Kyllä on koiraa karvoihin katsominen!

Nyt se tapahtui, kuten yllä olevasta kuvasta voi huomata. Raxu tiputti turkkinsa. Joskaan ei omatoimisesti, vaan trimmerin sekä minun ja Vapun avustuksella. Päätin sitten sörkkäistä muurahaispesään (oi itsesuojeluvaistoni, missä olet?) ja laitoin kuvan myös Facebookin Shetlanninlammaskoirat-ryhmään, mikä aiheutti sen sortin hulabaloon, että oksat - ja miksei saman tien koko puukin - pois. En sen enempää avannut syitä turkin ajelulle avannut, kuin sivulauseessa mainitun koira ei jaksa liikkua normaalisti ja turkki on selkeästi liikaa sille –kommentin verran eikä kukaan asiaa kysellytkään. Sen sijaan sain kymmeniltä ihmisiltä haukkuryöpyt niskaan. Täten olen julistettu eläinrääkkääjäksi, huonoksi ihmiseksi sekä koiranomistajaksi, koiran esineellistäjäksi sekä moneksi muuksi asiaksi, joka saattaisi herkemmän ihmisen maailmaa järkyttää. Itse naureskelin hihaani ja lueskelin kommentteja sen enempää kantaa ottamatta ja sain siitä huolimatta lisää kuraa niskaan esimerkiksi siitä, että huomiohuoraan koirani kustannuksella ja en osaa ottaa vastaan kritiikkiä. Sekin pisti naurattamaan. Raja tuli kuitenkin vastaan siinä vaiheessa, kun puhelin pärähti soimaan ja tuntemattomasta numerosta tuli soitto, jossa itsensä esittelemättä jättänyt naisihminen haukkui minut eläinrääkkääjäksi ja kertoi, että viranomaiset saavat kuulla, miten huonosti koiraani kohtelen ja pian minulla ei koiraa enää olekaan, siitä hän pitäisi huolen. Poistin numeroni Facebookista nopeammin, kuin kukaan ehti kissaa sanoa, ja enempää puheluita ei enää tullut. Huh, eikö mennyt vähän överiksi? Mietin hetken aikaa, kirjoitankin koko turkista mitään blogin puolelle. Tulin kuitenkin tulokseen, että tuskin tulen Raxun kuvia piilottelemaan pitkin kesää ja joku kyllä tajuaa, ettei koiralla ole turkkia, joten miksi sitä kiertelemään.

Raxun turkin leikkaaminen ei johtunut mun selittämättömästä mielihalusta ja hetken mielijohteesta. Osa, ainakin tosielämän tuttavuuksista, varmaan muistaa viime kesältä, kun tuskailin Raxun turkin kanssa. Raxu pudottaa pohjavillaa kesää kohden, mutta mystisistä syistä se tuntuu kasvattavan pohjavillaa vähintään yhtä kovaa tahtia takaisin, kuin sitä putoaa. Jotain pohjavillan määrästä ehkä kertoo se, että nähtiin eilen paljon vaivaa, että saatiin trimmerin terä kaiken pohjavillan läpi niin, että turkkia sai edes leikattua. Viime kesänä saatiin sekä koira että omistaja harmaita hiuksia, kun suunnattiin joka toinen päivä pihalle ja aloitettiin harjausurakka. Pohjavillaa irtosi, hedelmäpussi toisen perään täyttyi, aika kului ja irtoava karva ei tuntunut koskaan loppuvan. Kokeiltiin pesemistä, jotta irtokarvan saisi liikkeelle, mutta ei auttanut. Raxua stressasi jatkuva harjaaminen, ja stressi ilmeni karvan entistä aktiivisempana pudottamisena sekä vatsaongelmina. Stressistä johtuvaa karvan pudotusta puolestaan seurasi entistä aktiivisempi harjaaminen, jotta irtokarva saataisiin irti. Tämän päälle koiralla oli selkeästi tukala olo karvoineen. Kaikki Raxun tuntevat tietävät, millainen elävä superpallo se on, mutta lämpötilojen kohotessa se ei jaksanut enää tehdä mitään. Liikkuminen ei selkeästi tuottanut enää iloa, vaan koira makasi mieluiten varjossa ja läähätti. Kieli laahasi maata ja koira oli onnettoman oloinen. Mulle itselleni tuli kurja olo, kun katsoin Raxun oloa. Lopulta tartuin saksiin, ja Raxulle saksittiin lyhyempi kesätukka. Heti samana päivänä, kun turkki lähti, pinkoi Raxu jälleen pellolla normaaliin raxumaiseen tapaansa lelun perässä. Viime lauantain hiekkamonttulenkillä tein taas havainnon: kengurupalloni ei juossut ja remunnut, vaan lähes koko lenkin käveli perässä kieli maata laahaten. Lenkin aluksi poika jaksoi ottaa pienet spurtit ja käytyään kylmässä vedessä kahlailemassa oli sillä virtaa toiseen spurttiin. Lämpötila oli kuitenkin vasta +10 astetta ja koiralla tuntui olevan kuuma turkissaan jo nyt. Raxun turkki ei ole harmikseni sellainen ilmava ja kevyt, kuten Uutin turkki, vaan se on paksu ja painava, vaikkei maata hivokkaan piitudellaan. Jos saisin itse koirani turkin laadun valita, ottaisin mieluummin Raxullekin Uutin turkin, mutta valitettavasti kaikkia kortteja ei voi itse pakasta valita, vaan osa tulee arpapelillä.

