Ratsastus, tuo kallis laji

Tänään koukkasin kotimatkalla Mustin ja Mirrin kautta hakemassa vähän lihaa ja lohiöljyä koirille. Hetkeen meillä ei ole syöty lihaa, niin ajattelin että koirat tykkäisi pitkästä aikaa. Siinä sitten kanniskelin kauppakasseja ja lihakassia ovesta sisään ja meinasin kompastua naamalleni - ratsastuskenkääni. Tai siihen, mitä siitä oli jäljellä. Saman tien kun sain kengän käteeni niin Jedi lähti häntä koipien välissä kylppäriin kyhjöttämään. Syyllinen paljasti itse itsensä, vaikkei syyllisestä kyllä ollut hetkeäkään epäilyä. Siinä ei ollut itku kaukana, kun kääntelin kantaan asti syötyä nahkakenkää käsissäni. Ketutusta ei yhtään vähentänyt se, että olin löytänyt ko. kengät alesta pari viikkoa sitten ja ne oli olleet tasan kerran jalassa tallilla. Ja miksi olin ostanut uudet kengät kaksi viikkoa sitten? Koska Jedi söi aiemmatkin kengät kantaa myöten.

Hauskaahan tässä on se, että mulla on ollut koko Jedin pentuajan ratsastuskengät eteisessä kenkätelineessä ja koskaan kakara ei oo sieltä käynyt kenkiä hakemassa. Sitten isän luona se tuhosi mun oikeasti kalliit tallikengät ja tossa pari viikkoa sitten ratsastuskaupassa justiinsa naureskelin myyjälle, että ei raaski enää ostaa kun alesta kenkiä, kun muuten ottaa päähän kun ne syödään. Ja mitäs tapahtuikaan? Kakara oli käynyt etsimässä noi kaikkien muiden kenkien takaa. Ja muihin ei ollut koskettukaan; ne oli vaan nostettu nätisti edestä pois.

Jos sitä tästä lähin ratsastaisi vaikka kumisaappaissa? Ei enää tekisi mieli laittaa rahaa kenkiin.