torstai 5. toukokuuta 2011

Vappumeiningit jälkijunassa

Selailinpas läki vappuviikonlopun kuvia ja löysin kuin löysinkin Jedistä muutamia (ja erittäin onnistuneita... Kyllä, tämä oli sarkasmia) kuvia. Allekirjoittanut voisi yrittää vaikka joskus hakea ne akut uuteen kameraansa ja säätää asetukset kohdallaan tossa vanhassa niin jos vaikka tulisi kuvia, jotka ei näytä kännykällä kuvatuilta.


Emma kohtasi kauhea hirviö-Jedin. Ennen Emmalla ja Jedillä ei ollut mitään ongelmia, mutta nyt tällä reissulla Emma murisi Jedille ja nappasi muutaman kerran niskasta kiinni. Taitaa alkaa pentu tuoksua vähän aikuisemmalta jo. Jedi kuitenkin seurasi Emmaa pihaa ympäri kuin hai laivaa, joten tuskinpa sitä hirveästi järkytti Emman komentelu.


Vähän jotain kuvaa piti saada Emman ja Jedin (olemattomasta) kokoerosta. Erika epäili että Emma on vielä reilusti isompi, mutta aikalailla samalla korkeudella oli kummankin selät. Ei ollut muuten helppo pitää kahta koiraa paikoillaan, kun isä oli justiinsa antanut niille luut... Emmalla kielikin on ulkona, joten kuva ei kyllä ole paras mahdollinen. Ehkä seuraavalla kerralla sitten...



Jedi pääsi myös juhlimaan vappua sylikoirana ollessaan vuoronperään siskojen (ylemmässä kuvassa minun vanhempi pikkusiskoni), isän tai minun sylissä. Eipä näyttänyt koira kauhean pahastuneelta saamastaan huomiosta. Tokotreenitkin teki hienosti, vaikka oli vieras paikka. No, onhan nami kuitenkin tavoittelemisen arvoinen juttu. Lähdettiin sitten Erikan kanssa vielä tutustumaan Helsingin yöelämään ja Jedi jäi tyytyväisenä isän ja Emman kanssa vahtimaan taloa. Oli kuulemma neljältä herättänyt isän ja pyytänyt pissalle, joten ei ihme että sitten kun saavuttiin aamuyöstä takaisin niin eteisessä odotti pirteä cockerilapsi. 


Nukkumisesta, tai ylipäätään rauhoittumisesta, ei meinannut tulla mitään enää sen jälkeen, koska oli niin kauheasti kerrottavaa ja kuolemanväsynyttä äitiä olisi pitänyt pusutella kauheasti. Jedin onneksi äiti on tullut vanhaksi ja tossa vappuaatossa oli taas vuoden juhlinnat kerralla, joten tällaisia järkyttäviä aamuja, jolloin äiti vasta tulee kotiin, ei ole luvassa hetkeen...


Ja seuraavana päivänä kotona Jedikin näytti siltä, että oli käynyt maistelemassa hiukan vettä vahvempaa edellisiltana. Eikun ainiin, toihan onkin cockerin perusilme. Vähän harmittaa kun ei vapputorille päästy Jedin kanssa, olisi ollut hyvää väkijoukkotreeniä eikä myöskään mihinkään puistoon käymään, mutta onhan tässä näitä vappuja Jedillä edessä vielä.

2 kommenttia:

  1. Vitsit jedi näyttää osassa kuvista siltä että "pistä nyt perkele se kamera muualle" :D ihana

    VastaaPoista
  2. Niin näyttää :D Tosin se on Jedin perusilme joten se suurista ajatuksista ei voi koskaan olla varma!

    VastaaPoista

Risuja, ruusuja, tassunjälkiä. Jätä viesti!