keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Mitäs me lusmut





Me ei tehdä mitään. Koirat on nenäpunkkikaranteenissa (ja meidän koko asunto haisee siltä nenäpunkkiaineelta, vaikka oon kuin yrittänyt tuulettaa) ja mä sain itselleni pahimman flunssan sitten yläasteen jälkeen. Osui kyllä hyvään väliin tää flunssa, koska ei tartte tehdä ylimääräisiä treenivuorojen peruuttamista, kun osuu samalle hetkelle koirien sairastumiset ja omat sairastumiset. Naapureiden iloksi käytiin muutama päivä sitten, siis ennen kuin jouduin sängyn pohjalle, tekemässä rapussa kontaktitreeniä. Juoksin portaita alas vuorotellen Raxun ja Jedin kanssa ja pysäytin niitä alimmalle portaalle kontaktikäskyllä. Naapurit varmasti arvostaa. Muuten ollaan vaan oltu. Tänään jaksoin hetkellisessä voimaintunnossani furminoida Jedin korvia ja harjailla Raxusta irti pohjavillaa. Kevät on nyt tullut virallisesti, ainakin koirien mielestä, koska pohjavillan pudotus on täydessä vauhdissa. Ihan oikeaa kevättä mä en oikeastaan enää edes odota, koska saatiin kuulla, että tähän meidän asuntoon on tulossa julkisivuremppa kevään ja kesän aikana, mikä sitten tarkoittaa sitä, että joudutaan miettimään asumiskuviot uusiksi. Kahden herkkähaukkuisen nartun ja kovasti haukkumiseen mukaan lähtevän soopeliuroksen kanssa ei ole ole kovin helppoa asua asunnossa, jonka julkisivua rempataan. Rulle sentään on hiljaa, mutta pikkukoirat nostaa sellasen metelin pystyyn, että saadaan varmaan häätö viikko rempan alusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!