieli. Kauhean hankalia kysymyksiä. Laekenoisit aikoinaan elvytettiin picardianpaimenkoirilla ja malinoiseilla, jotka ovat aika lähellä laekenoisia sekä käyttö- että ulkonäkökysymyksiltä, mutta cockerille on jotenkin kovin hankala löytää spanielirotujen ulkopuolelta ns. vastiketta.
Vastaus lähti ihan ennen aikojaan! Piti vielä lisätä, että lisäksi oon pohdiskellut sitä, että miten laajalta alalta noita vikoja täytyy etsiä. Mulla ei ole käytynä kasvattajakurssia enkä ole opiskellut genetiikkaa, joten ehkä joku viisaampi valaisee. Kuinka monen sukupolven takaa tulee etsiä virheitä purennassa ja rakenteessa? Miten paljon kasvattajat yleensä analysoivat omia pentueitaan sekä tutkivat, millaisia pentuja heidän mahdollisesti käyttämänsä koira on periyttänyt aiemmin, ja mitä sen jälkeläiset ovat periyttäneet. Ja vastaavasti, mitä kyseisen koiran vanhemmat ovat periyttäneet, mitä niiden sisarukset ovat periyttäneet jii än ee. Loputon viidakko täynnä koirien luonteita, terveystuloksia ja muita ominaisuuksia!
PoistaTuntuu, että näin harrastajana tosiaan sopivan pennun löytäminen on tuskaa! Voi vain ihmetellä mitä niiden huonoimpien yhdistelmien kohdalla on ajateltu.
VastaaPoistaNiinpä! Mä ymmärrän kyllä sen, ettei kaikki voi olla täydellisiä, mutta joidenkin todella kyseenalaisten kohdalla ei voi kuin puistella päätään.
PoistaMun mielestäni oleellista on tosiaan ymmärtää, että täydellistä jalostuskoiraa ei ole olemassakaan eikä sellaiseen tulisi edes systemaattisesti pyrkiä. Jos seula on liian tiukka, nykyisten rotukoirien vähäkin jäljellä oleva diversiteetti kapenee entisestään. Omassa rodussa ei ainakaan ole varaa kasvattaa pelkästään käyttötuloksia tehneillä koirilla, vaikka koirat onneksi järjestäen tutkitaan perusteellisesti ja jalostuskoirat vähintään luonnetestataan.
VastaaPoistaOon puhunut tästä ennenkin, mutta itse koen varsinkin alempien luokkien käyttötulosten akselilla rallytoko/toko/agility olevan hieman epäinformatiivisia ja kertovan lähinnä aktiivisesta ohjaajasta - mikä on kylläkin valintakriteeri sinänsä, koska jos ostan pennun harraste-eläimeksi, toivon pystyväni konsultoimaan kasvattajaa myös koulutuksellisissa asioissa. Oma ei-minkään rotuinen koirani on maailman herttaisin perhekoira, mutta erityisen ihanteelliseksi harrastuskoiraksi en sitä kutsuisi. Se on kuitenkin tasapainoinen, sillä on mainio hermorakenne ja se on ahne ja sillä pääsee koiraharrastuksessa yllättävänkin pitkälle. Ja näitä ominaisuuksia on mahdollista tarkastella muutenkin, tokon alemmissa luokissa kun ei koiraa vielä erityisesti paineistetakaan. Joskus muutama vuosi sitten olisin ollut aivan amazed jos mulle olisi kerrottu että onnistun kouluttamaan tälle koiralle koulutustunnuksia, nykyään kun oma taso on noussut ne eivät tunnu enää niin isoilta asioilta, vaikka ensikertalaiselle sitä olivatkin. Toinen koira menikin jo melkein vuoden nuorempana tokokokeeseen, ote lajiin tuli realistisemmaksi ja sen glorifiointi ei ollut enää yhtä suurta. Ja siis puhun nyt nimenomaan alemmista luokista ja esimerkiksi alokasluokan koulutustunnuksen tärkeydestä jalostuskoiralle.
