En tiedä tietääkö kukaan muu tätä fiilistä, joka mulla on just nyt. Tän ääneen sanominen tuntuu olevan tietynlainen tabu koira(harrastus)maailmassa, mutta olkoon, sanon silti: mulla ei riitä kiinnostus juuri nyt. Noin, nyt se on sanottu. Kohta tulee ensimmäinen syyttävä sormi osoittamaan, joku toinen taputtamaan selkään: ei se mitään, olihan sun aikakin kasvaa aikuiseksi ja lopettaa koirien kanssa pelleily.
Ei se kuitenkaan niin ole.
Viimeiset kolme vuotta on mennyt melkein satakymmenen prosenttisesti koirille: oon miettinyt niiden mukaan koko aikatauluni, kaikki menoni ja kaikki rahankäyttöni. Viimeisenä vuotena kaikki jotenkin huipentu, kun treenattiin hulluna Jedin kanssa ja kisattiin itsemme pikavauhtia kolmosiin. Siihen päälle treenasin Raxua, suunnittelin ratoja, koulutin, stressasin Uutia, tein Jedille ja Raxulle tavoitteelliset lenkitysohjelmat ja treenattiin vielä tokoakin. Jossain vaiheessa tuli sellainen fiilis, ettei mikään ole enää hauskaa. Meinasi itku tulla, jos en ehtinyt lähteä lenkille ja huono omatunto soimasi, jos lähdin kaupungille avopuolison kanssa, vaikka olisin voinut olla lenkittämässä koiria ja aktivoimassa niitä. Epäonnistumisille ei meinannut osata nauraa enää ja mulla oli hauskempaa kouluttamassa, kuin omissa treeneissä. Laskin välipäiviä, stressasin kisoja ja luin faktoja agilitysta, ruokinnasta, palautumisesta, säännöistä ja koulutuksista. Sitten tuli kesä ja alkoi vähän helpottaa. Uuti nukkui pois ja tuli kesätauko. Jedi jäi sairaslomalle. Ja mä huomasin, että tää tauko tuli varmaan enemmän tarpeeseen mulle kuin koirille. Mä en oo kaivannut harrastamista rehellisesti sanottuna ollenkaan. Kausikortti on maannut käyttämättömänä lompakon pohjalla ja en ole edes kameraa ulkoiluttanut koiria kuvatakseni. Ollaan käyty lenkilllä ja uimassa, köllötelty sohvalla ja ennen kaikkea oon tehnyt juttuja ilman koiria tuntematta huonoa omaatuntoa. Tottakai koirat on lenkitetty ja ruokittu, pyrin käymään lähes joka päivä pitkällä lenkillä, mutta en jaksa miettiä, että onko lenkissä tarpeeksi sitä ja tarpeeksi tätä.
Hylkäsin ajatuksen valmennusryhmään hakeutumisesta. En jaksa. Hain sen sijaan paikkaa seuran normaaliryhmistä. Ainahan sitä voi mennä lisäkoulutuksiin, jos tuntuu siltä. En ota enää kausikorttia enkä halua ensi talvesta kuitenkaan samanlaista, kuin viime talvi oli. Haluan vähän aikaa sille, että mä oon muutakin, kuin koiranomistaja. Missään nimessä en aio lopettaa koirien kanssa harrastamista, mutta haluan ottaa vähän iisimmän tahdin. Kouluttamista haluan toki jatkaa, siitä ei ole epäilystäkään! Vaikka mä kuinka rakastin koiraharrastusta, niin nyt mä kuitenkin kaipaan taukoa ainakin oman treenaamisen osalta.
Tuttu tunne. Varmaan jokaiselle koirien kanssa aktiivisemmin puuhailevalle. On tervettä pitää välillä taukoa - ja myös sanoa ääneen, että tympii. Se tekee hyvää. Ja on hyvä, että on muutakin elämää. Tärkeintä on nauttia elämästä, koirien kanssa ja ilman. Ihan joka päivä. :)
VastaaPoistaJuurikin näin :) Joskus ihmisillä tuntuu vain olevan sellainen ajatus, että kun olet koiran ostanut ja päättänyt harrastaa niin sitä täytyy tehdä sitten satanen lasissa kaiken aikaa, koko koiran elinikä.
PoistaVarsinkin varmaan silloin, kun on ensimmäistä kisakoiraansa kunnolla treenannut, niin tuo tunne tulee jossain vaiheessa. Kun niitä koiria on ollut se miljoona, niin on tavallaan tottunut siihen jaksottamiseen ja ettei aina vaan kiinnosta.
VastaaPoistaSilloin pitää tehdä niitä asioita mitkä silloinkin kiinnostaa. Jokainen on kuitenkin todellakin (toivottavasti) muutakin kuin koiran omistaja. Hauskaa muuta elämää toivotan minä :)
Se tosiaan voi vaikuttaa asiaan, kun on ollut jo viisi aktiivista kisakoiraa :D Tän ekan kanssa kaikki on vielä opettelua.
