lauantai 26. lokakuuta 2013
Kun tavoite oli vain suorittaa rata alusta loppuun
Tänään suunnattiin Jedin kanssa Lempäälään TAMSKin agikisoihin. Ensimmäistä kertaa lähdettiin reissuun ihan vaan kahdestaan ilman minkäänlaisia taustajoukkoja ja ihmeen kaupalla löydettiin paikalle ajoissa. En ollut huomannut katsoa säätiedostusta, joten jouduin talsimaan alku- ja loppuverkat ei-veden-pitävissä kengissä ja märässä takissa ja Jedilläkään ei ollut vedenpitävää takkia mukana. Jatkoa varten voisi laittaa muistiin, että kannattaa tarkastaa, millaista säätä on luvattu kisapäivälle. Onneksi olin ottanut sentään vaihtokengät mukaan, joten ei tarvinnut koko päivää olla märissä kengissä, ja sain Jedille häkkipaikan sisältä, niin se pääsi lämpimään odottelemaan. Yritin kuitenkin pysyä positiivisena, vaikka kisajännitys meinasi taas iskeä ja kädet tärisi. Asetin tavoitteeksi päästä radan loppuun kunnialla.
Ensimmäinen rata oli meidän ensimmäinen virallinen agilityrata, missä tehtiin peruskiva nolla. Radalla oli sekä keinu että A, joilla molemmilla Jedi hoiti homman kotiin. Yksi uhkaava putken pää, joka houkutteli harhaan suoraan aidan takana, saatiin hoidettua kunnialla ja olin itse tosi tyytyväinen suoritukseen. Kävin kurkkaamassa tuloksia meidän radan jälkeen ja totesin, ettei mahduttu kolmen kärkeen ajan puolesta, joten lähdettiin sitten jäähdyttelylenkille kaikessa rauhassa. Radat meni vähän höntisti, kun ensimmäinen alkoi 10.30. ja toinen vasta kello 13., joten käytiin vähän ajelemassa ja kuluteltiin aikaa. Kisapaikalla satuin vilkaisemaan ohi kävellessä uudemman kerran tulostaulua ja olin pudota pyllylleni, kun meidän tuloksen perässä luki LUVA. Kaksi ensimmäistä koiraa olivat saaneet sertit, ja koska luvia jaettiin kolme, mahduttiin kuin mahduttiinkin mukaan luva-porukkaan sijoittumalla viidensiksi. Nyt on siis ensimmäinen luva takataskussa.
Toinen rata oli hypäri, joka alkoi alusta asti huonosti. Rataan tutustumisessa oltiin vain minä ja kaksi muuta ohjaajaa mitä ihmettelin tosi paljon, ja kun tulin rataan tutustumiselta pois, tuli muutama ratahenkilö kysymään, että kilpailenko kakkosissa, ja kieltävän vastauksen saatuaan katosivat. Hetkeä myöhemmin tuli uusi ihminen kysymään saman kysymyksen ja mennessään mutisi jotain siihen suuntaan, että olin ollut kakkosten rataan tutustumisessa, joten ei jäänyt kovin luottavainen fiilis tota rataa kohtaan, kun en oikeastaan edes tiennyt, olinko oikealla radalla. Radalle ei kuulutettu ketään sisään, vaan oviaukon vieressä nopeasti kerrottiin seuraavan koirakon nimi ja valmistautuvaa koirakkoa ei taidettu edes mainita. Ennen kuin meidän nimi sanottiin en ollut edes täysin varma, että oltiinko sittenkin oltu väärällä rataan tutustumisella ja kuuluttiinko edes tuohon radalle, vai olisiko meidän pitänyt olla jossain ihan muualla. Radalla multa hajosi pakka puolen radan jälkeen ja persjätöt ei vaan toiminut, joten otettiin tulokseksi HYL. Oon kuitenkin ylpeä, että en panikoinut ja livistänyt paikalta, vaikka oli jäätävä tunne, kun ei tiennyt, että mitä tapahtuu ja missä pitäisi olla.
