lauantai 23. heinäkuuta 2011

Pikku-Jedin hoitomatka

Meidän pikku-Jedi lähtee elämänsä ensimmäiselle "lomalle ilman vanhempia". Me suunnataan siis perheen ihmisten kesken kohti Riikaa, koska allekirjoittanut voitti kilpailussa matkalahjakortin, joka pitää saada käytettyä. Meidän loman ajan Jedi puolestaan lomailee Lempäälässä kasvattajansa luona osana heidän koiralaumaansa, johon omasta takaa kuuluu cockerspanieli (Jedin äiti siis), kaksi tolleria ja springerspanieli. Vilinää siis varmaan riittää Jedilläkin ja tuskinpa piski jaksaa meidän perään ulvoa kauhean kauan. Sitä vastoin tuntuu, että minä vietän ainakin ekan päivän potien huonoa omaatuntoa siitä, että lähdin lomalle ja vein Jedi-paran hoitoon... Loppuun vielä kuva aina niin onnellisesta Jedistä. Juuri toi ilme jää varmaan kummittelemaan minulle ja ajattelen, että tuolta Jedi näyttää koko hoidossa olo ajan, vaikka todellisuudessa se varmaan nauraisi jos voisi.


 Ja vielä vihoviimeiseksi saatte nauttia aiemmin jo mainitusta Jedin frisbee-videosta. Ei voi todeta kuin että ei sitä pieni koira voi kaikkea osata kerralla ihan tyylipuhtaasti.


3 kommenttia:

  1. Kiva blogi! :)
    Minullakin on joskus ollut tuota huonoa omatuntoa, kun hylkään koiran hoitopaikkaan. :D Äkkiä se tosin häviää! :)

    VastaaPoista
  2. Kuinka vanha tämä pikkuinen on? Minulla on 10 kk vanha ja vielä samanvärinen ku sulla :)

    - Marjo

    VastaaPoista
  3. sarianne, oli se kyllä kauheaa jättää Jedi hoitoon, kun se jäi huutamaan sinne... :( Pahaa teki.

    Marjo, Jedi täytti juuri äsken 9kk!

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!