torstai 2. elokuuta 2012

Voi juoksut, minkä teitte!

Kun Uutin juoksuista päästiin pamahtivat tilalle Jedin juoksut. Niitä tässä kaivattiinkin tähän saumaan, kun tarkoitus oli käydä steriloimassa spanieli, jotta noista järjettömän kauhean hankalista ja ikävistä juoksuista päästäisiin. No, juoksujen jälkeen Jeppuli pääsee sitten tapaamaan tohtoria.

Ollaan ruvettu sekä Raxun että Jedin kanssa tekemään enemmän häiriötreeniä. Raxun kanssa häiriötreeniksi riittää ihan muiden koirien ja ihmisten lähellä treenaaminen, jota eilen työstetiin menemällä Hyvinkään koirakentän "parkkipaikalle" tekemään hihnatreeniä. Kovasti kakara olisi ollut menossa muita koiria moikkaamaan ja namit ei olisi kiinnostanut sitten millään, mutta onneksi olin varautunut ja taskun pohjalta löytyi salainen ase: nakkeja!


Jedin kanssa treenatessa oon jo luopunut kaikista ylimääräisistä hienouksista sen jälkeen, kun Jedi nappasi mua kädestä kiinni innostuessaan liikaa nakeista. Totesin, että nappulapalkka on mitä mainioin vaihtoehto Jedille. Raxullekin nappulat toimivat palkkana kun treenataan kahdestaan ilman ylimääräisiä häiriöitä, mutta heti kun kuvaan tulee häiriötekijöitä loppuu napupalkalla tottelu. Joten sen vuoksi salainen ase otettiin käyttöön. Nakkien vuoksi viitsii tehdä melkein mitä vain ja  se kakaraimainen "aijaa sä huudat mua mä meenkin karkuun" -pelleilykin loppuu melkein kokonaan, kun on nakeista kyse. Koirapuistossa käydään myös treenailemassa luoksetuloa nakkipalkalla, mutta täällä meillä päin koirapuistot on aika tyhjiä yleensä, joten sitä edellä mainittua häiriötekijää ei ole nimeksikään... Käytiin myös pk-kentällä tutustumassa sellaiseen ihmeelliseen asiaan kuin este. Hetki meni, ennen kuin Raxu tajusi, että pointti on esteen yli meno eikä sen kiertäminen. Muutaman toiston jälkeen homma kuitenkin rupesi hahmottumaan ja esteen yli meno olikin kivaa.

Jedin kanssa häiriötreeniä onkin sitten vähän vaikeampi keksiä, koska se on tottunut treenaamaan koirapuistossa, muiden koirien kanssa, kaupungilla ja melkein missä vaan. Kun on ruoasta kyse niin Jedi tekee ihan mitä vaan ja muut koirat ja ihmiset on aika se ja sama. Kunhan ei tule liian lähelle Jedin ruokaa. BH-koetta varten pitäisi ruveta treenaamaan sitä ongelmallista yksinjättöä, mutta se on vielä vähän suunnitteluasteella, koska en millään haluaisi täällä meillä jättää koiraa kaupan eteen. Hämeenlinnassa siihen tarjoutui niin hyvät mahdollisuudet, koska kauppa sijaitsi portikongissa, missä koira sai olla sen pienen hetken rauhassa. Toisaalta, eikö hyvin suunniteltu ole puoliksi tehty?

Syksyllä voisi saada vähän lisäpuhtia tähän bloggailuun, kun ajankohtaiseksi tulee uuden kameran hankinta. On muuten järjettömän hankalaa näin amatööri-kuvaajana lähteä ostamaan uutta kameraa. Vaikka kuinka yrittää kysellä ja pyytää vastauksia selkokielellä, ainut mitä saa osaavista ihmisistä irti on liuta valokuvaustermejä. Ja nettiforumit ei ole sen parempia, edelleenkin vastauksena on uusi liuta valokuvaustermejä. Kenelläkään hyviä vinkkejä ton Olympuksen seuraajaksi, kun toiveena olisi saada kamera + objektiivi, jolla saisi näppärää liikekuvaa esim. agi-treeneistä ja muutenkin liikkuvista elukoista. Olympuksella kuvaaminen rajoittuu lähinnä paikallaan olevaan kohteeseen ja kamera alkaa muutenkin vedellä vähän viimeisiään. Onhan se monta vuotta hyvin palvellutkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!