Tosi tottelevainen on

Tänään käytiin toisissa ohjatuissa tokotreeneissä pariin vuoteen. Oon viime viikosta asti ollut taas tokofiiliksissä, ja harmitellut, että töissä on niin kamala kiire, ettei ole oikein ollut aikaa keskittyä omatoimisiin tokoihin. Tänään kuitenkin suunnattiin taas intoa täynnä hallille ja toteltiin oikein olan takaa. Teemana oli liikkeestä maahan meno, joka sujui ihan mallikkaasti. Astetta tiukemmat jäämiset saisi olla, mutta saatiin vinkiksi tehdä istumisia, maahan menoja ja seisomisia nopeusharjoituksena. Ohjaaja siis peruuttaa ja antaa vähän väliä koiralle käskyn joko seistä, maata tai istua. Koiran pitää saman tien toteuttaa käsky, tai muuten vaan jatketaan peruuttamista ja jätetään ns. epäonnistuminen huomiotta. Heti, kun liike tulee salamana, niin palkka heitetään koiralle. Ei siis vapautuksia tai paikalla oloja, vaan pelkästään sitä nopeaa suorittamista. Koskaan ennen en ole tollaista kokeillut, ja voi hitsi vie, miten hienot ja vakaat seisomiset Jedi teki. Normaalisti sillä vispaa takajalat ja selkälinja ei ole läheskään suora, mutta nyt se seisoi normaalisti. Selkä suorana ja jalat varmoina. Mahtavuutta! Usko palasi seisomiseenkin, ehkä se vielä joskus...!

Luoksetulossa kohdattiin hämmästyttävä ongelma, kun oltiin rivin viimeisinä ja odotettiin siis vuoroa niin kauan, että neljä muuta koirakkoa olivat luoksetulon tehneet. Jedi piippasi ja vilkuili jo kun ensimmäinen koira kutsuttiin luokse ja seuraavan koiran kohdalla se kävi makuulle. Korjasin, mutta seuraavan koiran kohdalla kävi taas makuulle. Lopuksi tehtiin muutama onnistunut paikalla olo ja luoksetulo lyhyemmällä odotuksella, mutta selkeästi noi muiden koirien liikkumiset ja toisten ohjaajien käskyt hämäsi Jediä ja siltä katosi keskittyminen. Lisää paikkatreeniä siis muiden koirien keskellä.

Tällä kertaa ohjaajakaan ei saanut satikutia, vaan muistin olla iloinen ja hymyillä koiralle sekä palkata hyvin myös sanallisesti ja eleillä. Treenin lopuksi kouluttaja kehotti meitä hyppäämään ensi viikosta alkaen suoraan avoimen luokan treeneihin, koska liikkeet on sen verran hyvin lapasessa, että pärjätään sielläkin. Iiks, eihän meidän seisomiset ja hyppy ole millään tolalla, puhumattakaan noudosta. Spanieli ei edelleenkään kanna mitään suussaan, mutta sheippaamalla oon saanut sen jo avaamaan suun ja pitämään muovista patukkaa hetken aikaa. No, oppia ikä kaikki ja silleesti, eihän kukaan meitä voi pakottaa osaamaan ekalla kerralla. Ja ehkä meidän paikka ei ole tuolla alossa, missä harjoitellaan vasta perusliikkeitä kädestä pitäen. Mutta silti, iiks.

Nyt alkaa pikkkuhiljaa tuntumaan siltä, että se TK1 ei ole mikään mahdottomuus ja tokomörkö on selätetty taas kerran. Ja hei, täähän on tosi kivaa! Miksi koskaan lopetin?