torstai 16. heinäkuuta 2015

Mikä kesä?


Kesä ei ole varsinaisesti ollut mikään intiaanikesä, joten eipä ole ainakaan tarvinnut miettiä aksan laittamista helletauolle. Isompi ongelma on ollut tuo meidän nurmikenttä, joka on märkänä kuin banaanikuorista tehty luistinrata. Turvallisuuden nimissä oon huomannut pitäväni hypyt aina ihan tosi matalian tolla pohjalla, ihan vaan varmuuden vuoksi. Ja hei, kerrankin jätin videolle myös omia kamalia ohjauksia ja lopun hyytymistä. Kahden tunnin maastoratsastus ylä- ja alamäkiä ilman jalustimia ei ole hyvä idea ennen aksaa, ei meinaa jalat liikkua. Ollenkaan.

Jedi on aksailun lisäksi kunnostautunut uimarina. Tyyppi on ekaa kertaa tänä kesänä käynyt omatoimisesti uimassa ilman houkuttelua ja aina kun on ranta lähettyvillä, sen löytää takuuvarmasti rintaa myöten vedestä, kyttäämässä silmä kovana josko kohta lentäisi jotain noudettavaa. Liivejä ei ole jouduttu käyttämään enää ollenkaan, mutta palkattu on edelleen joka noudosta. Spanieli noutaa jo tosi pitkiäkin matkoja ja selkeästi noutaminen on sen mielestä tosi siistiä. Mitään turhan takia uimisia Jedi ei tee, mutta noutaminen on musta ihan riittävää, kun kyseessä on koira, jolle koko veteen meno on sheipattu!

Toinen uinnissa kunnostautunut tyyppi on Raxu, jolla on hassu tapa oppia asiat Jedin perässä. Rengas opetettiin niin, että Jedi loikki rengasta ja sai palkkaa, kunnes aikansa katseltuaan Raxu pinkaisi perään ja sai oman palkkansa. Uimisen kanssa tehtiin samalla lailla. Raxulla on käytetty koko viime kesä uimaliivejä ja sitä on uitettu namia syöttäen pieniä matkoja ja palkattu kahlaamalla noutamisesta. Kun Jedi on noutanut lelua se on istunut rannalla katsomassa. Nyt se sitten vihdoin uskaltautui noutamaan lelun uimalla ihan omatoimisesti. Ältsin makee koira! Kesällä onni on kaksi uivaa koiraa.

Rullikselle kevät ja kesä on tuonut ekat vanhuudet merkit. Takapää alkaa olemaan vähän kankea ja hikilenkit ei enää oikein innosta. Huskymies haluisi vaan kävellä rauhaksiin eteenpäin ja nauttia tuoksuista. Ja mikäpäs siinä, jos ikää on mittarissa jo 10 vuotta, niin juoksemiset voi suosiolla jättää nuoremmille, eikös vaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!