Harrastuskoirani on cockerspanieli

Multa on usein kysytty, että suosittelenko cockeria ahkerasti ihmisille. Nyt kun olen asiaa miettinyt, niin en ole varmaan koskaan vakavissani suositellut cockeria kellekään. Multa kysytään usein vinkkejä agilitykoiraksi tai leppoisaksi kotikoiraksi, jonka kanssa voi lenkkeillä jos jaksaa. Mä en itse miellä näyttelylinjaista cockeria ykkösvaihtoehdoksi kumpaankaan. Usein agilitykoiraa miettiville hienovaraisesti vinkkaan esimerkiksi perroista, shelteistä, terriereistä ja isommista roduista esimerkiksi bortsuista. Näyttelylinjainen cockeri on kuitenkin hivenen hitaampi, kuin esimerkiksi sheltti, ja jää radalla ajassa. Jos tarkoituksena on saada ultimaattisen nopea ja sukkela koira, ei cockeri ehkä ole ihanteellisin valinta. Sohvanlämmittimenkään virkaan en cockeria suosittelisi, koska kyseessä on kuitenkin aktiivinen ja toimelias koira, joka on iloinen saadessaan tehdä ja touhuta ja musta on kurjaa, että sellainen koira jätetään sohvannurkkaan makaamaan.

Nyt kaikille varmaan herää kysymys, että mitä ihmettä mä sitten touhuan tän koiran kanssa, kun en kerran suosittele sitä ensisijaiseksi roduksi harrastamaani lajiin enkä kotikoiraksi. Vitsi piilee siinä, että vaikka mä en lähtisi spanielia suosittelemaan agilitykoiraksi, niin mulle tämä on mitä mahtavin harrastuskaveri (myös agilityyn). Mun mielestä cockerissa tiivistyy kaikki oleellinen, mitä koirasta pitää löytyä. Mulle uuden koiran hankkiminen ei ole millään muotoa akuutti asia, mutta tällainen vannoutunut koiraharrastaja pyörittelee kyllä satunnaisesti päässään seuraavaan koiraan liittyviä kysymyksiä. Mun pohdinnat tuntuvat kerta toisensa jälkeen päättyvän aina tollaiseen lupsakkaan luppakorvaan. Ja miksikö? Sitä voin toki avata hieman. Pyydän huomioimaan, että mun mielipiteet pohjautuu kokemuksiin omasta koirasta sekä tutuista cockereista. Rotuun mahtuu paljon koiria, jotka ei mahdu näihin kriteereihin, mutta...

Cockeri on mielestäni kompaktin kokoinen koira. Ympäripyöreästi 40cm korkeutta, reilut 10kg painoa ja lihaksikas, liioittelematon rakenne. Cockeri on mun silmiin mukavan sopusuhtainen (jos näyttisten turkkia ei lasketa mukaan) ja tyylikkään näköinen koira. Cockeri näyttää siltä, että se kykenee tänä päivänäkin siihen työhön, mihin se on jalostettu: toimimaan metsässä, vesistöissä ja pelloilla useita tunteja putkeen. En kestä koiria, jotka on niin pieniä, siroja ja hauraan oloisia, että niiden pelkää hajoavan pelkästä katseesta. Lisäksi cockereilla on oman ymmärrykseni mukaan kohtuullisen hyvin toimiva kroppa eikä suuria ongelmia terveyden suhteen ole (koputan puuta tässä vaiheessa!). Näyttisten turkista en tykkää, mutta onneksi on olemassa kaveri nimeltä trimmeri, jolla moisen saa pois.

Luonteen puolesta cockeri on mitä mainioin. Perusluonteeltaan cockeri on iloinen, sosiaalinen, älykäs, toimealias ja miellyttämishaluinen koira, joka haluaa tehdä ja touhuta asioita. Cockeri on helppo saada innostumaan työn teosta ja sen motivoiminen on helppoa joko lelulla tai ruoalla. Cockeri on sellainen kaveri, joka on aina ovella valmiina odottamassa, kun johonkin mennään. Harrastuksissa melko mutkaton kaveri, jonka ei pitäisi olla heikkopäinen tai ylipehmeä, mutta toisaalta sopivan pehmeä ottamaan käskyjä vastaan ja toimimaan niiden mukaisesti. Cockerin kanssa on helppo muodostaa toimiva tiimi, koska niillä on sisäsyntyinen kutsumus tehdä töitä omistajan kanssa, mikä on äärimmäisen tärkeää metsästyskoiralle. Arjessa cockeri on lisäksi helppo kaveri, joka tulee toimeen ihmisten kanssa ja jonka voi ottaa mukaan kyläreissuille. Cockeri ei turhista hätkähdä vaan kykenee säilyttämään hermonsa mitä kummallisimmissakin paikoissa.

