sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Tavarahankintoja

 
Odotusta jäljellä kaksi viikkoa ja kolme päivää ja kuten kuvasta näkyy, on hankintoja tehty hyvää tahtia. Kaikki on siis varastoitu jo aiemmin esiteltyyn nukkumapesään, joka tosin otetaan käyttöön vasta reilun kuukauden kuluttua saapumisesta, koska tota ei viittisi olla kokoaikaa pesemässä. Pedistä tosiaan löytyy esimerkiksi vetolelu, jollainen pennuilla oli pentulaatikossaan ja jota Jedi kovasti kävi repimässä, pehmeä pallo, jollainen pennuilla myös oli pentulaatikossa, Ankka-vinkulelu, joulun kunniaksi Joulupukki-pehmolelu sekä muutamia pennuille tarkoitettuja luita ja nameja. Melkein joka kauppareissulta tonne jotain löytyy lisää.


Lisäksi jokin aika sitten saapui Mustista ja Mirristä tilattu nimilaatta. Tuleva emäntä kädet täristen täytti lappua, jolla toi tilattiin. Oli nimittäin aika hienoa kirjoittaa oman koiran nimi ensimmäistä kertaa johonkin ja ehkä vielä hienompaa saada toi nimilaatta paketissa kotiin.

5 kommenttia:

  1. Mistä toi hauska Joulupukki on hankittu? :) Onko vinkuva vai ihan tavallinen pehmolelu? Kelpaisi meidänkin koirille jouluksi!

    VastaaPoista
  2. Joulupukki on jostain ruokakaupasta, en muista että mistä. Ihan normaali lasten lelu se on, mutta poistin siltä silmät, jotka oli pienet napit, joten luulisi nyt olevan turvallinen lelu!

    VastaaPoista
  3. Meinaatko, että pentu pissaisi petiin, vai miksi sitä pitäisi ensimmäisen kuukauden aikana pestä useaan kertaan?

    VastaaPoista
  4. Kyllä meillä on aina kaikki pennut pissaneet petiinsä ainakin muutamaan kertaan eli on saatu pestä petejä. Voihan se olla, ettei Jedi pissaa, mutta varoiksi kuitenkin hankittiin tollanen pesunkestävä, joka otetaan käyttöön vasta jonkun ajan päästä kun ollaan edes pikkasen sisäsiistimpiä :-)

    VastaaPoista
  5. Itse taas en ole koskaan kuullut/omaa kokemusta ollut, että petiinsä pissaisivat (jos mahdollisuus poistua siitä hädän tullen), mutta niin ne pennutkin toki on yksilöitä ja joillain voi olla eri kujeet mielessä. :)

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!