sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Hyvän mielen haaste

Vaikka blogin idea onkin pääasiassa keskittyä koiriin ja koiraharrastuksiin, niin Noora laittoi mulle tällaisen haasteen, jonka päätin toteuttaa. Nyt sitten vihdoin tuli sopiva väli, kun läppäri hyytyi syystä tai toisesta ja sen mukana katosi Photoshoppikin jonnekkin syviin syövereihin, joten en pääse käymään läpi parin päivän takaisia kesäkuvia. Haaste kuului seuraavasti:

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)."




1. Kesä 
Se kun ei tartte vetää kaksia housuja ja muutamaa villapaitaa ja toppatakkia päälle ennen kuin pystyy viemää roskapussin ulos. Ja kun on vihreää, aurinko paistaa ja sadekin tuoksuu hyvältä. Pääsee uimaan järveen, mikä on klooriallergiselle kiva juttu. 

2. Maaseutu
Jos voittaisin lotossa niin ajaisin maalle ja ostaisin oman järvenrantatalon isolla tontilla. Rupeisin kasvattamaan tomaatteja.

3. Valokuvaus
Tuntuu että nykyisin saan liian harvoin tartuttua kameraan ja kuvattua ajan kanssa. Nykyiset otokset on enemmän tai vähemmän räpsimistä.

4. Treeneissä onnistuminen
Oli kyse sitten koiratouhuista, ratsastuksesta tai kuntosalilla käymisestä on hienoa, että treenien jälkeen on voittajafiilis ja voit vaan todeta, että nyt meni hyvin.

5. Pitkät lenkit luonossa
Syy miksi muutin pois kaupungin hälinästä tänne metsän laidalle. Ja mieli kaipaa vaan enemmän maalle.


6. Karvapallot
Tarvitseeko sitä enempää selittää?

7. Ystävät ja läheiset ihmiset
Tuttuja on paljon ja puolituttuja vielä enemmän, mutta ystäviä vain kourallinen ja ne onkin sitten ihmisiä, joiden kanssa toimii kemiat tosi hyvin yksiin. Sukulaisiaan ei voi valita, mutta jos olisin voinut sen tehdä, olisin valinnut juuri nämä samat ihmiset.

8. Siivoaminen ja kodin laittaminen
Moneen kertaan viikossa tulee imuroitua ja muuta pientä tehtyä, mutta sitten kun saan olla kokonaisen päivän yksin kotona ja siivota ajan kanssa, niin siivoamiseen uppoaa helposti neljäkin tuntia (ja huoneita ei kuitenkaan ole kuin kaksi). Kodin ei tarvitse näyttää sisustuslehdestä repäistyltä vaan kodilta.

9. Pitkät keskustelut
Kun saat jakaa mielipiteitä ihmisten kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä.

10. Mökillä olo
Kun ajaa mökkipihaan ja tajuaa, että nyt saa nollata ja unohtaa kaiken. Kaataa lasin valkkaria ja istua järven rannassa katsomassa kun aurinko laskee.

Ja nyt olen vähän tylsä, mutta en viitsi laittaa eteenpäin, koska melkein kaikki on tän jo tehnyt kertaalleen!

Sitten voin vielä loppuun kertoa, että Bloggerin nykyinen kuvatoiminta on aika hanurista. Tää kääntää kaikki pystykuvat vaakaan ja muualta ei saa linkitettyä ilman, että täytyy pelätä kuvien katoamista blogista. Vaakakuvat, here I come!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!