sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Kisaturistina kotihallilla
Käytiin viettämässä leppoisaa sunnuntaiaamua Jedin kanssa kotihallilla kisoissa. Turisteina tosin. Ja kisat ei ollut edes oman seuran järjestämät, jos tarkkoja ollaan. Mutta halli oli kyllä meidän kotihalli. Vierailun tarkoitus oli saada Jedi mitattua ja siinä sivussa katsoa, miten Jedi reagoi tällaisiin tapahtumiin. Vähän noloa myöntää, mutta me ei olla käyty tällaisissa isommissa tapahtumissa sen jälkeen, kun Jedi oli ollut mulla pari kuukautta ja käytiin katsomassa Jedin kasvattajan startti kerran. Ja Jedi nukkui koko ajan kyseisellä kerralla. Jediä ei kuitenkaan kiinnostanut sen kummemmin koko touhu, ellei lasketa sitä, että ilmo-pöydästä piti yrittää varastaa nappuloita ja tuomarisedän käsi piti kuolata, koska se ei rapsuttanut. Mittauspöytänä toimi maksien agipöytä ja Jedi ei voinut millään ymmärtää, miksei saanut istua, kun radalla pitää aina istua pöydällä. Lopulta saatiin kuitenkin spanieli mitattua ja mä meinasin hyppiä tasajalkaa pettymyksestä, kun tulokseksi tuli 35,4cm. Eli rimaa hipoen mentiin medeihin. Olin jo ehtinyt myhäillä siellä mini-radan laidalla, kun ne esteet näytti niin matalilta ja helpoilta, mutta kun ei niin ei. Me hypitään sitten korkeita. Katselin muutenkin siinä tuomaria odotellessa yhden ykkösluokan ja rata ei näyttänyt mitenkään erityisen vaikealta tai haastavalta. Totta puhuen meidän treenien harjoitusradat on ollut reilusti vaikeampia. Ehkä mäkin vielä joskus uskallan. Nyt kun on kisakirjakin jo!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Olipa hilkulla! Harmillista, että jouduitte juuri siihen ylempään säkäluokkaan. Tietty johonkin se raja on vedettävä. Ihan fiksu veto muuten käydä laittamassa kisakirja kuntoon jo etukäteen! Pitäisi varmaan Jäynän kanssa tehdä sama sitten, kun ikä tulee täyteen! Ei sitten ekoissa oikeissa kisoissa tarvi sitä mittaussähellystä muistaa! :)
VastaaPoistaNo juu, vähän tosissaan harmittaa. Ollaan treenattu kyllä mediä, mutta elättelin salaisia toiveita, että päästäisiin mineihin. Onneksi ei sentään tullut yllätyksenä ja ei tarvitse nyt ruveta mini-esteitä muuttamaan medeihin.
VastaaPoistaMä ajattelin Raxunkin käydä pikapuoliin mittaamassa, niin on molemmilla jutut valmiina, vaikka ei olekaan vielä tarvetta :)
No voi hitsi! On kyllä koiran kannalta aina vähän ikävää, jos se on ihan himpun rajan yli ja joutuu hyppimään korkeampia esteitä. Mutta hyvin ne pikkumeditkin tuntuvat pärjäävän! Meille sattui Mörkön kanssa aikoinaan niin kiltti tuomari, että mittasi koiran niin monta kertaa, että sai keskiarvoksi juuri ja juuri minin. Se oli koiraystävällisesti tehty, etenkin kun Mörkö muutenkin oli enemmän hidas kuin nopea ja vähän sellainen tappijalka :)
VastaaPoistaJa rohkeasti kisoihin vain, se on niin hauskaa!
Ketterästi toi tulee nelikymppisten yli, että ei siinä sinänsä ole mitään ongelmaa olla medi! Mutta aina olisi kivempaa kun pääsisi helpommalla!
VastaaPoistaTänään tehtiin muutama nollarata treeneissä ja A:n kontaktit sujui tosi hyvin, joten ehkä kesällä uskaltaisi jotkut epikset katsoa...