torstai 5. heinäkuuta 2012

Elämämysmatkailua maaseudun rauhassa


Ennen juhannusta pakattiin tosiaan koirat autoon ja lähdettiin ajelemaan kohti Keski-Suomea, koska ilmat oli niin nätit ja tuntui turhalta viettää sairaslomapäiviä kaupungissa, kun järvenranta tontilla sijaitseva mökki oli tyhjillään. Oltiin siis kummatkin polvien takia saikulla; Anulla tähystettiin polvi ja mulla todettiin vihdoin kahden vuoden jälkeen, että polven rusto ei ole ihan entisensä, ja se sitten ärtyi, minkä takia kävely sattui. Neljä tuntia tosiaan istuttiin autossa yhtenä aurinkoisena iltana neljän koiran ja kolmen ihmisen sekä jättimäisen tavaravuoren kanssa, kunnes saavuttiin yömyöhällä mökille.

Vähän ensin jännitettiin Rullen vapaana oloa, koska jos metsässä päästää sen vapaaksi, ei ole mitään takuita, että koska se tulee takaisin. Kun auton paksi sitten aukesi ja koirat sai luvan tulla ulos, säntäsi Rulle pää viidentenä jalkana suoraan metsään ja sieltä pihalle ja taas takaisin metsään. Ensimmäisen tunnin poika jaksoi juosta ja sitten se kyllästyi. Sen jälkeen koira pysyi hyvin pihassa ja remmiä ei tarvinnut juuri muuhun, kuin siihen, että Rullen sai takan lämmöstä revittyä aittaan nukkumaan öiksi. Rulle siis vietti viikon pikkusiskoni Idan yökaverina, koska se osaa nukkua niin nätisti sängyssä noihin muihin verrattuna. Rulle oli enemmän kuin otettu tästä kunniasta.

Etelä-Suomen hellesäiden sijaan saatiin nauttia aikalailla koko viikko hieman vetisemmästä säästä, sillä viitenä päivänä seitsemästä satoi. Mutta mikäs siinä lomaillessa, loma se on sateinenkin loma. Koirat juoksi pitkin pihaa ja rannan ja pihan välistä rantatietä ja seikkaili metsässä. Jedi kunnostautui ja osoitti jotain pieniä merkkejä siitä, että se edelleen on spanieli, ja kävi uimassa useaan otteeseen. Joskin sen uimaretket käsitti vain veneen perässä uimisen. Jedistä oli ihan käsittämättömän järkyttävää, kun joku lähti veneilemään ja jätti sen rannalle. Melkoinen loukkaus.

Treenailu jäi vähän meinailuksi. Joka päivä yritin tehdä vähän jotakin sekä Jedin että Raxun kanssa. Jedin kanssa on aloitettu etäkäskyjen treenaaminen yksinkertaisella maahanmeno-etäkäsky-harjoituksella, mitä treenailtiin ahkerasti, kun oli hyvä "kenttä" heti oven ulkopuolella. Hienosti sujuu jo, joskin Jedi keksi, että on tosi hyvä idea mennä maate jo silloin, kun mä kävelen pois sen luota. Ja sitten kun käännyn katsomaan sitä niin häntä heiluu niin maan vimmatusti, että hyvä kun ei kaadu koko koira. 

Viikon mökkeilyn ja rentoutumisen jälkeen kotona oli ihanan väsyneitä koiria. Ensimmäinen vuorokausi meni kaikkien koirien nukkuessa matolla tassut taivasta kohden. On se rankkaa olla lomalla.

Alla olevista kuvista saattaa huomata, että päätin ryhdistäytyä Rullen kuvaajana ja nappailin siitä kuvia. Tuntuu että kaikista muista riittää kuvia, mutta Rulle jää aina kuvaamatta, joten nyt sekin asia on korjattu. Ja Jedistä ei taas tunnu olevan yhtään kuvaa. Oon vissiin kyllästynyt katselemaan sen ruttuista naamaa kameran linssin läpi, hehe!








Viimeinen kuva on niiltä harvoilta sateettomilta illoilta. Onhan se Suomen Suvi vaan komeeta katseltavaa (silloin kun ei sada...)!

2 kommenttia:

Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!