Herra erittäin herkkä ja epävarma

Raxun kanssa kävi hallilla yksi päivä äksidentti, mikä taas muistutti, kuinka herkän koiran kanssa ollaan tekemisissä. Kakaralle kävi moka renkaalla, ja sen hyppy jäi matalaksi, ja se jäi hetkellisesti jumiin renkaaseen. Itse se pääsi irti pälkähästä, säikähti vain kovasti, mutta sääntöjen mukainen "otetaan uudestaan, ettei jää pahaa makua suuhun" -menetelmä ei oikein toiminut, kun koira oli niin hädissään, että se panikoi jo pelkkää renkaan näkemistä. Otettiin namia ihan vaan renkaan vieressä ja tehtiin vähän tokoa, jonka jälkeen poika pääsi lepäämään. Otin koirat yhdessä renkaalle ja Raxu uskaltautui Jedin perässä renkaan läpi, joten isompaa vahinkoa ei päässyt syntymään (toivottavasti) renkaan kohdalla. Tämän jälkeen Raxu on kuitenkin hallilla jännittänyt ihmeellisiä asioita, kuten paikkaistumista. Kaikki menee hyvin, kunnes käännyn ympäri sen edessä. Silloin koira menee kasaan ja luimistelee ja pälyilee ympärilleen. Kenttä oli eri, rengasta ei ollut näkyvissä ja päiviäkin oli välissä mennyt. Takapakkia otettiin kuitenkin runsaasti ja päädyin palkkaamaan välittömästi kun koira pysyi paikallaan eikä painunut pieneen kasaan. Tai pahempaa, karannut luimistellen kentän laidalle. Tämän seurauksena myös koiran motivaatio treenaamisen putosi huimasti; muutaman minuutin jälkeen kiinnostus muhun katoaa ja koira lähtee vaeltamaan. Ollaan tehty ihan naurettavan lyhyitä treenipätkiä ja vaihtelevasti agilitya ja tokoa sekaisin, että pysyy erilaisena eikä olisi tylsää.

Ennen tätä tapahtumaakin Raxun treenaaminen on ollut hyvin pienin askelin etenemistä, sillä epävarmuus ja epäluulo uusilla esteillä ja uusissa liikkeissä on todella suurta. Maahanmeno, istuminen, paikalla olo - kaikissa on ollut ongelmia, koska koira on ollut todella epävarma ja on jännittänyt tekemistä tosi paljon. Samoin jokainen este alkaen kepeistä, joita piti yrittää aluksi juosta karkuun. Ja mua pitää myös yrittää juosta karkuun, koska se on ilmeisesti kiva leikki. "Hyvä Raxu" on Raxun maailmassa käsky lähteä painamaan niin kovaa toiseen suuntaan, ettei mitään rajaa. Hallilla Raxuun koskeminen on täysin mahdotonta, koska kun mun käsi on kymmenen sentin päässä niin koira lähtee salamavauhtia toiseen suuntaan. Nyt aikuistumisen myötä kaikki hajut on myös ylimaalisen hienoja, ja esimerkiksi kesken seuraamisen koira saattaa jäädä nuuskimaan ja ei kuuntele, vaikka yritän kuinka houkutella sitä jatkamaan. Ja jos erehtyy nostamaan ääntään hieman tai painottamaan käskyä painuu koira korvat luimussa häkille tai ovelle karkuun ja kyhjöttää siellä. On kokeiltu toiseen suuntaan ns. karkuun juoksemista, jotta koira keksisi, että kun pysyy mun perässä niin saa namia. Mutta ei, jos Raxua huvittaa lähteä perään, niin se lähtee ja painaa tuhatta ja sataa ohi. Kokeiltu on myös sitä, että mä lähden pois eli esimerkiksi piiloon viereiselle kentälle (tyhjässä hallissa), mutta se ei kiinnosta pätkän vertaa. Poika nuuskii kunnes kyllästyy ja lönköttää istumaan häkin viereen. Omistajasta viis.

Ja siis onhan se aina tosin tiedetty, että Raxu on kova poika ottamaan stressiä, mikä näkyy parhaiten löysänä vatsana. Siksi meillä on takaa katsottuna kalju sheltti, koska oon nähnyt parhaimmaksi leikata suosiolla (runsaat) karvat pois riskialueelta eli koko takapään alueelta. Koirapuistoilut, uudet paikat ja jotkut koirat hallilla aiheuttavat saman tien kuravatsan. Samoin muuttuva ruokavalio tai erilaiset (usein teolliset) ruoat, minkä vuoksi meillä ei palkata lainkaan lihapullilla tai nakeilla, koska sen jälkeen saa ravata ulkona pojan kanssa. Riisiä on pakko olla ruoan mukana päivittäin, että maha pysyy kunnossa. Tämä tietenkin rajaa treeninamien käyttöä, koska mitkään teolliset namit, nakit tai lihapullat ei ole mahdollisia. Nakkien ja lihapullien teho on ollut yleensä huima ja ne toimi hyvin myös Raxulla, joka teki niiden eteen mitä vaan, mutta kun vastapainona on koiran terveys, niin mä kyllä jätän pullat pois. Tarttisi alkaa nostamaan motivaatiota vaikka keitetyllä kanansydämellä tai muulla ihanalla herkulla, jota mahakin toivonmukaan kestäisi.

Vauvan askelin etenemisestä, herkkyydestä, motivaation puutteesta ja luultavasti myös mun omista puutteista riippumatta elättelen toiveita, että tosta pojasta saisi harrastuskaverin. Jedillä ja Raxulla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Jedi on avoin, rohkea, kekseliäs ja yritteliäs ja oivaltaa nopeasti. Se ei pelkää mitään eikä kerää stressiä mistään ja kouluttaminen on helppoa ja mutkatonta. Raxu jännittää kaikkea, motivoituu huonosti, kerää stressiä ja tuntuu pelkäävän myös epäonnistumista ja jokainen ei-niin-hyvä-kokemus kummittelee pitkään. Nyt siis haussa erilaisia motivointikeinoja, palkkoja ja tapoja parantaa yhteistyötä, koska mä kovasti yritän olla se maailman siistein ihminen ja olisin mielelläni sitä myös treenikentällä. Toki onhan parannusta jo huomattavissa. Kotonakin tulee kutsusta luokse, mikä muutama kuukausi sitten oli toivekuvitelmaa. Ja onhan tässä murkkuikäkin päällä ja kastrointi varmasti helpottaa noita nuuskutteluja ja muita.

Näissä vaan iskee aina se fiilis, että kuinka huono koiranomistaja olenkaan ja kuinka isoja mokia olenkaan tehnyt, kun puolessa vuodessa edistys ei ole tän isompi ja Raxu ei hypi spanielin lailla riemusta nähdessään treeniilivin.