Päätös turkin leikkaamiseen oli kohtuullisen helppo. Viime kesän fiilikset oli elävästi muistissa. Haluan, että koira pystyy elämään koiranelämää myös kesällä ja koiran tulee mielestäni saada elää tarpeidensa mukaisesti. Raxu on aktiivinen nuori koira, jonka tarpeisiin kuuluu oleellisesti saada juosta ja purkaa energiaansa sekä metsässä, pelloilla että agility- ja tottelevaisuuskentillä, mikä ei ole mahdollista, jos kuuma turkki rajoittaa liikkumista ja olemista. Koiralla ei ole tarkoitus kerätä näyttelytulosta, sillä on pystyt korvat ja kulkusetkin on kadonnut matkan varrelle, ja itse olen koiran hankkinut osaksi omaa aktiivista elämää. Tuntuisi hölmöltä lähteä lenkille ja jättää koira kotiin, koska sillä on niin kuuma turkkinsa kanssa, että lenkkeilystä ei tule mitään. Lenkkeillään sitten talvella taas, koita pärjätä kesä kotona. Pura energiasi vaikka syömällä kenkiä. Vähän hölmöä, eikö teistä? En myöskään halunnut aiheuttaa Raxulle, muutenkin stressiherkälle koiralle, stressiä viime kesän harjailu-episodin toistamisella. Näine ajatuksineni tartuin trimmeriin ja ajelin Raxulle sentin mittaisen kesätukan. Oli ihana katsoa, kun trimmin jälkeen vietiin Vapun Sora ja Raxu pellolle, ja Raxu juoksi sydämensä kyllyydestä. Se loikki ojien yli ja painoi menemään kuin viimeistä päivää. Tuli hyvä mieli, kun tajusin, että se voi koko kesän tehdä niin. Kirsikkana kakun päälle tajusin myös sen, että saan mahdolliset punkit (kuinka niin tuleekin aina huolimatta punkkiöljystä?) nypittyä irti, koska näen ne, ja koira tuskin tulee kärsimään uimisen aiheuttamista hotspoteista. Itse olen tyytyväinen tähän ratkaisuun, ja mun mielestä Raxu on oikeastaan aika tyylikäs tollaisena pulina. Mulla on kieroutunut silmä ilmeisesti, mutta itse näen Raxun kevyenä ja liioittelemattoman mallisena koirana, enkä rumana, rotumääritelmän vastaisena shetlanninlammaskoirana.

Jotenkin pisti taas silmään tuo koiraharrastajien armottomuus. Itse en jaksanut koko keskusteluun juurikaan ottaa kantaa, koska barrikaadeilla seisovat vastustajat saisivat vettä myllyynsä jokaisesta sanomastani sanasta ja jokainen sana käännettäisiin päälaelleen. Se olisi ollut samanlainen itsemurha, kuin juosta alasti suvivirttä hoilaten omena pään päällä ja käsiä heiluttaen ohi jousiampujista, jotka odottavat sopivaa uhria. Itse tiedän, että olen koirani terveyttä tutkituttanut ja huollan sen terveyttä, liikutan tarpeeksi, syötän laadukasta ruokaa, hoidan turkkia ja muutenkin tarjoan sille hyvän koiranelämän. Miksi yrittäisin perustella ja todistella sitä koko Suomen koirakansalle sen enempää, kun joka tapauksessa saisin kökköä niskaan ja tomaattikuuron ylleni? En myöskään halunnut ottaa kantaa siihen, että koiralla pidetään paksua ja kuumaa turkkia kesällä, koska rotumääritelmä käskee tai oma silmä sanoo, että se on parempi. Mielelläni keskustelen asioista sivistyneesti, mutta sellaiset HYI SUN KOIRA ON NIIN RUMA JA SE KÄRSII JA SINÄ OLET KAUHEA AKKA JOKA PILAA KOIRANSA ELÄMÄN JA SULTA PITÄISI VIEDÄ KOIRA POIS SENKIN RÄÄKKÄÄJÄ –kommentit kera lukemattomien huutomerkkien ei täytä mun kriteereitä laadukkaasta kommunikoinnista. Musta on oikeastaan aika käsittämätöntä, miten ihmiset viitsii tuon tasoista juttua päästää suustaan tai kirjoittaa johonkin. Elän haavemaailmassa, jossa aikuiset ihmiset osaa keskustella ja väitellä niin, että mielipiteiden vaihdon jälkeen voidaan edelleen paiskata kättä ja moikata kun taas tavataan. Tuli sellainen takaisin ala-asteelle –fiilis, vaikka taisin olla nuorimmasta päästä keskustelun osapuolia. Ehkä mä vaan sovin paremmin hengailemaan tonne tavallisten pulliaskoiranomistajien joukkoon tai sitten aksakentän laidalle istumaan. Muutamakin hc-aksaharrastaja on mulle jo sanonut vetäneensä oman tai kaverin sheltin puliksi ihan vaan siksi, että pystyy kesälläkin harrastamaan, mutta ilmeisesti isoile nimille ei kukaan ole viitsinyt sanoa poikittaista sanaa. Tiedä häntä sitten! Näyttöpuolen ihmiset ja minä ei vaan ilmeisesti sovita yhteen.

Mutta no hard feelings! Me jatketaan elämää karvattomana ja toivotellaan kaikille – karvallisille ja karvattomille – oikein hyvää kevään jatkoa!

Terveisin

Kaljurotta Raxu, nykyiseltä rodultaan shetlanninharjakoira sekä saunan takaa muilutusta paennut omistaja