Kiitos talvesta, kiitos hiihtäjistä

Tänä vuonna jatkan jo viime talvena alkanutta hiihtovihaani. Musta on käsittämätöntä, että jokaisessa kaupungissa, jossa oon asunut, on ollut kiitettävä määrä metsälenkkireittejä - jotka joka talvi vedetään laduksi. Parhaimmillaan samasta lähtöpisteestä saattaa lähteä lähemmäs kymmenen eri mittaista hiihtolenkkiä, jotka suuren osan ajasta on tyhjillään. On toki hienoa, että Suomessa on mahdollista harrastaa näinkin suuressa mittakaavassa hiihtoa, mutta entäpä me muut ulkoilijat? Olisiko oikeasti liikaa pyydetty, että edes yksi lenkkireitti jätettäisiin laduttamatta? Ja tällä siis tarkoita oikeasti laduttamatta. Myös ihanien, omatoimisten aktiivihiihtäjien, jotka katsovat työkseen hoitaa loppuun kunnan hommat ja laduttavat itse ne viimeisetkin poluntyngät ja ihmisten itse tallomat reitit, jotka sattuvat löytämään. Ja auta armias, jos lenkkeilijä - koirakosta puhumattakaan - sattuu tielle. Anteeksi, ladulle. Oon itse ollut paikalla todistamassa kuinka puolivuotias koira sai sauvasta kylkeen osuessaan liian lähelle latua ja kuunnellut kerran jos toisenkin koko listan haukkumanimiä, koska tuon hirveät ja kauheat rakkini metsään, mihin ne eivät ehdottomasti kuulu.

Tänään sitten suivaannuin lopullisesti yhdelle sedälle, joka valisti mua tien käytöstä, jonka hän itse omatoimisesti oli muuttanut hiihtoladuksi. Yritin siinä selittää (turhaan), että mun kaksi kymmenkiloista koiraa tuskin tekevät kovin pahaa jälkeä, koska ne eivät edes tallo latua vaan kulkevat toisessa laidassa, mutta tämän kommentin jälkeen olinkin sitten järkyttävä ja törkeä huora. Tästä kommentista otin hieman nokkiini ja komensin tytöt tieltä metsään, toivotin vanhalla sedälle oikein hyvät loppupäivät ja kerroin jatkavani matkaa sitten hangen puolella, koska se ilmeisesti on meille koiraihmisille sopiva paikka ja lähdin tarpomaan koirien kanssa umpihangessa tämän hurmaavan herrasmiehen jäädessä huutelemaan törkeyksiä perään. Positiivisena puolena voidaan kai pitää sitä, että tytöt oli aika väsyneitä kun päästiin kotiin, mutta toi cockerin turkki ei ole ihan paras vaihtoehto hangessa tarpomiselle edes noin lyhennettynä versiona. Täältä löytyy hieman videomateriaalia (valitettavasti taas väärin päin tosin ja erittäin huonolaatuisena kiitos HTC:n puhelinten järjettömän huonojen kameroiden) kakaroiden tarpomisesta hangessa. Oli sen verran surkuhupaisaa, että oli pakko ikuistaa puhelimen kameralla.

Joten olisiko mahdollista saada hiihtolatujen lomaan edes muutama ei-ladutettu reitti, jotta me kamalat ja hirveät koiranomistajat emme häiritse tätä ah-niin-jaloa perisuomalaista harrastusta omien hirviökoiriemme kanssa? Kiitos.

P.S.: Loppuun vielä pakko todeta, että kun huskykakaran kanssa olin erikseen lenkillä seuraamista treenaamassa ja viettämässä laatuaikaa, niin kukaan ei vaivautunut sanomaan mulle sanaakaan vaan ohittivat kiltisti ja katsoivat vielä pois päin. On vissiin toinen juttu tulla aukomaan päätä kun mukana on kolmekymmenkiloisen koiran sijaan kymmenkiloinen. Iso voi vaikka purra vai miten se menikään...