Me tehtiin se! Vielä syksyllä en uskonut, että se on mahdollista. Luulin, ettei niin tule käymään kuin mun villeimmissä unelmissa. Ja me saavutettiin se ihan itse! Ai mistäkö puhun? No me lenkkeiltiin puolentoista tunnin lenkki vapaana spanielin kanssa!
Meillä on ollut tosi isoja irtiolo-ongelmia, enkä millään muotoa sano, etteivätkö ne jatkuisi edelleen. Jedillä on korkea riistavietti, mutta huono hallittavuus, mikä on (kuulemma) monien riistaviettisten näyttölinjaisten ongelma. Ollaan tehty ahkerasti töitä, ja nyt hiljalleen ollaan ruvettu löytämään yhteistä säveltä. Mulla on ollut kova työ siinä, että olen keksinyt uusia tapoja motivoida koiraa. Kun käsissä on koira, joka tekee aksassa töitä vaikka pienillä kivillä palkattuna, on kauhean hankala ymmärtää, että ne kuivanappulat ei ehkä toimi motivaationa ihan kaikessa. Oon ahkerasti testaillut erilaisia nameja, kunnes löysin kaupan valmislihapullat. Mikä nerokas keksintö! Ne ei tahmaa turhan paljon, ovat halpoja, eivät vaadi erillisiä keittelyitä (,eivät haise jääkaapissa t. Anu) ja Jedi rrrrakastaa niitä. Palkan lisäksi oon oppinut metsästyskoulutuskertojen aikana sen, että tällaista koiraa ei niin vaan vapauteta metsään ja aleta näpräämään puhelinta. Fokuksen on oltava koirassa kaiken aikaa. Oon oppinut lukemaan (joskin hyvin alkeellisesti) Jedin tekemisiä, huomaan, kun sillä alkaa siksak-hakukuvio kehittymään ja milloin nenä menee liian nopeasti maahan. Oon opetellut, että koira tulee kutsua luokse, kun kaikki on vielä hyvin, eikä sitten, kun on jo liian myöhäistä. Oon opetellut uuden, iloisen ja positiivisen tavan kutsua luokse, sen vanhan, epämääräisen ja paniikinomaisen karjumisen sijaan ja Jedi on löytänyt uuden motivaation tehdä mun kanssa töitä. Sain metsästyskoulutuksesta ehkä mun ja spanielin taipaleen viisaimman ohjelauseen: "Tollainen koira kaipaa tekemistä ja jos et tarjoa sitä sille, se kyllä keksii tekemistä itsekseen." Sitähän se jäljelle lähteminen on: tekemistä. Vinkistä viisastuneena ollaan ruvettu tekemään töitä ulkoillessa. Jedi on oppinut kiipeämään mitä eriskummallisimmille alustoille kaatuneista puista isojen kivien kautta pururadan vatsalihaspenkin päätyyn. Ylös-käsky on meidän lemppari ja Jedi on nykyään hurjan taitava ja ratkoo kinkkisiinkin paikkoihin kiipeämiset hetken pähkäilyn jälkeen. Jokaisesta kiipeämisestä tulee palkka. Hurjan hauskaa myös mulle! Lisäksi tiputtelen satunnaisesti käskyjä mennä maahan, sivulle tai istumaan ja palkkaan. Luoksetuloa tehdään paljon niin, että Jedi juoksee pois päin ja käsken sen luokse. Ja ehdottomin juttu: koira ei koskaan katoa mun näköpiiristä. Mulla on oltava siihen kontakti kaiken aikaa.
