Rankkaa tällainen koiraurheilu, tuumii Jedi
Ollaan otettu loppukesän treenaamattomuus näköjään takaisin oikein olan takaa. Eilen suunnattiin jälleen Lotan valmennettavaksi kun saatiin ostettua edullisesti vuoro. Päivän teemana oli japanilainen, joka oli mulle ihan uusi ohjauskuvio. Mulla on maailman huononi koordinaatiokyky, joten tuo ohjaus tuotti mulle muutamia lievästi sanottuna pieniä ongelmia. Harmi, etten saanut videolle treeniä, koska puhelin ei eksynyt mukaan hallille lainkaan. Olisi ollut tosi opettavainen video, koska epäonnistuin reilut kymmenen kertaa ja onnistuin kolme kertaa. Lopulta alkoi hahmottumaan se idea ohjauksen takana ja nyt teoriassa tiedän, miten se tehdään, mutta vielä pitäisi saada omat raajat toimimaan pään toivomalla tavalla. Japanilainen vaikutti kyllä ihan kelpo ohjaustekniikalta tollaiseen pitkän välimatkan välistä vetoon, jotka on meillä ollut vähän hankalia, koska kaikki mitä teen tuntuu hidastavan Jediä kauheasti.
Saatiin taas kehoitus tehdä joka väliin persjättöjä, mikäli vaan mahdollista, ja mun pitäisi oppia luottamaan siihen, että voin vaan painaa menemään enkä jäädä vahtimaan että tuleeko koira esteistä yli, koska Jedi kyllä tulee. Persjättöä vaan persjätön perään, Jedi ei juokse esteistä ohi huvikseen, mutta tolla siihen saadaan vauhtia. Mä vaan selkeästi tartten jonkun sinne kentän laidalle huutamaan sitä "juokse"- tai "liiku"-käskyä, koska muuten jään jumittamaan. Videoilta on näkee tosi selkeästi, miten himmailen sielläkin, missä pitäisi vaan juosta tai liikkua alta pois, että koira mahtuu tekemään hommat kunnolla.
Videoita paljon katselleena kiinnitin itsekin eilen paljon huomiota valuviin valsseihini ja ennakoivan ohjauksen täydelliseen puuttumiseen. Kummallista kyllä, tajusin itsekin, milloin tuli virhe (vaikka koira meni radan nollana) ja ohjaus ei ollut kunnossa. Herkemmältä koiralta lentelisi rimat, mutta Jedi on niin tunnollinen, että se vaan tekee. Tavallaan kauhean hankalaa, kun on noin varma koira, ettei joudu itse miettimään sitä, miten ohjaa. Jedin kanssa voi roiskia menemään melkein miten vaan, ja silti pysyy rimat ylhäällä ja koira menee esteet oikealta puolelta. Nyt mulle on kuitenkin hiljalleen alkanut tulla sellainen herääminen kaiken teknisten juttujen kanssa ja tän lajin koko haastavuus alkaa avautumaan mulle. Tää ei ole vaan sellaista hauskaa estehyppelyä, täähän on ihan äärimmäisen teknistä ja tarkkaa puuhaa, mikäli haluaa olla edes jotakuinkin mukiinmenevä. Ja mitä enemmän ymmärrän tästä lajista, sitä enemmän ymmärrän miten pitkä matka meillä on edessä. Ja toisaalta se motivoi mua tekemään töitä tämän eteen.
Ja nyt loppuun teen vielä pyhän lupauksen, että nämä on viimeisen Samsung-kuvat hetkeen. Kaivan sen paljon puhutun oikean kameran esiin hyllystä ja alan ottamaan sellaisia kuvia, mitä kehtaa netissä esitellä. Alkaa ihan poskia kuumottaa, kun katselen blogin kuvien viime aikaista laatua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!