Itse katson potentiaalisessa jalostuskoirassa kulmauksia ja rungon mittasuhteita, toivon sen olevan varma erilaisilla alustoilla ja olevan vähintään laukauskokematon, toivon että se saalistaa sekä taistelee ja on mahdollisimman kaikkiruokainen ja ruoansulatus on ongelmatonta. Tuo purenta on kinkkinen, sillä jos purenta vaikuttaa koiran elämänlaatuun niin tokikaan riskiä ei mielellään ota. Yksittäiset puuttuvat hampaat tms. eivät taas ole mulle yhtään mitään. CEA:n suhteen on välillä vähän vaikea valita kun niin moni koira sitä tässä rodussa kantaa, onneksi se on käytännössä merkityksetön valtaosalle koirista. Nykyään katsoisin myös että vanhemmat on testattu degeneratiivisen myelopatian osalta (tai toinenkin riittä jos on N/N). Käyttötulokset ovat aina tervetulleita, mutta eivät pakollisia.
Ja hei, kyllä säkin aika taitava siinä agilityssa taidat olla kun se etenemine on ollut mitä on ;)
Mun mielestä noi tulokset on kiinni paljon rodusta myös. Näyttölinjaisessa cockerissa oon nähnyt paljon sellaisia koiria, joista ei vaan ole edes ton tasoiseen harrastamiseen, mitä me Jedin kanssa harrastetaan. Tai siis voihan niiden kanssa harrastaa, mutta ei ehkä niin sujuvasti kuin itse toivoisin. Koiralta puuttuu sellainen motivaatio ja se tekee tasan saadakseen namin, eli vire ei ole kovin korkea, kun taas Jedi palkkautuu jo osittain siitä pelkästä tekemisestä. Toiset taas on sellaisia sähliä, ettei niihin saa mitään rotia radalla ja rimat lentää, kontaktilta hypätään aina yli ja juostaan täydellisen väärään suuntaan :D Toki tääkin on ratkaistavissa sillä, että katsoo livenä, millaisia vanhemmat on. Sellaista tietynlaista sisäsyntyistä henkistä kykeneväisyyttä harrastamiseen kun ei enää valitettavasti ihan jokaiselta cockerilta löydy (monilta onneksi kyllä).
PoistaHyvä koira voi olla ilman harrastustuloksiakin, mutta osaltaan tähän mun negatiivisuuteen vaikuttaa ehkä sekin, että kaikki mitä kasvattajien kotisivuilta saa irti koiran luonteesta ja ominaisuuksista, tuntuu olevan pitkä lista näyttelymenestyksestä ja kahden lauseen verran ympäripyöreyksiä luonteesta tyyliin "kiva koira, mukava lenkkikaveri", jotka ei mulle kerro kyllä yhtään mitään. Toki lisätietoja saisi varmaan kysymälläkin :D Voihan se olla, että siellä piileskelee joku ultimate superdog, josta vaan ei ole kerrottu mitään. Mulle ehkä enemmän merkkaisi se, että ihmiset edes avaisi vähän jotenkin jalostuskoiriaan, muutenkin kuin näyttelyiden osalta, koska ne on mun mielestä kaikkein epäoleellisin osa koiraa. On ihan ok, että esillä on yksi näyttelytulos, jossa kerrotaan koiran ulkonäöstä, mutta jos se on kaikki, mitä kasvattajalla on koirasta kertoa, mennään vähän mettään.
Mä katson myös koiran rakennetta sen verran, että koivet on terveet ja koria ei ole mikään panssarivaunukokoa oleva tankki, koska mun harrastamaan lajiin sopii huomattavasti paremmin tollainen sporttinen versio. Kauhean hankalaa, kun oma laji ja oma rotu ei ehkä täydellisesti kohtaa :D Cockeri ei ole ihan se yleisin ykkösvalinta agilityyn...
Mä syytän meidän onnistumisesta kyllä pitkälti Jediä! Tiedän monia, monia teknisesti parempia ohjaajia kuin minä, jotka painii kakkosissa ilman luvia, koska koira lukee "väärin" jonkun pikkurillin osoittamisen itään ja hakevat väärät esteet hyllyttäen koko radan. Jedi on niin näppärä harrastuskaveri ja tekee tosta hommasta mutkatonta!