Kisoista jäi hyvä fiilis, mutta vähän sapetti kisojen toimimattomuus tietyissä asioissa. Vierekkäisillä kentillä oli kerralla kaksi eri rataa, mutta mä en onnistunut kummankaan kentän luota bongaamaan mitään infoa, että mitkä radat juostaan milläkin radalla. Pelkät "rata 1" ja "rata 2" tiedot ei kauheasti auta, kun esimerkiksi meidän hallilla kenttä 1 on kaikkein perimmäisin ulko-ovelta katsottuna, niin mistäpä vieraassa hallissa tietää, kumpi on kumpi. Hyppyradalla en kuullut mitään infoa siitä, että meidän olisi pitänyt valmistautua, yhtäkkiä vaan käskettiin radalle. Tuloksia ei myöskään kuulutettu radan jälkeen, mikä oli melko tylsää, koska multa itseltä on joskus mennyt ohi jotkut virheet tai oon jäänyt miettimään, että tuliko virhettä vai ei. Ja kaiken huipuksi se, että ilmeisesti oli joku sekaannus toimihenkilöillä (radat sekaisin tms..), minkä takia luulin oikeasti olevani väärässä paikassa vielä hetkeä ennen radalle menoa eikä mistään saanut neuvoja, kun kaikki juoksi ympyrää, vaikka yritin tiedustella siinä radan edessä, että onkohan tämä nyt medi ykkösten c-rata. Olisi kiva, että olisi sellaiset selkeät ohjeistukset ja ihmiset tietäisi, missä olla ja mitä tehdä.
Kisoista suunnattiin vielä kyläilemään Riikan ja koirien luokse, kun kerran Tampereen suunnilla oltiin. Riikka havainnollisti mulle teenjuonnin lomassa hieman noutoharjoittelua naksuttimen avulla. Uusien vinkkien ja ideoiden kanssa ehkä saadaan hommaa kehitettyä taas eteenpäin. Kiitoksia teestä ja kekseistä sekä seurasta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Onnea hyvin menneestä kisasta! :)
VastaaPoistaHarmi, ettei järjestelyt olleet menneet ihan putkeen! Minäkin tykkään siitä, että radan jälkeen kuulutetaan se tulos. On hauskaa tietää heti, tuliko esimerkiksi vitonen vai ei. Olen useinkin Aksun kanssa epävarma siitä, osuiko se vaikka kontaktille vai ei!
Kiitos! Itsekin yllätyin tuosta luvasta. Olin varautunut metsästämään luvia ikuisesti :D On tosiaan liian jännää odottaa sitä tietoa että tuliko nolla vai ei :D
VastaaPoistaApua, tämä oli mennyt minulta ihan ohi! Valtavan suuret onnittelut hienosta tuloksesta :)
VastaaPoistaKiitos Sirkku!
VastaaPoista"Kisapaikalla satuin vilkaisemaan ohi kävellessä uudemman kerran tulostaulua ja olin pudota pyllylleni, kun meidän tuloksen perässä luki LUVA. Kaksi ensimmäistä koiraa olivat saaneet sertit, ja koska luvia jaettiin kolme, mahduttiin kuin mahduttiinkin mukaan luva-porukkaan sijoittumalla viidensiksi."
VastaaPoistaSiis ykkösissähän kaikki nollan saaneet saa luvan. Vaikka 20 voi saada luvan, tai vaikka kaikki osallistuneet. Ja tuossakinhan oli siis viisi saaneet luvan, kaksi ekaa vaan saivat kolmannen luvansa. :) Onneksi olkoon tästä ja siitä seuraavastakin! Ei sitä kannata ykkösissä liian kauaa kökötellä.
Niin ja piti vielä sanoa, että ykkösissähän on monesti etenemä jotain 2,7-3m/s, johon kyllä pääsette ihan varmasti jos tulee muuten virheetön rata. :)
VastaaPoistaAijaa! Mulla pn mennyt ihan ohi tuo että kaikki nollan saaneet saa luvan. Osaan lajini säännöt ja silleesti... :D opin tossa vasta äskettäin hylkäämiseen johtavat virheetkin! Kiitoksia onnitteluista!
VastaaPoistaKakkosissa sitten saa vain tietty määrä. :) Ja kolmosissa vain yksi voi saada sertin.
VastaaPoista