Harrastuspuolelta cockerin kanssa voi valita melkeinpä lajin kuin lajin, jota lähtee kokeilemaan. Paimennukseen cockerilla ei taida olla vaadittavia viettejä, mutta muuten valinta on vapaa. Itse en lähtisi cockerista lupaamaan valiota kuin jäljellä, vaikka Suomesta löytyy esimerkiksi tokossa ja agilityssa valioituneita cockereita. Verenmaku suussa harrastaville löytyy varmasti sopivampiakin rotuja eri lajeihin, mutta mikäli haluat harrastaa omaksi ja koiran iloksi (niin pitkälle kuin rahkeet riittävät), niin cockeri on mitä mainioin kaveri. Itse tykkään siitä tarmosta ja innosta, millä cockeri lähtee mukaan kaikkeen. Jedin kanssa on agilityn ohella testailtu jälkeä, tokoa, rallytokoa, koiratanssia, metsästystä (harjoitusmielessä), vesinoutoa, flyballia, canicrossia ja pyöräilyä. Kaikkeen Jedi on lähtenyt häntä vispaten mukaan ja jutut kariutuu ennemmin siihen, että mä en jaksa kiinnostua lajista tarpeeksi, kuin siihen ettei koiralla rahkeet riittäisi. Cockerissa mua viehättää sen soveltuvuus moniin eri harrastuksiin ja toisaalta se helppous, ettei cockeria tarvitse välttämättä aktivoida päivittäin älyä vaativilla tempuilla.

Jotain touhua cockeri mun mielestä vaatii, minkä takia mä en sitä lähde koskaan suosittelemaan pelkäksi sohvatyynyksi. Itse en näe tärkeäksi, että tekeminen on tavoitteellista harrastamista, vaan koira voi olla yhtälailla onnellinen agilityradalla, jäljestämässä tai vaikkapa hevostalleilla seikkailemassa tai lenkkeillen omistajan mukana ahkerasti erilaisissa paikoissa. Henkistä aktivointia mä suosittelen kaikille cockereille, koska noi on äärettömän älykkäitä, ja keksivät kyllä muuten varmasti tekemistä itselleen. Peruskoulutus on hyvä olla kunnossa ja panostaa kannattaa etenkin luokse tulon varmuuteen (tämän voin alleviivata ja painottaa kokemuksen syvällä rintaäänellä). Ulkoiluahan cockerille on hyvä tarjota runsaasti eikä terveelle, nuorelle koiralle riitä pelkät korttelin ympäri kävelyt pari kertaa päivässä.

Kenelle mä sitten suosittelisin cockeria? Itselleni! Ja muille mun kaltaisille. Omistajalta pitää löytyä tiettyä lujuutta ja kykyä kertoa, että missä raja menee, mutta olla samalla huumorintajuinen ja kannustava. Harrastuksiin ei kannata suhtautua liian vakavasti ja kannattaa jo valmiiksi asennoitua siihen, että näyttelylinjainen cockeri ei ole agilityssa se kaikista nopein ja ketterin eikä tokossa se kaikkein palvelualttein ja sähäköin yksilö. Parhaansa se kuitenkin tekee ja kaikkensa antaa, minkä pitää riittää omistajalle. Lisäksi cockerin omistajan tulee olla kohtuullisen aktiivinen liikunnan ja tekemisen suhteen ja jaksaa panostaa koiran tapakasvatukseen. Mikään yli-ihminen ei tarvitse olla, vaan perusaktiivinen ihminen kelpaa mainiosti cockerin omistajaksi.

Näiden ominaisuuksien takia tulen varmaan jatkossakin toteamaan, että minun harrastuskoirani on cockerspanieli. Mahdollisesti tulevaisuudessa eri linjainen cockerspanieli, koska agilityn rinnalle on tullut kiinnostus myös rodunomaisiin lajeihin ja etenkin noutoihin, mutta ei sen linjan väliä. Samoja cockereita yhtä lailla. Muut rodut ei vaan tunnu niin omilta ja joka kerta palaan mietinnöissäni takaisin cockeriin. Mitenkä muut cockerien omistajat, miten tää mun kuvaus teidän koiriin osuu? Löydättekö yhtäläisyyksiä teidän luppiksiin?