torstai 18. kesäkuuta 2015

Bon apetit vaan meillekin, kiitos Racinelin

Asuuko kenenkään muun kotona karvaista ja itsekseen liikkuvaa imuria, jonka kuppi tyhjenee nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa? Käpälät ylös, anyone?

Meillä asuu tällainen mörkö. Sillä on isot tassut, kupissa lilluvat luppakorvat ja pohjaton vatsa. Se tottelee nimeä Jedi ja se rakastaa ruokaa. Paino sanalla rakastaa. Ruokaa ei ole koskaan tarpeeksi ja tarjottu ruoka pitää ahmia mahdollisimman nopeasti, sillä muuten joku toinen saattaa ehtiä popsimaan ruoan parempiin suihin kuonon alta. Ja sitä paitsi jossakin toisaalla saattaa olla tarjolla jotakin, mitä kerjätä koko surullisten lurppasilmien voimin. Kaiken tämän yhteissaldona voidaan todeta, että Jedin kupissa ruoka ei säily kuin yhden hengenvedon.

Me on kokeiltu vaikka mitä. Raakaruokaa isoina paloina (hups vaan ja kokonainen kananruho on nielaistu), pienen pieniä nappuloita joiden syömisen pitäisi olla hankalampaa (imuri imaisee ne pikavauhtia kiduksiinsa) ja laajalle alalle leviteltyjä ruokia (imuri jatkaa tehokasta toimintaansa hidastumatta). Ei toivoakaan hidastumisesta. Jedi on pikasyömäri vailla vertaansa.


Tämän vuoksi olin erittäin ilahtunut, kun saatiin Racinelilta testiin ahmimisenestokuppi. Kyllä, luitte oikein. Kuppi, jonka pitäisi estää ahmiminen. Huh. Olin hiukan skeptinen pakettia postista noutaessani; tokkopa moinen kapistus estäisi pikasyömäriä sen paremmin kuin kananruho, jota pienen koiran pitäisi kaiken järjen mukaan pureskella edes vähän useammin kuin kahteen kertaan. Epäilyksistä huolimatta kuppi pääsi kuitenkin heti ekana ilta tositoimiin ja vaativan spanielitestin alle.

Ensivilkaisulla kuppi ei nostanut toiveita kamalan korkealle. Jedi pelailee älypelejä ja kupin muotoilusta tuli lähinnä helppo älypeli mieleen, joten olin heti alkuun heittämässä hanskoja tiskiin ja toteamassa, että tästä ei mitään tule. Tuumasta kuitenkin toimeen ja nappulat kuppiin. Nappulana meillä menee tällä hetkellä palkintona saatu Royal Canin Agility Small Dogs, joka on nimensä veroisesti pienille koirille ja nappulat on sen kokoisia, että ne upposivat kivasti kupin pohjalle.

Jedin ensimmäinen reaktio, kun kuppi kolahti lattiaan ja spanieli sai ison kuononsa kosketuksiin sen kanssa, oli tyrmistys. Kuka on kehdannut piilottaa hyvät namit moiseen kapistukseen? Jedin ensimmäinen reaktio oli – luonnollisesti – yrittää kaataa kuppi tassulla, jotta ruoan saisi nopeammin. Pienellä muistutuksella ruokapöytätavoista spanieli kuitenkin keksi jutun juonen ja alkoi uuttera ruoan metsästys, mitä omistaja sai seurata tyrmistyneenä. Aikaa kului. Ja kului. Ja kului. Harmitti, etten tajunnut ottaa aikaa heti alusta asti, koska en ollut koskaan uskonut, että Jedi voisi syödä niin kauan. Ehkä kyse oli ensimmäisen kerran hämmentävästä virheestä. Ensi kerralla hotkiminen jatkuisi taas, vai mitä?

Ei jatkunut. Kuppia kuljetetaan taidokkaasti ympäri keittiötä, mutta aikaa kuluu edelleen. Eilen päätin tehdä testin ja annoin aamulla ruoan normaalista kupista; aikaa kului reilut 25 sekuntia kunnes kuppi oli tyhjä. Illalla sama määrä samaista ruokaa tuli jälleen ahmimisenestokupista ja syömiseen kulunut aika oli 8 minuuttia ja 36 sekuntia. Melkein yhdeksän minuuttia. Ero näiden välillä on ihan älytön. 

Tämä kuppi yllätti minut ihan täydellisesti ja en vaihda tätä pois ennen kuin kotiväeltä tulee valitusta, kun spanieli raijaa kuppiaan ympäri keittiötä ja kolistelee mennessään. Iso plussa siitä, että kuppi on muovia, jolloin sitä voi pitää myös laattalattialla. Ainoana pienenä miinuksena voisin mainita sen, että kuppi on kovin kevyt ja tollainen kymmenenkiloinen rääpälekin saa sen kaadettua turhan helposti. Muuten ihan älyttömän kiva kapistus ja varmasti jokaisen sentin arvoinen!


Ahmijakoirien omistajat, ottakaa kokeiluun, me suositellaan!

3 kommenttia:

  1. Mulla on Alissalle tällänen interaktiivinen kuppi: http://www.petenkoiratarvike.com/koirat/tuote/interaktiivinen-ruokakuppi-green-vihrea/608025/ ja se tykkää siitä hirmusesti. :) Sheltin puikkonokka tosin mahtuu aika kätevästi noihin koloihin, mut cockerille tossa ois varmasti viel enemmän haastetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja unohtu sanoa, että tossa on pohjassa liukuesteet, ei siis liiku mihinkään, ei ees siskon villi aussie saa tota liikkumaan kupista syödessään.

      Poista
  2. Uu, pitää ottaa kokeiluun jahka toi kuppi jää liian helpoksi! Tällä hetkellä toi tarjoaa sopivasti haastetta ja musta tuntuu, että jos olisi vielä haasteellisempi kuppi (ja Jedi pörisisi vielä vähän pidempään yrittäessään saada nappuloita kupista) oltaisiin Jedin ja kupin kanssa pitämässä majaa sillan alla :D

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!