Musta se ongelma ei niinkään ole se että koirasta ei ole, vaan se että niitä ominaisuuksia ei ole ruokittu. Mulla on paimenkoira, mutta musta on epärealistista olettaa että se olisi sisäsyntyisesti palvelusaltis, kun eivät kaikki todelliset työkoirarodutkaan ole (itseasiassa working-linjaiset paimenet ovat usein varsin itsenäisiä). Mä olen käyttänyt oman koirani kanssa ensimmäisen vuoden leikkimiseen ja palkkautumisen opiskeluun, koska koira ei ole pelkän perimänsä tulos vaan tottahan sille on kerrottava että tämä käytös on kannattavaa.
PoistaJos löydät näy-linjaisen cockerin joka ei ilmennä harrastuskoiraominaisuuksia koska on ollut näyttelykoiran asemassa, on siltä turha mielestäni odottaa itseäsi miellyttävää toimintaa koska sitä ei ole siihen opetettu. Jedi on kuitenkin osallistunut erilaisiin koulutuksiin pennusta lähtien, joten työnteosta on tullut sille mukava ja kannattava rutiini. Se voisi olla hyvin erilainen koira jollakin muulla, vaikka ominaisuudet siinä ovatkin. Ymmärrän ettet halua koiraa jonka vanhemmista et pidä, mutta on mielestäni hyvin turhauttavaa pidemmän päälle olla aktiivisesti pettynyt asiaan tällaisessa rodussa kun tosiaan aika samassa suossa rämmitään näiden muidenkin seurakoiramaistuneiden työkoirarotujen kanssa. Moni näyttelykasvattaja ei taida tosiaan ymmärtää yhtään mitään koiran vieteistä tai henkisistä ominaisuuksista jos ainut kriteeri on lenkkipolulla ja näyttelykehissä selviäminen. Kaikki eivät kuitenkaan onneksi ole niin mustavalkoisia ja henkisesti täysin kelvottomilla koirilla kasvattaminen on onneksi kohtalaisen helppo tunnistaa kun kuluttaa aikaa koiran tapaamiseen. Se on musta kuitenkin kaikkein tärkeintä, henkilökohtaisesti käsitellä ja nähdä sitä koiramateriaalia.
Ja samalla kuitenkin muistaa, että huippuvanhempien valitsemisella pääsee only so far. Koiria ei voi tehdä kuten taikajuomia, vaan todennäköisyyksillähän tässä pelataan. En mäkään tiedä voinko enää ikinä ottaa nahkaa, koska mua vähän pelottaa että noin hyvää koiraa ei ole toista (vaikka se onkin juuri sellainen jonka kanssa tehdään varmaan 150 hyllyä ennen ensimmäistä nollaaa ;) ), se on vaan mentävä sillä mitä gutsit sanoo ja toivottava parasta. Mälsää.
Sekin on tietty enemmän kuin mahdollista, että koiria ei ole vaan opetettu tekemään töitä, mikä ei ole koirasta kiinni. Siltikin musta olisi jotenkin kauhean riskipeliä ottaa pentue vanhemmista, jotka köllöttää sohvalla kainalossa ja raahustaa hakemaan namin ja sen jälkeen takaisin sohvalle, VAIKKA ne voisivat eri käsissä olla mitä parhaimpia harrastuskoiria. Hankala juttu tosiaan. Kaikeksi onneksi mun koiran hankkiminen ei ole ajankohtainen toivottavasti moniin vuosiin, niin en joudu tositarkoituksella noita pentueita selaamaan :D
PoistaHuippuvanhemmista ei tosiaan välttämättä tule huippupentuja, koska huippupentuahan ei voi taata millään, ja kuten sanottu, huippukoira on perimän ja oppimisen kautta muodostunut kokonaisuus.
Se on ehkä nimenomaan se pointti, että mua kind of surettaa se, että näpsäkkä (entinen) työkoirarotu jakautuu nykyään niin tiukasti kahtia: metsästäviin työkoiriin ja lupsakoihin sohvatyynyihin, näin karkeasti yleistäen. Luonnollisesti sama tilanne on monissa muissa roduissa, esimerkkinä vaikka sakemannit, joita löytyy poliisin ja armeijan koirina ja toisaalta taas sohvan nurkasta laiskistumasta. Toki tässä voi oman rodun kohdalla miettiä sitä, että josko lopettaisi asiasta välittämisen ja siirtyisi jatkossa sinne työkoiralinjan puolelle, niin ei tarttisi asiasta huolta kantaa?