Ollaan tehty vapaana oloa hiljalleen enenevissä määrin. Treenien jäähdyttelyissa ja alkuverkalla Jedi on saanut olla vapaana, Raxun kanssa ovat päässeet juoksemaan pellolle ja läheiselle hiekkamontulle ja muutamaan kertaan on uskaltauduttu jopa metsään ihan kahdestaan. Suurin saavutus oli eilinen puolentoista tunnin lenkki hiekkamontuilla kera Raxun sekä kolmen vieraan koiran, missä Jedi oli vapaana puolitoista tuntia putkeen, eikä se tehnyt kertaakaan edes elettä lähteäkseen hajujen perään. Kiipeiltiin kiville, kahlattiin keppiä lammelta rantaan ja peruuteltiin kiviä vasten ja koiran fokus pysyi hyvin mussa. Kaiken aikaa se seurasi, mitä mä teen, ettei vaan mene sivu suun joku mahdollisuus päästä tekemään töitä. En voisi olla enempää ylpeä! Treeni jatkuu edelleen, enkä todellakaan ajattele, että ongelmat olisi nyt selätetty. Metsässä en Jediä uskalla pitää vapaana, ellei olla kahdestaan ja silloinkin vain pieniä hetkiä, koska siellä hajut on ihan omaa luokkaansa ja houkutus kovin suuri. Jedi tulee tuskin koskaan olemaan koira, jonka voi päästää pois näköpiiristä ja luottaa, että se tulee takaisin moneen tuntiin. Se on liian rohkea, itsenäinen ja seikkailunhaluinen, eikä se tarvitse välttämättä omistajaa taustatueksi. Ja sehän tekee siitä juuri Jedin!
Mun usko siihen, että voin vielä joskus ottaa Jedin seuraajaksi toisen luppiksen, on palautunut! Turbosta haaveilun olin jättänyt kokonaan, koska mua ahdisti jo valmiiksi se, että koira katoaa metsätreeneissä teille tietämättömille ja istun yksin kannonnokassa odottamassa, jahka neiti spanieli päättäisi palata. Mutta ehkä vielä joskus...!
P.S. Kävin läpi puhelimen kuvia ja naurahdin, kun tällaisia "Jedi kaipaa läheisyyttä" -kuvia on ihan älytön määrä. Cockeriperheessä ei tarvitse olla koskaan yksin! Jedi tunkee mukaan jopa silloin, kun muut koirat on todennut, ettei tilaa ole tai menee liian hankalaksi.
Hienoa kuulla, että ootte päässyt noin pitkälle tuossa ongelmassa!
VastaaPoistaMäkin oon jännittänyt tän pennun kanssa tuota tulevaisuuden vapaanapitoa. Isän puolelta tulee kuitenkin käyttiksen vietit eikä äitikään todellakaan mikään riistavietitön ole, vaikka näyttis onkin. Kontakti tuolla on kuitenkin omaa luokkaansa, kun vertaa Ässään pentuna. Tähän mennessä metsässä seuraa erittäin tarkkaan mun kulkua, pysyy lähellä ja hakee kontaktia. Sitä on tietty sattuneesta syystä ahkeraan vahvistettukkin.. Tällä hetkellä en siis hirveän huolissani ole, mutta vielä tuo kasvaa ja tajuaa hajujen ihanuuden ;) Joten tarkkana pitää pysyä.
Siis pitkälle olette päässeet ongelman ratkaisussa! Kirjoittelen taas ihan mitä sattuu.
VastaaPoistaKäyttiksillä on mun ymmärryksen mukaan myös hallittavuus vähän eri luokkaa (kuten Femman kontaktin pidosta jo näkyy!) ja se yhdistettynä riistaviettiin on se, mikä tekee niistä näppäriä metsästyskoiria. Jedillä on vaan se riistavietti :D Jedi ei pentunakaan tuntunut hirveästi välittävän kontaktin pidosta, 7 viikkoisena se painoi jo pitkin meidän iskän pihaa eikä paljon kiinnostanut, että missä muut koirat tai ihmiset oli. Jedihän on Ässään verrattuna varmaan kymmenkertaisesti itsenäisempi vielä, joten huoh! Agilityssa Jedin kontakti on kuitenkin ihan huippu, mitä metsästyskoulutuksessa pidettiin hyvänä merkkinä. Pitää vaan saada se työmoodi päälle myös lenkillä.
