Käytiin spanielin kanssa pyörähtämässä Vuokkoset Areenalla PORSKin kisoissa. Ekalta radalta otettiin täydellisen tyylipyhdas HYL, kiitos puuttuvan lämppäalueen. Jedi oli sitä mieltä, että ensin on lämppäesteiden vuoro, ja painoi ekaan putkeen, jonka radalta bongasi, ja siitä puomille häntä vispaten. Eka rata menikin sitten siinä. Jälkeenpäin vähän nauratti. Toka rata oli mun mielestä kohtuullisen haastava ykkösten radaksi, ja siellä oli muutama kiperä paikka, jossa monilla meni vikaan. Vaan ei Jedillä. Saatiin nolla ja oltiin pitkän aikaa ykkösinä, kunnes viime metreillä joku kiri meistä ohi ilmeisesti muutamalla sekunnin sadasosalla. Sijoituttiin kuitenkin kakkosiksi, ja saatiin SERTI ja näin ollen menolippu kakkosiin. Tyytyväisempi en voisi olla! Upea Jedi! Laskujeni mukaan seitsemällä startilla neljässä eri kilpailussa noustiin kakkosiin, mikä on mulle todella kova juttu ja mahtava saavutus.
Hyvin menneen kisan kunniaksi suunnattiin iltapäivällä Mustiin ja Mirriin, jossa mun oli tarkoitus käyttää edellisistä kisoista saatu Royal Caninin lahjakortti. Lahjakorttihan tietenkin unohtui kotiin, mutta innostuttiin ostamaan muuta tarpeellista. Mustissa ja Mirrissä oli sattumalta päivä, jolloin kaikesta muusta, kuin ruoista, sai -15% hinnasta pois. Raxun panta on jäänyt pieneksi (kakara kasvatti vähän muhkeamman tukan tossa viime keväänä) ja päätettiin ostaa molemmille shelteille Hurtan Lifeguard -pannat ja Rullelle ja Jedille vetovaljaat, joista lisää tulevaisuudessa. Itse nappasin mukaan Berran namitaskun, jota kaipasin kipeästi viime kesänä, kun treeniliivi hiosti niin mahdottomasti, mutta en koskaan saanut aikaiseksi sellaista ostaa. Ja saattaisihan se muutenkin agilityssa olla huomattavasti kivempi, kuin liivi. Miten eläinkauppaan saakin aina menemään rahaa, vaikka kuinka yrittää hakea vain tarpeelliset?

Vitsit ootte mahtavia! Hyvä te!
VastaaPoistaOnneksi olkoon sertistä! Tuliko videolle? :)
VastaaPoistaMinulla ei niin eläinkauppoihin mene rahaa, mutta messariin menee joka vuosi :O silloinkin, kun siellä ei mielestäni ole ollut oikein mitään, eikä minulla ole ollut mitään tarvetta ostaa mitään. Mukamas :D
Ei tullut valitettavasti :( Olin yksin taas liikenteessä niin ei saanut kuvattua.
PoistaMulla menee eläinkauppoihin rahaa ja messariin rahaa :D En tajuu miten sitä voikin koirakrääsään saada niin paljon rahaa menemään.
Haha :D Ilahduttavaa huomata, etten ole ainoa, jolla menee koirakrääsään rahaa! Meillä on pantoja ja hihnoja yllinkyllin, vaikka jokusen olen (pentujäynän jäljiltä) heittänyt roskiinkin!
PoistaMulla löytyy kanssa pantoja, hihnoja, valjaita... Onhan se toki fakta, että koira ei voi elää yhden pannan kanssa! Tai sadetakin. Tai hihnan :D
PoistaOnneksi olkoon! Lämppäesteitä on muuten tosi harvoin tarjolla minun mielestä, meidän seuralla on vaan kesäkisoissa yks hyppy ja varakepit yleensä tarjolla, talvella ei mitään. Mukavia kakkosten kisoja!
VastaaPoistaOn tosi tylsä kun ei ole lämppäesteitä! Olisi kiva saada koira viritettyä fiilikseen edes muutamalla esteellä. Meillä on kisoissa ihan kunnon lämppäalue, missä on useampi hyppy ja putki.
PoistaJa kiitos! Kakkosten eka startti onkin viikon päästä kotikisoissa. Katsotaan miten pulasssa ollaan.
Vautsi onnea kakkosiin noususta! :)
VastaaPoistaKiitos! Mahtava fiilis!
PoistaOnneaaa onneaaa!
VastaaPoistaMä tykkään itse agilityssä taskusta, mutta tokossa taas liivistä. Aksassa taskusta juurikin siksi että en vahingossa vedä koiraa luokse kun voin huomaamattomammin kaivella namia reiden paikkeilta, tokossa liivistä kun ei tarvitse taas mennä sen perusasennossa istuvan koiran pään vierestä etsimään niitä namppuja jolloin koira helposti vähän irtoaa. Makuasioita, mutta näin itse koen!
Kiitos kiitos! Mä ajattelin myös että toi olisi kätevä kun kaikki on siinä käden vieressä. Mulla vaan oli kamalat epäilykset että juostessa sieltä lentelee kaikki ympäriinsä...
PoistaEi oo lennellyt!
PoistaMulla toi tulee testiin huomenna joten toivotaan ettei lentele mullakaan!
PoistaVautsi vau, hyvä te! Onnea! :)
VastaaPoistaKiitos paljon!
PoistaHurjasti onnea teille! Vihdoin löysin cockeri blogin, mahtavuutta! Meitä cockeri blogin pitäjiä on vissiin aikas harvassa?! Jään seurailemaan teitä! Mistä voin liittyä lukijaksi? :)
VastaaPoistaKiva kun löysit tänne! Ja kiitos onnitteluista! Tällä hetkellä ei voi liittyä lukijaksi Bloggerin kautta koska en saa näkyviin tuota lukijapalkkia :/
PoistaKävin taas kokeilemassa noita asetuksia, ja nyt pitäisi (?) taas toimia lukijaksi liittyminen Bloggerin kauttakin :)
PoistaLiityin lukijaksi! ;)
Poista