tiistai 10. huhtikuuta 2012

Jos metsään haluat mennä nyt...

Meillä tarvotaan nykyään metsässä remmissä. Kyllä, luitte aivan oikein. Uuti on tätä nykyä ainut, joka pääsee nauttimaan metsässä juoksemisesta ja vapaasti nuuskimisesta. Rullen vapaana pitohan on aina ollut sellaista, että kun ollaan täysin keskellä ei mitään, niin sen uskaltaa päästää juoksemaan hetkeksi ja sitten houkutellaan namilla takaisin. Jedi on kuitenkin ollut pienestä asti metsässä vapaana ja tähän asti se on aina totellut hienosti käskyjä ja tullut käskystä takaisin. Nyt kakara on kuitenkin saanut kerättyä aimo annoksen lisärohkeutta ja keksi, että hei, selviän metsässä ihan yksinkin. Viikon aikana Jedi on tehnyt joka päivä katoamistempun; ensimmäisestä kutsusta kakara tulee luokse, hakee namin ja sitten painattaa ajatusta nopeammin metsään ja puff! Katoaa. Siinä ei sitten auta huutelut tai matkan jatkaminen, neiti saapuu kun hänelle sopii; yleensä siinä puolen tunnin kateissa olon jälkeen. Eilisen katoamistempun jälkeen todettiin, että Jedin vapaana juoksemiset on hetkeksi aikaa nyt tässä, ja nyt aletaan tekemään liinassa luoksetuloharjoituksia. Jotka luultavasti menevät mitä parhaiten, koska ei mulla ole treenatessakaan mitään ongelmia pitää Jediä vapaana, vaikka toi meidän treenikenttä on autotien varressa. Tänään oli sitten remmissä pikkuisen yli-innokas spanieli ja vähän kauhulla odotan, minkä näköinen asunto on, kun tullaan kotiin, kun kakara ei ole päässyt purkamaan energiaansa.

Ennen pääsiäistä päätin olla kaukaa viisas ja käydä hakemassa lisää merilevää koirille, jotta saadaan hampaat pysymään nätteinä ja valkoisina. Viimeksi haettiin eläinkaupasta 60g purkki reilun parinkympin hinnalla, mikä on musta aika kova hinta tollaisesta purkista. Kaverit vinkkasi käymään Agrimarketissa hakemassa sellaisen ison purkin, mikä tarkoitettu hevosille. Päätin käydä katsastamassa tilanteen ja sieltähän sellainen löytyi. Purkin kyljestä löytyi annosteluohje myös koiralle (1-6g päivässä) ja jättikokoisella sangolla oli hintaa sellaiset 18€. Ei mikään paha investointi.


Pikkusen nauratti, kun nappasi kuvan Uutista ja purkista, kun kokoluokka on suunnilleen sama. Nyt on koirilla hetkeksi aikaa merilevää.

Uutin kanssa on ruvettu käymään viereisellä pk-kentällä tekemässä vähän tottelevaisuusharjoittelua ja hyppimässä esteitä. Hassua treenata kahden niin erilaisen koiran kanssa; Jedi on itsevarma ja uskaltaa kokeilla, mutta sitten taas toisaalta sen keskittyminen herpaantuu tosi nopeasti hajujen ja äänten takia. Uuti taas menee ihan lukkoon, jos tulee jotain, mitä se ei tajua tai se ei ole ihan varma, miten homma tehdään. Sen keskittyminen muhun on kuitenkin ihan eri luokkaa, kun Jedin kohdalla ja sitten kun se tajuaa homman jujun niin kaikki alkaa pelittää heti. Nyt treenaminen onkin pääasiassa keskittynyt Uutiin, koska  Jedillä on edelleen vasemmassa etujalassa joku ongelma, ja se vähän väliä hyppii eteenpäin tassu ylhäällä. Ollaan koitettu vähän taivutella ja painella, mutta näihin kokeiluihin koira ei reagoi mitenkään, niin päätettiin odottaa lääkärikäynnin kanssa siihen asti, että toi uusi vakuutus lähtee pyörimään (keskitettiin vakuutuksia samaan vakuutusyhtiöön ja siksi vahto). Uutikin tarttee taas viedä verikokeisiin IMHAn takia, niin ajateltiin viedä Jedi sitten samalla kertaa tassututkimuksiin.

