Meillä on pojat kipeinä. Rulle aloitti pärskimisen muutama päivä sitten ja Raxulla tuntuu olevan nyt nenä tukossa. Kumpikaan ei yski, mutta aivastelevat ja ihan kun olisi nenät tukossa. Raxu etenkin yrittää selkeästi saada nenän kautta ilmaa sisään, mutta ei onnistu, kun on tukossa. Oon googlettanut läpi yhden jos toisen taudin, ja toivon, että olisi joku pieni flunssan poikanen eikä esimerkiksi nenäpunkkeja... Ei kauheasti hotsittaisi noi nenäpunkkitutkimukset ja -hoidot, kuulostaa juuri niin kamalalta kun olla voi. Tutkimuksia, joista ei välttämättä selviä mitään, ja ennen diagnoosia ei saa hoitoakaan tehtyä. Kuinka loistavaa! Jos ei mene viikonlopun aikana ohi, niin maanantaina lääkäriin. Juuri eilen käytiin kääntymässä lääkärissä Raxun kanssa, kun kakara sai jonkun silmäoireilukohtauksen. Oltiin varmoja, että on silmätulehdus, kun koiralla rähmi silmät ja toinen muurautui umpeen. Torstaiaamuna varasin lääkärin ja kun pääsin kotiin töistä olivat oireet kadonneet. Vietiin sitten oireeton koira lääkäriin ja se todettiin terveeksi. Onneksi on vakuutus.
Pojat on ollut nyt kotona lepäilemässä kaiken varalta, joten tänään otin Jeppulin yksinään mukaan lenkille. Painettiin spanielin kanssa kaksi tuntia ympyrää pellolla ja käytiin tutkimassa pk-kentän esteitä (ne oli Jedin mielestä paljon kiinnostavampia nyt talvella kun kesällä) ja Jedi pääsi juoksemaan kepin perässä. Tehtiin myös seisomistreeniä ja luoksetuloja sekä seuruuta aina välistä ja hyvin sujui. Ja mä ulkoilutin Pentaxia sekä 18-55mm-putkea. Enpä ole juurikaan kuvannut tolla lyhyellä putkella ja huomasi kyllä heti kun yritti liikkuvaa koiraa kuvata, että se jää vähän lyhyeksi. Saahan sillä kyllä kivaa potrettia!
Viimeinen kuva on pitkästä aikaa jatkoa sarjaan cockeri on maailman kaunein koira! Jedi on oppinut viittaamaan.




Mitkä nenäpunkkitutkimukset ja kamalat hoidot? Mulla ei ole koskaan omille tehty tutkimuksia, lekuriin vaan sanomaan että koirat pärskii ja saa reverse sneezing kohtauksia (mistä nenäpunkit lähes poikkeuksetta tunnistaa) ja hoito on simppeli vaikkakin vähän tyyris stronghold tai tabu. Toivotaan kuitenkin että menisi ohi ihan levolla!
VastaaPoistaNetistä luin kaiken maailman nenäontelohuuhdonnoista jotka tehdään nukutuksessa ja siitä, että colliesukuisille koirille ei edes saa välttämättä nenäpunkkilääkettä antaa :(
VastaaPoistaMekin ollaan selvitty nenäpunkkioireista soitolla lääkäriin ja Stronghold-kuureilla. Toivottavasti pojat paranevat pian :)
VastaaPoistaHuippu tuo viimeinen kuva!
Joo mekin saatiin tolta tutulta lääkäriltä lääkekuuri ihan puhelinsoitolla! Toinen lääkäri, jolle ensin soitin, olisi halunnut koko porukan sinne tutkittavaksi.
VastaaPoistaJoo, Jedi on aika kuvauksellinen!