perjantai 17. joulukuuta 2010

Varustautumista ulkoiluun

Eilen haettiin Jedille lainaan takkeja emännän ystävältä. Onneksi saatiin lainaan takit, koska eilen eläinkauppaa ajankuluksi kiertäessä todettiin, että takit ovat aika huiman hintaisia etenkin, kun pentuajan takit eivät myöhemmin enää päälle mahdu. Lainatakit saattavat aluksi olla hieman isoja, mutta äkkiäkös Jedi kasvaa ja takit alkavat olla oikean kokoisia. Sitten isompana tarkoitus olisi tilata jo aiemmin mainittu Janutexin yhdistelmähaalari.


 Kaikki kolme takkia ovat tikattuja ja aika lämpimän oloista materiaalia. Kapein takeista on toi punainen hupullinen takki, jossa on lisäksi pienet hihat, toisin kuin noissa kahdessa muussa. Se on tosin hieman hassun muotoinen, joten katsotaan meneekö sen Jedille päälle lainkaan. Ehdottomana plussana tossa takissa on kuitenkin se, että siinä on niskan kohdalla reikä, josta saadaan remmin ulos. Jedillähän käytetään tosiaan alussa kaiken aikaa kevyttä pentupantaa, jotta se tottuu pannan pitoon. Musta pääkallo -takki ja vaaleanpunainen Chill out -takki ovat vähän leveämpiä, mutta ovat kuulemma menneet kaverin harjakoirillekin, joten luultavasti menevät cockerillekin jossain vaiheessa päälle. Tuleva "iskä" tosin ei ollut kovin innoissaan tosta vaaleanpunaisesta takista, mutta eiköhän se silti löydä tiensä pikkuneidin päälle!


Dalmatialaisvillapaita tarttui mukaan emännän äidin luota, kun käytiin koiria katsomassa siellä.Villapaita on periytynyt koiralta toiselle; alunperin se oli äidin ystävän dalmatialaisen paita, jolta se periytyi Nuppu-bullin pentupaidaksi. Tämä paita menee luultavasti Jedin päälle vasta reilusti vanhempana, mutta emäntä itse tykkäsi tästä paidasta tosi paljon, olkoonkin melko risainen ja repaleinen.

1 kommentti:

  1. Meilläki on noita periytyviä takkeja. :) oli about aikuiskoon shelttitakista hyötyä dogillekin! :D Tosin alkaa olemaan jo sen verran nolo napapaita, että taitaa jäädä taas odottamaan seuraavaa vaavia... ;)

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!