VastaaPoistaMutta on kyllä tosi hienoa edistyä tässä. Ennen metsästyskoulutuksia ruoskin itseäni ja mietin vain, että miten joku voi epäonnistua näin pahasti koiranomistajana ja mau oikeasti jopa hävetti sanoa, etten uskalla päästää Jediä vapaaksi, kun ei saa koiraa pysymään vapaana niin, ettei se karkaa hajujen perään. Nyt oon tajunnut, ettei ehkä kaikki vika olekaan mussa, vaan mulla ei ehkä ole se kaikista helpoin koira ihmisille, jolla ei ole mitään kokemusta metsästyskoirien kouluttamisesta. Tai siis olen itsekin tehnyt pajon virheitä, kuten panostanut pentuna liian vähän kontaktiin lenkeillä (mulla oli sellainen "mene ja juokse, olet vapaa, nauti!" -ajattelutapa...), mutta sillä mentaliteetilla on tullut kaksi hyvin vapaana pysyvää shelttiä, joten ehkä mä en oo kuitenkaan ihan toivoton koiranomistaja. Mun spanieli on vaan vähän haastavampi tapaus.
Hienoa, että olette saaneet irtioloa varmemmaksi! :) Se on varmasti vaatinut hirveästi töitä ja epäilemättä vaatii jatkossakin jatkuvaa ylläpitoa! Voit silti taputtaa itseäsi olalle! Ei ole ollut ihan helppo homma! :)
VastaaPoistaKiitos! :) Ei tosiaan ole ollut helppo homma ja monta kertaa oon meinannut heittää hanskat naulaan, mutta näköjään kova treeni palkitaan!
VastaaPoistaHyvä kirjoitus, täällä painitaan samojen asioiden kanssa. Kasvatuksessa olen varmaan osittain mennyt metsään, mutta toisaalta alusta asti spaa on käyttänyt nenäänsä ja vaaninut kaikkia elukoita hyttysistä alkaen, eli riistaviettiä löytyy.
VastaaPoistaKummasti kuitenkin saa koiran huomion, kun tekee jotakin mielenkiintoista tai palkka on tarpeeksi hyvä, eli toivoa vielä on. Ja pelkäsin aluksi agilityssä, että spanieli lähtee hallilla haahuilemaan, mutta esteet yms. putket ovatkin niin mielenkiintoisia, että mielellään odotetaan ohjeita mitä seuraavaksi tehdään.
P.S. Läheisyyttä riittää täälläkin cockeriperheessä, rajan vedän siihen etten samaa pitsapalaa jaa..
Huojentavaa kuulla, että muutkin painivat samojen ongelmia kanssa! Yhteen väliin musta tuntui, että kaikkien muiden cockerit pysyi yhtä helposti vapaana, kuin meidän sheltit ja mietin yksinäni, että mitä olen tehnyt väärin.
VastaaPoistaMäkin jännitin kauheasti, kun ulkotreenit alkoi ekaa kertaa agilityssa. Meidän ulkokenttä on aitaamaton ruohopohjainen kenttä metsän laidassa, jossa vaeltelee ilta-aikaan peuroja ja pupuja. Olin ihan varma, että Jedi lähtee hajujen perään heti, mutta ei ole koskaan lähtenyt. Sillä on niin korkea työmoraali, että töitä tehdessä ei vaan voi lähteä hajuille. Viime kesänä vinttikoira-ihmiset oli saanut hyvän idean ja vetänyt vieheensä metrin päästä meidän reunimmaisista esteistä ja kesken meidän radan suorituksen viehe kiisi kentän ohi. Jedi vilkaisi viehettä kerran ja se siitä. Vieheen nähdessäni olin ihan varma, että spaa katoaa vieheen perään välittömästi. Onneksi noilla on kuitenkin tosi korkea työmoraali ja ne tekee täysillä niitä tehtäviä, mitä niille on annettu eivätkä haahuile silloin paikasta toiseen (niin kun meidän sheltit tekee...) :)