PoistaHyvää muuta elämää myös sulle! Terve hengähdystauko tästä koirahulinasta.
Mäkin kyllä huomaan välillä väsyväni siihen kun arki, tai vapaa-aika on lähinnä koiraa, koiraa ja koiraa. Oikeastaan sen huomaa vasta sitten kun saa olusen auki ja osuu sellaiseen seuraan missä ketään ei kiinnosta tunnistusnouto tai keinun kontaktit, että ai niin, tämmöstäkin on. Mä kun olen kaupungissa jossa suurin osa mun kontakteistani on koiraihmisiä ja lähes kaikki vakituiset menot treenejä, toki sitten näiden ihmisten kanssa tulee tehtyä muustakin mutta aina jossakin vaiheessa aletaan puhua paskan sijaan paskasta...
VastaaPoistaOnneksi sillä mitä muut ihmiset sanovat kenenkin aktiivisuudesta ei ole mitään merkitystä minkään kannalta. Mistäs sen edes kukaan tietää, montako toistoa päivässä tehdään sitä tai tätä - ja kuinka monin niin oikeasti tekee vaikka kuinka kehuisi.
Mulla on ollut vähän sama tilanne, kun kaikki tutut on tullut koiraharrastamisen kautta. Joskin kaikeksi onneksi mulla on vaan 50km matkaa tonne isoon cityyn, missä asuu perhe ja muut kaverit, joiden kanssa ei tule puhuttua koirista juuri mitään. Ehkä se on vaan tervettä, että on ihmisiä, joiden kanssa tulee puhuttua eri asioista. Viime talvi meni käytännössä niin, etten koskaan puhunut muusta kuin koirista, koska vietin aikaa vaan näiden koiraharrastuskavereiden kanssa. Oli vaan koirat, koirat ja koirat. Ja ne keinun kontaktit. Ja noudot.
PoistaNäinpä juuri. Puheet on aina suuret, mutta todellisuus voi olla jotain ihan muuta. Mä en jaksa mitään stressiä ottaa enää siitä, että tuleeko tarpeeksi toistoja jossakin. Jos ei enää nappaa, niin sitten ei treeenata. Noudotkin alkoi sujumaan nyt kesällä, kun en ottanut niistä enää stressiä.
Olen kanssa sitä mieltä että tauot tekee hyvää niin koiralle kun omistajalle. Treenaamisen pitää olla hauskaa, eikä tehdä verenmaku suussa. Kyllä koirakin huomaa jos ohjaajaa ei kiinnosta juuri silloin. Ja näkyy myös tuloksesta. Tauon jälkeen on taas uutta intoa lähteä treenaamaan ja huomaakin sen olevan kivaa taas :)
VastaaPoistaKannattaa välillä tehdä ijuttuja ilman koiria niiin muistaa taas että voi olla muutakin elämää!
Hyvää treenitaukoa teille :)
Juurikin näin :) Nyt pitää ottaa ilo irti koirattomasta elämästä. Jedillekin tauko tekee varmasti oikein hyvää, se on luultavasti syyskuussa ihan täpinöissään, kun pääsee melkein kahden kuukauden tauon jälkeen aksailemaan.
PoistaMeillekin on spanielin kanssa tehnyt hyvää (vaikka ei mitään erityistä harrastetakaan) pitää lomaa toisistamme. Olosuhteiden pakosta, koira on kesän asunut toisessa kodissani mieheni kanssa ja syksyllä palataan saman katon alle.
VastaaPoistaOn tottelevaisuus parantunut huimasti ja emäntää rakastetaan enemmän, kun se ei ole koko ajan komentelemassa (minä kun olen meillä se joka pitää enemmän kuria). Tosin hoitotoimenpiteiden jälkeen mökötetään edelleen..
Meillä Jedi varmaan mököttäisi, jos se olisi koko kesän eri paikassa kun minä :D Jännityksellä odotan, kuinka huomiotta se jättää mut kun haen sen äidiltäni syyskuun alussa, minne se pääsee kahdeksi viikoksi täyshoitoon. Jedi osaa olla melko dramaattinen. Nuorempana se oli pari päivää kasvattajalla mun ulkomaan reissun aikana ja kun hain sen takaisin ei se vilkaissutkaan muhun päin, vaan oli kuin mua ei olisikaan.
PoistaTuttua on! :) Meillä meneekin usein kesät kaikkien treenisuunnitelmien osalta ihan harakoille, kun on hauskaa keskittyä kaikkeen ihan muuhun, kuin koiraharrastuksiin! Eletään useinkin kesäisin lähinnä normaalia arkea koirien kanssa ja laiskotellaan! :) Sekin on toisinaan ihan hyvästä.
VastaaPoistaNiin on! Kesä on niin lyhyt aika että sillon haluaa tehdä muutakin, kuin istua treenihallilla.
Poista