Kauhea kun nämä mun kommentit kuulostaa negatiivisilta, vaikka yritän keskustella vaan henkevästi! :D
Kyl mä tajuun, no problem. Mä luulen kanssa että realistisimmat vaihtoehdot on kantaa itse oma kortensa kekoon rodun puolesta (kuten oot tehnytkin) tai sitten tosiaan vaihtaa rotua, joko toiseen linjaan tai rehellisesti uuteen rotuun. Mää oon jotenkin itse hyväksynyt sen että jos ehdottomasti haluaisin valiovanhemmista koiran, niin aika kauan saisi tätä rotua syynätä. Olishan näistäkin, mutta luonnollistahan sekin on että ne oikeasti hyvät ohjaajat haluavat niitä mahdollisimman potentiaalisia koiria. Colliellakin on musta vähän sellainen leima, että sillä aloitetaan harrastaminen, "pilataan" se liialla toistolla ja muutenkin kokemattomuuttan hölmöillä metodeilla, otetaan pentu rodusta x, tehdään sen kanssa kaikki alusta asti toisin ja lopputulos on että collie on vetämätön ja koira x Oikea Harrastuskoira. Eikä taida olla pelkästään tän leirin ongelma...
PoistaEi ollut cockeri-pennun etsiminen helppoa. Vaikka en tiedä onko harrastuskoiran etsiminen helppoa missään rodussa? Terveydestä en ruvennut joustamaan, koska kyllä tässä rodussa kohtalaisesti on noita hyvälonkkaisia. Se harmitti (näin polvivammaisen cockerin omistajana) ettei niiden polvia juuri tutkita. Se oli vähän sellainen riski, jonka ottamista pohdin pitkään. Kyynärät eivät samalla tavalla huolettaneet.
VastaaPoistaKoska olin päättänyt, että käyttistä en ota (puhtaasti siksi, etten halunnut sitoutua metsästysharrastukseen, vaikka se mielenkiintoista onkin ja haluan tulevaisuudessa kokeilla/perehtyä asiaan) ei katselemillani cockereilla kauheasti käyttötuloksia ollut. Ja en nyt tiedä, paljonko joku alempien luokkien agility-tulos, mejä-tulos tai taipparit kertoo koiran ominaisuuksista, joten mulle kelpasi myös harrastamattomat koirat, vaikka harrastuneisuus olikin suuri plussa. Mutta sitten syynäsin enemmän kasvattajien kotisivuja, kyselin tarkkaan koirien ominaisuuksista ja halusin nähdä koirat etukäteen. Maaritilta olin pentua ottamassa ennen sekalinjaisen pentueen suunnittelua, mutta olihan tuo sekalinjapentue aika jättipotti. Melkein tuntuu kuin kyseessä olisi ollut joku kohtalo, vaikken sellaiseen uskokkaan :D
Näyttelytulokset oli mulle yksi ja hailee, myöskään värillä ei ollut merkitystä. Toivoin vanhempien olevan sellaisia kevyitä ja ketteriä ja muutenkin vauhdikkaita. Mielellään ei hirmuisia alaskiinnittyneitä korvia, roikkuvia silmiä tai liian lurppahuulia, mutta ne olivat toissijaisia. Terveys oli ehkä tärkein mulle, luonne ja harrastusominaisuudet vahvana kakkosena. Pohdin sen niin, että vauhdikas menevä ja rikkinäinen koira on pahempi kuin hieman hidas löysä ja terve koira.
Toi Maaritin pentue oli kyllä aika lottovoittolöytö sulle kyllä! Just sopivaan aikaankin vielä. Femman jälkeen siirtyminen käyttikseen ei ehkä ole ihan niin suuri?
PoistaMua myös harmittaa, ettei polvia ja kyynäriä tutkita. Jediltä tutkin samalla vaivalla kaikki ja hintaa tuli pari hassua kymppiä lisää. Agilityn kannalta mä haluan, että kyynärät on tutkittu, koska itse lopetan saman tien, jos kyynärissä näkyy muutoksia. Kuormittavuus agilityssa on kuitenkin kaikkein suurinta juuri kyynärille.