7 kommenttia:

  1. Tuo yhden tassun "hyppyyttäminen" ei välttämättä tarkoita yhtään mitään. Mulla on 8v borderterrieri joka on hyppyyttänyt satunnaisesti toista takajalkaansa lähes pennusta saakka eikä siinä ole oikeasti mitään vikaa. Agilityä on harrastettu kaikkin nämä vuodet ongelmitta.

    VastaaPoista
  2. Silloin kun oltiin lenkillä, niin kyllähän Jedi irtosikin paljon kauemmas kuin Ässä. Ässä kun yleensä jäi tietyn matkan päähän kattelemaan ja pysyi aina näkyvissä, kun taas Jedi porhalsi eteenpäin näkymättömiinkin. Liekö sillä luontainen toimintasäde vain suurempi? Olen mä Ässää tuohon opettanutkin esim. niin, että jos katoaa näkymättömiin niin en liiku enää mihinkään tai lähden odottamattomaan suuntaan. Sitten sen on pakko tulla kattomaan, missä menen. Se ei tosin paljon toimi, jos koira kokee pärjäävänsä yksinkin :D

    Mun kaverin Samojedi rupesi nyt juuri 2v. täytettyään tekemään tuota samaa. Se on aina ollut itsenäinen ja lähtenyt kauemmaksi, nyt ei vaan sitten tule takaisin, vaan menee sitten kotiin kun lenkit on tehty :D

    Tsemppiä, tuo on kyllä v-mäinen ongelma. Kaukosuihdepannasta VOISI olla apua, mutta ne kyllä maksaa sikana. Meillä tehosi muiden koirien luokse karkailuun.

    VastaaPoista
  3. Voi olla ihan hyvin mahdollista, että Jedi hakee ihan vaan huomiota tolla, että se ontuu tassuaan. Mutta kun on vakuutus, niin on helppo käyttää lääkärissä välillä turhankin takia, koska se omavastuu on aika pieni ja sitten saa varmuuden ainakin.

    Jedillä on tosi hyvä itseluottamus, mikä on osittain synnynnäistä ja osittain varmaan tulee siitä, että sitä on rohkaistu koulutuksessa kokeilemaan ja opittu ns. erehdyksen kautta jne., mikä sitten nostaa sen itsetuntoa ja itseluottamusta entisestään. Lisäksi sillä on tosi tosi tosi vahva vietti lähteä jäljelle, minkä takia siltä katoaa korvat ja kaikki muutkin :D Täytyy varmaan vaan ruveta hyödyntämään tota jäljelle lähtemistä ja ihan oikeasti ruveta tekemään jälkeä. Mä oon tehnyt aina pennusta asti myös sitä, että saatan poiketa tutulta reitiltä kun Jedi porhaltaa eteenpäin. Ennen se aina tuli ihan hädissää takaisin, mutta nykyään ei juurikaan kiinnosta. Käännyn usein takaisin tai vaan jatkan matkaa, jos Jedi painaa pusikkoon, mutta se nykyään vaan jää niille omille teilleen. Remmissä pitäminen on kivempaa kun pitää koiraa ns. vapanaa, mutta kaiken aikaa käskyn alla :D

    Uuti onkin ihana!

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti tassusta ei löydy mitään isompaa vikaa! Meillä pikkukoirat harrastavat kolmijalkaisena pomppimista heti, jos anturoiden väliin on jäänyt a) jäätä b) hiekkaa tai c) havunneulasia :DD

    VastaaPoista
  5. Toimiiko toi merilevä siis samalla tavalla kuin Plaque Off?

    Ja munkin on pakko sanoa, et Uuti on supersöpö! :)

    VastaaPoista
  6. Merilevä toimii samalla lailla mun ymmärtääkseni! Eikö Plaque Offkin ole merilevävalmiste?

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!