maanantai 27. joulukuuta 2010

Joulu on taas!

Meillä lähdettiin aattoaamuna matkustamaan emännän isän kyydillä kohti Helsinkiä. Matka sujui Jediltä hienosti, vahingossa pääsi pissa, mutta onneksi emäntä oli ottanut mukaan pyyhkeen varmuudeksi, ja pientä vinkumista oli. Perillä odotti kuitenkin isot hanget, iso piha, paljon rapsuttelijoita ja ensimmäinen koirakaveri Emma! Ulkona Jedi kävi hienosti pissalla, yhdet pissat pääsi kuusen alle heti tullessa, mutta muuten käytiin ulkona. Ruoka ei oikein meinannut maistua, mutta ihmekkös tuo, kun tultiin uuteen jännittävään paikkaan ja toinen koira tuijottaa vieressä, että josko pennulta jäisi yli muutaman suupala! Kinkkuakin koiraväki sai vähän maistella ja kyseinen herkku oli kummankin mieleen.


Jediä oli muistettu muutamalla paketilla, joista toisen emäntä itse oli paketoinut ja toinen tuli emännän pikkusiskolta. Kummastakin paketista paljastui ihana jalkapallo! Emännän paketista pieni, pomppiva, oranssi jalkapallo ja "tädin" paketista emännän hartaasti toivoma ja etsimä moukari-pallo-lelu, joka selvästi oli myös Jedin mieleen. Kyseinen pallolelu tosin laitettiin talteen odottamaan, että sillä osataan leikkiä ulkona vähän isompana.


Lisäksi Jedi sai jämät Emman hampaidenhoito puruluusta, jonka syömiseen Emma-rouva kyllästyi saatuaan aattoiltana elämänsä ensimmäisen naudan luun, jota sitten jyrsittiin ja järsittiin olohuoneen matolla. Vähän pikkuneiti Jedi sai murinaa, kun yritti kovasti mennä katsomaan Emman luuta.


Hyvin sujuneen joulun lisäksi Jedi viettää oikein hyvin kotiutuneen pennun elämää. Ruoat ei tosin ole maistuneet kauhean hyvin, etenkään kun isäntäväki on tarjonnut Kennelpakasteen jauhettua lohta, jota suositeltiin turkin laadun ylläpitämiseksi... Suikalelihat on kelvannut kuitenkin hyvin ja tänään pikkuneiti teroitti hampaitaan ensimmäistä kertaa raakaan kanansiipeen ja hyvin maittoi.

Ollaan myös pohdittu, minkä värinen mahtaa meidän neidistä tulla ja veikkauksia väristä otetaan vastaan! Tummuuko hirveästi, tuleeko musta vai jääkö jopa harmaaksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!