Verijäljellä

Enpä olekkaan saanut vielä aikaiseksi kertoa meidän jäljestysreissusta! Joku ika sitten Prismasta tarttui tosiaan mukaan pari pulloa naudan verta ja tarkoitus oli kokeilla koirien kanssa jäljestystä. Yhtenä vapaapäivänä päätin sitten viimein viedä koirat jäljelle.

Aamu alkoi rattoisasti etsiessä sopivaa kulhoa verelle ja leikellessä pesusientä palasiksi. Aioin kokeilla yhdestä cockeriblogista kopioitua ideaa ja vetää veristä sientä perässä metsässä, koska se vaikutti tän blogin perusteella toimineen niin hyvin. Huomasin heti jo ongelman, kun ainakaan toi mun käyttämä sieni ei imenyt itseensä juuri yhtään verta, vaan enneminkin hylki sitä. Kun sientä puristi veressä niin se imi itseensä pikkuisen, mutta sitä sai olla jatkuvasti puristelemassa.

Metsässä huomasin aika nopeesti, ettei tää tapa tuottanut kovin hyvää tulosta. Ja että olisi vaan kannattanut jättää se veri pulloon ja kaataa siitä. Halusin tehdä aika selvän jäljen, koska koirat ei ollut vielä koskaan ollut jäljellä enkä halunnut ottaa riskiä, ettei ne löytäisi jälkeä ensimmäisellä kerralla. Lisäksi merkitsin tolla valkoisella narulla puuhun aloituskohdan ja kaikki käännökset, jotta pystyn seuraamaan että pysyykö koirat oikeasti jäljellä (ja että tiedän mistä jälki alkaa). Palkkioksi jätin ton verisen sienen palan jäljen päähän. Kun se sitten löytyy, niin koirat saa ruokapalkkansa. Tein kaksi eri jälkeä, joista kummallakin oli matkaa parikymmentä metriä, mutta toinen mutkitteli reilusti enemmän.

Ensimmäisenä jäljelle lähti Jedi. Olin melko varma, että Jedi tajuaa jutun juonen heti ja että jäljen selvittäminen ei ole sille temppu eikä mikään. Metsässä Jedi sai tietenkin heti ekana "jee-siistii-olla-metsässä"-hepulit ja olisi kovasti halunnut lähteä juoksemaan ja nuuskimaan omiaan. Kun päästiin ensimmäisen jäljen alkuun löysi Jedi heti hajun ja lähti seuraamaan, ihan niinkuin odotikin. Ensimmäinen suora meni oikein mallikelpoisesti, mutta kun jälki teki mutkan niin Jedi käveli vielä metrin verran suoraan, ennen kuin tajusi, että jälki oli loppunut. Nopeasti se kuitenkin korjasi erehdyksensä ja löysi jäljen uudestaan. Ensimmäinen jälki teki vain yhden mutkan ja loppujäljen Jedi suorittikin sitten hienosti. "Saaliin" löytyessä se ihmetteli kovasti veristä sientä, mutta saatuaan juustopalkkansa se ei jaksanut siitä enää sen kummemmin kiinnostua. Toinen jälki meni Jediltä yhtä helposti kuin edellinenkin, vaikka jäljessä oli enemmän mutkia ja käännöksiä. Mutkapaikkoihin olin tehnyt suosiolla paksumman hajujäljet, jotta koira ei menetä jälkeä niin helposti kun kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen kerta. On se cockerin nenä vaan hauska asia. Kertaakaan koko jäljellä olon aikana nenä ei noussut maasta ja kaikki muu unohtui kun sai nuuskia. Jeppuli ainakin tykkäsi jäljellä olosta, vaikka vettä ripottelikin.

Rulle pääsi jäljelle Jedin jälkeen. Jäljen alussa Rullella rupesi nenä väpättämään ja se selkeästi löysi hajun, mutta ei ollut ihan varma, että pitäisikö sitä lähteä seuraamaan. Rullea sai rohkaista reilusti enemmän kun Jediä ennen kuin se lähti jäljelle, mutta kun se lopulta lähti nuuskimaan, niin sekin suoritti ensimmäisen suoran hyvin. Kun ensimmäinen mutka tuli lähti Rullekin jatkamaan suoraan, vaikka jälki kääntyi, ihan kun Jedikin. Sekin tajusi aika nopeasti lähteneensä väärään suuntaan ja korjasi suuntansa. Kun jäljen päästä löytyi "saalis" oli Rulle siitä paljon kiinnostuneempi kun Jedi, eikä meinannut millään jättää sientä rauhaan vaikka tarjolla oli ruokapalkka. Husky ei selkeästi ole ihan niin ahne kuin cockeri... Toinen jälki meni Rullelta samalla kaavalla kuin edellinen. Jälki löytyi, mutta nenä ei ollut kokoaikaa tiiviisti maassa, vaan aina välillä koira kääntyi katsomaan että ihanko oikeasti sitä pitää seurata.

Uutia en ottanut jäljelle ollenkaan, koska sillä oli verikokeiden takia paasto menossa ja pelkäsin, että se löytää metsästä jotain syötävää ja että verikokeet menisi sen takia sitten uusiksi.