Mä toivoisin näyttistä ottaessa, että mä saisin edes jotakin viitteellistä näyttöä siitä, että koiralla on resurssit harrastamiseen. Joitakin sellaisia tapauksia oon cockereissa nähnyt, että itse en jaksaisi moisen kanssa harrastella, koska kaikki on niin hankalaa. Toki ne pelkät tulokset ei kerro mitään ja voi olla hyvä koira ilman tuloksiakin, mutta sitten tarvitsen jotain muuta näyttöä koiran ominaisuuksista.
Rakenne on myös jännä juttu! Mulle väri on ihan yksi hailee. Kun cockerin päätin ottaa niin mietin, että blue roanit on niin törkeen rumia, että sellaisen viimeiseksi haluaisin. Jedihän meille kuitenkin tuli :D
Itse haluaisin Jedin seuraajaksi turbon ja niiden ominaisuuksiin luotan lähtökohtaisesti vähän enemmän, koska niitä kuitenkin enemmän kasvatetaan sen perusteella, että hyvät käyttäkoirat jatkavat sukua (karkeasti yleistäen). En vaadi mitään agituloksia käyttikseltä, vaikka ne plussaa onkin kaiken muun päälle. Mulla on vaan vähän ehkä enemmän luottoa käyttiksen työmoraaliin ja -motivaatioon... :D
Kyynäriä on tutkittu meikäläisen mutu-tuntuman perusteella vähän enemmän kuin polvia. Nyt saadaan iso potti uusia polvitutkittuja rotuun, kun Kellokoskella ensi viikolla tutkitaan about 50-60 koiraa. Kyynärissä todella pienellä osalla kuvatuista on vikaa, joten itse en näe kyynärien kuvaamista niin tärkeänä kuin polvien tutkimista. Ja polvitutkimushan nyt saatiin uutena jalostuksen toimintaohjeeseenkin.
PoistaToki esim. agilitykoirilta kyynärät voi ja kannattaa kuvata, mutta koska muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kyynärissä ei ole cockereilla häikkää, niin eipä se paljon auta, jos kyynärät on kuvatessa terveet ja agility ne hajottaa. Sitä paitsi agilityn kuormittavuus riippuu koiran rakenteesta ja erityisesti kulmauksista - kulmaukset ovat iso vaikuttava tekijä myös kulumiin ja nivelrikkoon.
Toki on hyvä että koira on mahdollisimman laajasti kuvattu :) Omalta on jalkapuolelta tutkittu tosiaan polvet, lonkat ja kyynärät. Polvien tutkiminen on niin helppo ja halpa toimenpide, etten ymmärrä, miksei sitä kaikille tehdä.
PoistaAKsa on tosiaan hyvin, hyvin kuormittava laji. Itse en osaa mieltää agia sellaiseksi "harrastelu"-lajiksi, koska se kuormittaa koiraa niin paljon. Mä siirsin oman C-lonkkaisen, nivelrikottoman sheltin inva-osastolle ja mm. lopetin A:n kontaktille pysäyttämisen siirtämällä koiran juoksareille, koska liike on turhan äkillinen ja jyrkkä. Ylireagointia, toiset sanoi, mutta olkoon. Omat koirat käy hierojalla ja muissa hoidoissa säännöllisesti ja Raxun koivet on tarkoitus uusintakuvata, jotta saadaan tietää, miten aksailu on vaikuttanut lonkkiin. Uskalsin jatkaa ainoastaan kahden eri ell:n kanssa juttelun jälkeen, kun totesivat, että koira voi hyvin jatkaa, koska lonkat on ainoastaan löysät ja hyvät lihakset on ensisijaisen tärkeät. Mä lasken kauhean tarkkaan koirien saaman liikunnan ja pidän kirjaa, että saavat varmasti tarvittavan määrän oikeanlaista liikuntaa, jotta pysyisivät kunnossa. Oon ehkä vähän fanaattinen, mutta kuormittava laji, niin pakko olla :D